torstai 21. helmikuuta 2019

ArtFX J Yu-Gi-Oh! Marik Ishtar figuuri

Hei ja tervetuloa blogiimme
HELMIÄ JA KETJUJA!

Satu tässä kirjoittelee!


Desucon Frostbite tapahtui viime viikonloppuna. Virallista con-raporttia odotellessa tutustukaamme conissa tehtyyn ostokseen, joka on Yu-Gi-Oh! sarjasta Marik Ishtaria esittävä figuuri. Kyseinen figuuri on ostettu Urumin myyntipöydästä. Samalla reissulla mukaan tarttui myös kuvassa näkyvät kolme pienen pientä Inazuma Eleven -avaimenperää. Sunnuntai conissa oli raskas, koska loppuviikosta iskenyt flunssa yhdistettynä pitkään lauantaipäivään alkoi vaatia veronsa ja jaksaminen oli kortilla. Vuosien ajan kaivatun figuurin löytäminen nosti kummasti mielialaa loppuconin ajaksi!


Yu-Gi-Oh! on sarjana hyvin lähellä sydäntäni ja etenkin Marik on suuri kestorakkauteni kohde. Olen tiennyt teoksen teini-ikäisestä lähtien (se anime, jossa päähenkilöllä on hassu tukka ja siinä pelataan korteilla), mutta varsinaisen sarjaan tutustumisen aloitin vuonna 2012. Tällöin huomasin, että Yu-Gi-Oh! sarjakuvaa pystyi lainaamaan paikallisesta kirjastosta, jolloin päätin nyt olevan hyvä tilaisuus tulla tutuksi tämän klassikon kanssa. Mangasarjaan tarttuminen johdatti kokonaisen Yu-Gi-Oh! universumin pariin, joka on suuresti iloa elämääni tuonut kaikki nämä vuodet. Nykyisin Yu-Gi-Oh! mangasarja löytyy myös omasta sarjakuvahyllystä. 2012 tein cosplayasun Marikista. Jos minun pitäisi tehdä uudestaan jokin vanhoista cosseistani, niin ehdottomasti tekisin Marikin!


Ja sitten figuurin pariin: Tämä figuuri perustuu animessa nähtävään versioon Marikista. Mangassa hänen asunsa on hieman erilainen. Pakkauksen mukana tulee vaihto-osia, joilla voi muunnella kokonaisuutta. Mielestäni joskus figuurien mukana tulee aivan turhia vaihto-osia, mutta nämä tukevat Marikin hahmon olennaisia piirteitä, miksi olen hyvin tyytyväinen niihin.


Kuvio Marikin selässä on siis olennainen osa hahmoa *köh*. Siksi vaihto-osissa on myös paidaton ylävartalo.


Marikin figuuri on osa Yu-Gi-Oh! hahmoja esittävää figuurisarjaa. Kaikki perustuvat Battle City Tournamentin tapahtumiin animessa. Seto Kaiban (valkoinen takki) olemme ostaneet kesällä 2013 ja Yami Yugin (the hassu tukka) syksyllä 2014.


Olen aikaisemmin kirjoittanut blogissamme kahdesta vitriinistä, joista toisessa on söpöt ja pastellinväriset tavarat ja toisessa tummat ja ei niin söpöt tavarat. Alla olevassa kuvassa nyt näkyy tämä ei niin söpöjen tavaroiden vitriini. Pidän tästä vitriinistä kovasti, koska se itse asiassa kertoo mielenkiintomme kohteista enemmän kuin söpöjen asioiden vitriini, joka koostuu pääsääntöisesti kauniiksi mieltämistäni esineistä. Tykkäämme ilmaista faniuttamme tavaroiden muodossa, mutta tarvetta keräillä fanitavaraa nopeasti tai paljon emme ole juurikaan tunteneet. Kuluneiden vuosien aikana on moni tavara tästä vitriinistä myyty pois, mutta tilalle on tullut paljon sellaisia tavaroita, jotka ilahduttavat myytyjä enemmän. Meidän ei ole tarve omistaa jokaista oheistuotetta jos se yksi, minkä juuri halusimme, riittää saamaan meidät onnelliseksi.


Terveisin,
Satu