lauantai 7. toukokuuta 2022

Vaaleanpunaisia huoneita ja japanilaista kotiruokaa - Turku 2022

Tervetuloa blogiin
HELMIÄ JA KETJUJA!

Päivi tässä! Tänään lähdemme Turkuun!

Turun tuomiokirkko

Huhtikuun lopussa kävimme yhdessä Satun kanssa Turussa kahden päivän visiitillä. Juhlistimme valmista opinnäytetyöprosessiani ja tämän lisäksi tiesimme Turusta muutaman mielenkiintoisen kohteen, joissa halusimme vierailla. Turunlinna ei ollut tällainen kohde. Käymme siellä sitten seuraavalla kerralla. Vuosien aikana kaupunki on tullut tutuksi useista cosplaytapahtumista, mutta esimerkiksi Turun keskustaan emme olleet aikaisemmin tutustuneet.

Park Hotel

Kevätauringon paisteessa matkustimme Turkuun junalla. Ensimmäiseksi suunnistimme majoitukseemme Park Hoteliin. Olimme liikenteessä huhtikuussa, koska Turku on kesäkaupunki. Siellä missä on kesä, siellä on ihmisetkin ja sesonkihinnat. Jos Turun kesä ei ole juuri se juttu minkä haluaa kokea, kannattaa sijoittaa matkansa sesongin tai vähintäänkin luokkaretkiajan ulkopuolelle. Näin säästää hotellikuluissa ja mahtuu paremmin nähtävyyksiin ja ravintoloihin.

Park Hotelin aulabaari

Park Hotel on todella mielenkiintoinen jugend-tyylinen rakennus lähellä juna-asemaa. Koko hotelli, jokaista huonetta myöten, on täysin yksilöllisesti sisustettu! Tietenkin näimme tässä valokuvauksellisen mahdollisuuden ja kysyimme minkä värisen huoneen saamme – olisi kiva valita huoneeseen sopivat vaatteet. Pääsimme vaaleanpunaiseen huoneeseen.


Myönnettävästi huone oli todella vaaleanpunainen! Kuin erikoinen yhdistelmä historiallista aikakautta ja 80-luvun romantiikkaa. Huoneeseen kuului mm. pieni parveke ja kylpyamme. Kylpyhuone oli todella retro kuvioiduilla kaakeleilla ja beigeillä kalusteilla.


Jätimme vaatteiden valokuvauksen seuraavaan päivään ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Karttaa tuijottaessa silmiimme osui Yasukon keittiö, joka nappasi huomiomme japanilaisen nimen vuoksi. ”Keittiö” oli helppo tunnistaa sisäänkäynnin lähelle ripustetusta punaisesta karppiviiristä, koinobori. Mainittakoon, että punainen koinobori symbolisoi äitiä. Ravintola sijaitsee rakennuksen toisessa kerroksessa, jossa herttainen Yasuko kokkaa asiakkailleen japanilaista kotiruokaa. Ravintolan tunnelma oli aivan omaa luokkaansa, pieni pala Japania keskellä Turkua!

Yasukon keittiö

Keittiöstä suunnistimme Turun keskustaan.


Kauppahalli

UFF

Kuten normaalia, meitä kiinnostivat etenkin vaatteet. Turun keskustassa oli useita second hand kauppoja, mutta kaikista kirkkaitten niistä loisti UFF. Kierrätysmyymälä on ilmeisen suosittu, koska sovituskoppeihin oli koko ajan jonoa. Valikoimasta löytyy mm. värikkäitä tuulitakkeja menneiltä vuosikymmeniltä, kansallispuvun hamekangasta ja useita bändipaitoja. Tien toisella puolella sijaitsee Turun sarjakuvakauppa ja siellä majailee ties miten monta Karvinen-pehmolelua! Myymälään astuessa näimme parhaaksi mainita, että repustani kurkistava Karvinen on meidän omamme eikä huonosti suoritettu näpistys.

Turun sarjakuvakauppa

Ensimmäisenä päivänä olin pukeutunut siniseen Kabukimono-malliston asuun, johon kuuluu leveälahkeiset housut ja farkkutakki. Auringonpaisteessa oli niin lämmintä, ettei varsinaisia ulkovaatteita tarvinnut.


Turun taidemuseo

Uusi päivä valkeni aurinkoisena rauhallisesti nukutun yön jälkeen. Aloitimme Satun kanssa suunnittelemamme valokuvauksen, jonka tähti oli minun ompelemani uusi pastellinvärinen korsetti. Valokuvauksen tuotoksista tulee erillinen päivitys tänne blogiin.


Jahka kuvaus oli paketissa, pakkasimme tavaramme, jätimme laukut säilytykseen ja lähdimme takaisin Turun vilinään. Kävimme muutamissa lelukaupoissa etsimässä keräilynukkeja ja sen jälkeen suunnistimme Tabikauppaan lähellä Luostarinmäkeä.

Tabikauppa

Tabikaupasta löytää kaikenlaista Japaniin liittyvää. Myymälässä on hyvä valikoima mm. kimonoita ja haoreita, sekä kirjoja, astioita, teetä, koruja ja koriste-esineitä. Ostimme daruman näköisen purkin. Sitten oli aika etsiä syötävää ja palasimme Kauppahalliin, jossa aasialainen kulttuurielämyksemme keskellä Turkua jatkui Jascal Kitchenissä. Tiesittekö, että Turussa berliininmunkki on piispanmunkki?

Jascal Kitchen

Turussa kävimme muutamassa kahvilassa, joista suosikiksemme nousi Café Art Aurajoen rannalla. Sieltä sai hyvää kakkua. Lopulta kaupunkikierroksemme päättyi Teepolkuun, josta ostimme kahta uutta teetä. Toinen näistä oli Artissa juomamme earl grey Harmaajaarli. Teepolusta löytää myös kerrassaan upeita keraamisia astioita ja teenvalmistusvälineitä.

Teepolku

Teepolku

Toisena päivänä olin pukeutunut keinonahkaiseen housupukuun. Kädessä minulla on Kreepsville 666 pääkallo käsilaukku, jonka ostin kierrätysvaatekaupasta Trashion.fi.


Kesän tapahtumia ja korsettipäivitystä odotellessa!

Terveisin,
Päivi