sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Chiisanacon 27.4.2019, Inkeroinen

Hei ja tervetuloa lukemaan blogia
HELMIÄ JA KETJUJA!

Päivi ja Satu tässä!


Keväinen Chiisanacon tapahtui Kouvolan Inkeroisessa huhtikuun lopussa. Kyseessä oli yksipäiväinen pieni cosplay- ja populaarikulttuuri tapahtuma, jonka järjestämisestä vastasi Kymenlaakson Opisto. Tapahtuma oli pääsymaksuton. Ohjelmassa oli K-pop tanssia ja visailua, muutamia luentoja, Super Smash Bros -peliturnaus, cosplaydeitti ja cosplaykilpailu. 

Me kuulimme Chiisanaconista Facebookin kautta. Otimme saman tien yhteyttä ja kysyimme, kaipaisivatko he apua tapahtumaansa. Meidät nimitettiin cosplaytuomaristoon ja kun meille annettiin valta valita kolmas tuomari, kutsuimme mukaan Siiri cosplayn. Cosplaykilpailun tuomaroinnin lisäksi pidimme esitelmän aiheesta cosplayharrastus. 

Inkeroinen ei ole Kouvolan kuuluvin ja näkyvin paikka, mutta autolla Kymenlaakson Opistolle oli helppo ajella. Aurinko paistoi heti aamusta lämpimästi ja helli conittajia koko päivän. Kymenlaakson Opisto osoittautui hyvin visuaalisiksi rakennuksiksi, joiden seiniä koristivat erilaiset taidetyöt pienistä valokuvanäyttelyistä isoihin seinämaalauksiin. Vaihdoimme cosplaypuvut päällemme pukuhuoneen virkaa toimittavassa yleisövessassa ja olimme valmiita aloittamaan con-päivän.


Ennen conia mietimme, mitä pukisimme päällemme. Päätimme järjestää yleisöäänestyksen Instagramissamme koskien Chiisanaconin cosplayasuja! Laitoimme vastakkain neljä cossiparia, joista voittajiksi selviytyivät Manami ja Kurumi Kasuga sarjasta Kimagure orange road. Emme todellakaan odottaneet tämä kaksikon voittavan. Asut eivät olleet lähtökunnossa, mutta ehkä juuri siksi niiden kuuluikin voittaa: Oli pakko tehdä asialle jotakin eikä vain siirrellä korjausprojektia ympäriinsä. Tytöt saivat koulupukuihinsa uudet kaulukset ja hihansuut. Isompi ongelma oli kuitenkin Kurumin peruukki, jonka hiuskuitu oli vääntynyt ikävän näköisesti Hypeconissa 2017. Koska emme ole vieläkään hankkineet uutta peruukkia, Chiisanaconia varten Satu yritti parhaansa mukaan saada peruukin hiuskuidut taivutettua takaisin asentoonsa ja takut selvitettyä. Tämän seurauksena peruukki menetti paljon ilmavuutta, mutta ajoi asiansa kuitenkin.

Ennen cosplaykilpailun alkua kiertelimme con-alueella ja katselimme ympärillemme. Chiisanacon oli jakautunut kahteen rakennukseen, joista toisessa tapahtui kaikki lavaohjelma ja toisessa oli myyntisali, pelihuone ja luentotila. Rakennuksia ympäröi viheralueet ja taukopaikat, joissa näki istuskelemassa kevätpäivästä nauttivia conittajia koko tapahtuman ajan.


Satu tutkailemassa Urumin myyntipöydän valikoimaa. 
Päivi askarteli kirjaston yhdistyspöydässä itselleen Beyblade-aiheisen pinssin! Myös Karvinen sai pinssin.

Cosplaykilpailu alkoi puolen päivän aikaan. Kyseinen oli pienille coneille tyypillinen kilpailu, johon pystyi ilmoittautumaan ennakkoon tai vasta paikan päällä. Kaikki kilpailijat kävivät lavalla, mutta esiintyminen ei ollut pakollista. Lopulta lavalle nousi peräti yhdeksän kilpailijaa, joista yksi oli kahden hengen joukkue. 


Lavaosuuden jälkeen kävimme pikaisen pukutuomaroinnin kilpailijoiden kanssa. Tarkastelimme asuja lähempää ja esitimme  viimeiset tarkentavat kysymykset ennen lopullisten palkintosijojen päättämistä. Kilpailuun sai ilmoittautua mukaan myös ostetulla cosplayasulla tai valmisvaatteista tehdyllä cosplayasulla, mutta kaikkien pukujen alkuperät ilmoitettiin tuomaristolle. Huomioimme arvioinnissa itse tekemisen määrän ja tämä ratkaisi kilpailun palkintosijat ja kunniamaininnan. Tuomaristo oli yhtä mieltä tuloksista. 

Cosplaykilpailijat. Kuvasta on rajattu pois kaksi Pokemon kouluttajaa heidän nuoren iän vuoksi.

Cosplaykilpailun jälkeen siirryimme luentotilaan. Pidimme Chiisanaconissa esitelmän aiheesta cosplayharrastus. Esitelmä on suunnattu henkilöille, ketkä eivät tiedä mitään cosplaysta tai ovat vasta aloittamassa kyseistä harrastusta. Hyvää kohdeyleisöä ovat mm. vanhemmat, keiden lapset ovat kiinnostuneita cosplaysta. Esitelmässä selitetään erilaisia cosplaytermejä, käydään läpi cosplaypukuja kokonaisuutena, annetaan syitä sille, miksi cosplayta harrastetaan ja esitellään myös conien ja cosplaykilpailuiden perusideaa. Luentotila sijaitsi paikassa, jonka kyllä etsimällä löysi heti, mutta vahingossa esitelmää tuskin kukaan päätyi seuraamaan. Kiitos kaikille kuulijoille! Teidän kanssanne oli mukava keskustella!


Esitelmän jälkeen kiertelimme vielä muutamia tunteja con-alueella, otimme valokuvia, seurasimme Super Smash Bros -turnausta ja söimme eväitä. Kohti kotia lähdimme siinä 17:00 maissa, kun conin aukioloaikaa oli jäljellä enää tunti. Chiisanacon oli pienen kokoluokan coni eivätkä kaikki järjestelyt olleet sujuvimmasta päästä, mutta mitään ongelmia ei ilmennyt. Henkilökunta oli todella mukavaa ^_^. Toivomme Chiisanaconin tuoneen mukavaa vaihtelua kaikkien osallistujien arkeen ja innostavan jatkossakin osallistumaan sekä coneihin että niiden tekemiseen.

Terveisin,
Päivi ja Satu