torstai 22. elokuuta 2019

Lila baskeri ja Linnankadulla Savonlinnassa

Hei ja tervetuloa blogiimme
HELMIÄ JA KETJUJA!

Satu tässä!


Tämän päivityksen tähti on lila baskeri, jonka ostin itselleni vieraillessamme Kuopiossa heinäkuun alussa. Mikäli joku nyt miettii, kuinka paljon minulla näitä baskereita oikein on, niin kuusi kappaletta. Punainen, ruskea, turkoosi, vaaleanpunainen, pinkki ja lila. Yhdenkään hankkimista en ole katunut. Baskerilla on helppo täydentää asukokonaisuutta, johon ei ole ehtinyt kampausta sen kummemmin miettimään. Koska baskeri joustaa hieman, istuu se päässä hyvin niin eri kokoisten peruukkien kanssa kuin ilmankin. Baskeriin pystyy myös laittamaan erilaisia koristuksia kiinni ilman, että pintaan tulee heti näkyviä vaurioita.


Sitten virallisiin kuulumisiin: Elokuussa sain itselleni Savonlinnaan aivan erityisen vieraan, kun siskoni saapui rakkaaseen linnakaupunkiimme. Juhlimme viikon mittaisen reissun aikana mm. syntymäpäiviämme ja vierailimme kaikissa lempipaikoissamme Savonlinnassa. Yksi näistä paikoista on suoraan Olavinlinnalle johtava Linnankatu.

Saiman ulkoterassi

Linnankadun varrelta löytyy lempikahvilamme Saima, ihania pieniä putiikkeja täynnä persoonallista tavaraa ja kauniita kuvausympäristöjä. Monet Savonlinnasta ottamamme katumuotikuvat ovat Linnankadulta. Mikäli Savonlinnaan saapuu heinäkuun aikana, kannattaa muistaa päivän oopperan alkavan klo 19:00. Tämä pitää Linnankadun kiireisenä etenkin pari tuntia ennen oopperan alkua, jolloin sekaan voi olla vaikea mahtua. Muuten Linnankatu on hyvin rauhallinen paikka satunnaisia turistiseurueita lukuunottamatta.

Käsityöläis- ja designkauppoja osoitteessa Linnankatu 10



Ensi kertaan!

Terveisin,
Satu