Parikkalan patsaspuisto 2026

Tervetuloa blogiin

HELMIÄ JA KETJUJA!

Tämän päivän päivitys päättää seikkailumme Itä-Suomessa. Tämä on päivityssarjan osa 3/3.

Edellisessä päivityksessä kävimme Retretissä. Taideluolalta jatkoimme matkaa Savonlinnantietä pitkin Särkisalmelle, ja sieltä kuutostietä eteenpäin. Noin puolen tunnin kuluttua saavuimme Parikkalan patsaspuistoon.

Parikkalan patsaspuisto on Suomen tunnetuin ITE-taiteen teoskokonaisuus. Mitä ITE-taide tarkoittaa, niin Wikipedian mukaan ”...Suomessa tehtyä kouluttamattomien taiteilijoiden arjen ympäristöön syntyvää taidetta.” Kuten nimestä voi päätellä, patsaspuistossa on patsaita: Huikeat 560 betonipatsasta! Naisia, miehiä, lapsia, eläimiä, kasveja… Isoja ja pieniä. Kaikki patsaat ovat Veijo Rönkkösen käsialaa. Patsaiden lisäksi kohteessa on, nimensä mukaisesti, myös puistoa. Puiset rakennukset lepäävät metsän rauhassa ja mutkittelevat polut kulkevat pitkin rehevää puutarhaa. Koskaan ei voi tietää, millainen hahmo ilmestyy seuraavaksi.

Vuonna 2010 kuolleen Rönkkösen taiteellinen työ kesti yli 50 vuotta jättäen jälkeensä ainutlaatuisen perinnön. Teoskokonaisuutta voi käydä katsomassa milloin itselleen vain sopii, koska Parikkalan patsaspuisto on avoinna aina. Alueelle on pääsymaksu ja tuotot käytetään puistosta huolehtimiseen. Tämän lisäksi puistosta voi ostaa itselleen nimikkopatsaan. Patsasta ei saa mukaansa kotiin, mutta sen viereen asennetaan kyltti, jossa lukee lunastajan nimi.

Allekirjoittaneet kuulivat Parikkalan patsaspuistosta ensimmäisen kerran vuonna 2016. Siitä lähtien kohde on kiinnostanut meitä, mutta rehellisesti sanottuna sijainti on vähän hankala. Parikkalan Koitsanlahti ei sijaitse kävelymatkan päässä juna-asemasta. Paras keino hankiutua puistoon on auto tai moottoripyörä. Patsaspuiston edessä on pysäköintitilaa. Kouvolasta Parikkalaan ajaa noin kaksi tuntia.

Saapuessamme puistoon, vettä satoi hiukan. Tämä ärsytti, koska olimme yrittäneet valita reissumme päivämäärät niin, ettei vesisade kastelisi meitä ulkokohteessa. Ja satoi silti. Onneksi kuitenkin sade lakkasi pian ja lopulta aurinkokin alkoi paistamaan. Patsaspuistossa voi olla ruuhkaa, mutta meidän elokuisen visiittimme aikana kävijöitä oli vain muutamia. Oli kiva pohdiskella millaisia hahmoja patsaat esittävät, mitä tässä tapahtuu ja mitä tunteita tuohon liittyy.

Parikkalan patsaspuistossa on sitä jotakin, mikä saa suomalaisen mielen lepäämään: Luontoa ja äänetöntä läsnäoloa. Joskus patsaspuistoa kutsutaan karmivaksi, mutta meidän mielestämme paikka on sympaattinen. Samat sanat kuin Visulahden Vahakabinetin kohdalla: Kuinkakohan moni lapsi on pelotellut sisaruksiaan väittämällä, että yöllä patsaat heräävät eloon. Ja tekevät mitä? Joogaavat? Tanssivat? Sitä emme kiistä, että osan patsaista hymy on melkoinen. Rönkköselle lahjoitettiin (oletettavasti käytettyjä) tekohampaita ja hän laittoi niitä patsaidensa suuhun.

Päivin päivän asukokonaisuus koostui kierrätyksestä ostetuista skottiruudullisista housuista ja punaisesta puvun takista. Pinkki Twisted Sister -verkkopaita on hänen itsensä valmistama.

Kampauskaverit

Ulkokohde mielessä Satu valitsi jalkaansa violetit housut, koska halusi pitää polttiaiset ja punkit loitolla puistossa tarpoessa. Etenkin hyttyset pistävät sukkahousujen ja jopa sukkien läpi. Satu oli suihkuttanut karkotetta myös hiuksiinsa, eli jos joku siellä puistossa haisi vähän oudolle, niin se oli Satu.

Sen pituinen se! Seuraavassa päivityksessä lähdemme Traconiin Tampereelle.

Terveisin,

Päivi ja Satu

Retretti ja Maan Pulssi 2026

Tervetuloa! Tämä on blogi

HELMIÄ JA KETJUJA!

Tämän päivän päivityksessä jatkamme seikkailujamme Itä-Suomessa. Tämä on päivityssarjan osa 2/3.

Olavinlinna

Kuten edellisessä postauksessa kerroimme, huhtikuussa Yle julkaisi artikkelin ”Savonlinnassa taideluola Retretti avataan yleisölle vuosien kiinniolon jälkeen”. Tästä innostuneena suunnittelimme kesäisen kahden päivän matkan Itä-Suomeen tarkoituksenamme käydä muutamissa kiinnostavissa kohteissa. Aloitimme ajamalla Mikkeliin ja vierailemalla Visulahden Vahakabinetissa. Sieltä jatkoimme Savonlinnaan, missä yövyimme.

Savonlinnassa majoituimme hotellissa nimeltään Tott. Kesähotelli Tott on meille entuudestaan tuttu paikka, koska 2010-luvulla olimme siellä kesätöissä. Tietenkin sitä pitää säännöllisesti palata tarkastelemaan miten entinen työpaikka jakselee. Tottissa on se hyvä puoli, että todellakin tiedämme missä se on ja millainen hotelli se on. Ei yllätyksiä majoitusasioiden suhteen. Toinen hyvä puoli ex-paikkakuntalaisena olemisessa on se, että tiedät missä on ilmaiset pysäköintialueet.

Kesähotelli Tott

Kesähotelli Tott

Maisema hotellihuoneen ikkunasta

Ilmaisen pysäköinnin kautta jättämään tavarat hotellille ja sieltä kiertelemään kaupunkia. Kävimme kierrätysmyymälöissä ja syömässä ennen kuin vetäydyimme takaisin Tottiin iltalevolle. Seuraavana aamuna heräsimme kukonlaulun aikaan ja lähdimme kävelylle kaupungin ympäri. Kun ajoimme kohti Savonlinnaa, hetken aikaa mielessä kummitteli ajatus: Mitä jos kuluneiden vuosien aikana kaupunki on muuttunut tunnistamattomaksi? Kaupungit muuttuvat ja Savonlinnakin kehittyi paljon jo pelkästään asuinaikanamme. Kuitenkin viimeistään aamukävelyllä saatoimme todeta, että suurimmaksi osaksi linnakaupunki oli samanlainen kuin ennenkin. Samat rakennukset, sama satama, sama linna.

Päivän ohjelmassa oli lyhyt kierros kaupungilla ja sitten kohti Retrettiä. Kävimme niissä kierrätysmyymälöissä, joissa emme ehtineet eilen vierailla, ja pistäydyimme Jukka Rintalan muoti- ja taidegalleriassa Satamakadulla.

Jukka Rintalan muoti- ja taidegalleria

Jukka Rintalan muoti- ja taidegalleria

Retrettiin on noin puolen tunnin ajomatka Savonlinnasta. Se on hyvä kohde myös silloin, jos liikkuu junalla. Savonlinna - Parikkala taajamajuna pysähtyy kävelymatkan päähän taideluolasta. Retretin taideluola on kallioon louhittu näyttelytila. Heinä-, elo- ja syyskuussa siellä oli esillä valo- ja ääniteos Maan Pulssi. Kotisivulla teoksesta kerrotaan ”Maan Pulssi on immersiivinen luolastoon sijoittuva valo- ja ääniteos, jossa luolastosta poimitut äänet ja materiaalit toimivat osana itse teosta.” Teos on valo- ja äänitaiteilija Marko Häkkisen käsialaa. Lainaus kotisivulta: ”Teos jatkaa Marko Häkkisen taiteellista Connection-teemaa, jossa tutkitaan tuntemattomia yhteyksiä luonnon, ihmisen ja ympäristön välillä.”

Jos jotakin kannatti tehdä, niin ostaa Maan Pulssiin pääsyliput etukäteen. Taideluolaan ei voinut kävellä milloin itseään huvittaa, vaan näytökset alkoivat tasatunnein ja niihin otettiin vain 25 kävijää per kierros. Maan Pulssi oli todella suosittu. Kun seisoimme lippujonossa, osa kävijöistä oli jättänyt lipunoston vasta Retrettiin ja sai kuulla, että seuraava vapaa näytös olisi vasta tuntien päästä. Emme voi riittävästi painottaa sitä, miten tärkeää on lukea kotisivulta ohjeet ihan mihin tahansa kohteeseen, näyttelyyn, näytökseen tms.

Ja sitten maan pulssia kuuntelemaan! Oppaan johdolla kuljimme kallion sisään ja ensimmäiseksi katsoimme videon, joka sisäänheitti katsojat näytöksen teemoihin. Tämän jälkeen vaelsimme luolan käytäviä eteenpäin pysähtyen teoksien kohdalle, ja sopivan ajan kuluttua opas kehotti jatkamaan etenemistä. Maan Pulssia sai valokuvata, mutta tiettyjen teoksien kohdalla viivyttiin sen verran ytimekäs hetki, että piti olla nopea kameransa kanssa. Lopulta kokoonnuttiin katsomaan loppunäytös. Maan Pulssissa ihailtavaa oli mm. se, miten valot ja luolan luonnolliset piirteet pelasivat täydellisesti yhteen korostaen toisiaan.

Taide-elämyksen jälkeen menimme syömään ja suunnittelemaan siirtymistä päivän seuraavaan kohteeseen. Jos eilen Päivin hiuksiin lensi koivulude, niin tänään hän havaitsi ravintolan vessan seinässä kärsäkkään (tietynlainen kuoriainen). Pyydystimme sen ja veimme ulos vapauteen ennen kuin joku luulee kyseessä olevan jokin vaarallinen hyönteinen. Tähän postaukseen ei sisälly asukuvia. Niitä on luvassa seuraavassa päivityksessä. Siinä matkustamme reissumme viimeiseen kohteeseen ja samalla päätämme Itä-Suomen päivityssarjan. Joko arvaat mihin mennään?

Terveisin,

Päivi ja Satu

Visulahden Vahakabinetti 2026

Tervetuloa blogiin

HELMIÄ JA KETJUJA!

Tämän päivän päivityksessä lähdemme Itä-Suomeen! Tämä on päivityssarjan osa 1/3.

Tarina saa alkunsa huhtikuussa julkaistusta Ylen artikkelista: ”Savonlinnassa taideluola Retretti avataan yleisölle vuosien kiinniolon jälkeen”. Silloin kun vielä asuimme Savonlinnassa, vierailimme Retretissä kesäisin 2010-luvun alkupuolella. Taideluola oli vaikuttava ja siksi mahdollisuus päästä sinne vielä kerran herätti mielenkiintomme. Meitä kiinnosti pari muutakin kohdetta Itä-Suomessa, joten aloimme välittömästi suunnitella tutkimusmatkaa sinne päin.

Elokuun alussa lähdimme matkaan. Ensimmäinen kohteemme sijaitsi 1,5 tunnin ajomatkan päässä Mikkelissä: Visulahden Vahakabinetti. Tämä tarina saa alkunsa Päivin entisen opiskelijatoverin somepostauksesta. Hänen valokuvissaan Vahakabinetti näyttäytyi yllättävän karmivana paikkana ja kauhun ystävinä tämä herätti mielenkiintomme. Tuollainen kuriositeetti täytyy nähdä omin silmin!

Visulahti on vuonna 1980 avattu pieni matkailukeskus. Siellä on mm. vesipuisto, sisäseikkailupuisto, leirintäalue, ravintoloita ja kaikenlaista puuhaa kesäpäiviin. Aktiviteetit sopivat erityisen hyvin etenkin pienille lapsille. Kun kävelimme läpi Visulahden, Päivi laski kuinka monta pudonnutta tuttia näki maassa. Vastaus: Kaksi. Yksi Visulahden teemoista on jo pitkään ollut dinosaurukset. Vuosia sitten, kun ajettiin Kuopiontietä pitkin, pihamaalla seisovan tyrannosauruspatsaan näki helposti. Nykyinen valtatie 5 ei enää kulje Visulahden vierestä.

Visulahden Vahakabinetti on Suomen ainoa vahakabinetti. Se on avattu vuonna 1983 ja sanoisimme, että paikan viehätys on pysähtyneisyys. Presidenttejä tulee uusia, mutta urheilijat, muusikot, viihdepersoonat ja taiteilijat eivät enää vaihdu. Toisin sanoen turha odottaa näkevänsä Käärijää esittävän vahanuken tms. Saleissa soi vanhalta kuulostavat äänitteet kertoen hahmoista lapsuudestasi. Ilmapiiri säilyy läpi koko näyttelyn. Vahakabinetin ehdoton vahvuus onkin nostalgia ja se, että iästään huolimatta kohde on hyvin pidetty, siisti ja ehjä.

Työnjako oli selkeä: Päivi valokuvasi blogia varten ja Satu googletti. Naamalta tunnistimme muutamia henkilöitä ja monet nimet olivat tuttuja. Vaikeampaa oli muistaa mitä merkittävää nämä tietyt henkilöt olivat tehneet. Näin ollen Vahakabinettia voi pitää hyvin opettavaisena kokemuksena tai vähintäänkin yleissivistyksen testauksena.

Onko Vahakabinetti karmiva? Ei oikeastaan, jos paikkaa ei ala tietoisesti vääntämään pelottavaksi. Mietimme kuinkakohan moni lapsi on pelotellut sisaruksiaan väittämällä, että öisin vahanuket heräävät eloon. Ja tekevät mitä? Joel Hallikainen laulaa kuurankukista? Vahakabinetti on hauska kokemus ilman kummitusjuttujakin ja jos ajelee Mikkelin seudulla kesäaikana, kabinetissa kannattaa pistäytyä sivistämässä itseään.

Vahakabinetin jälkeen olikin jo ruoka-aika ja lähdimme ajamaan kohti Ramin konditoriaa. Rami Visulahti sijaitsee vain kivenheiton päässä ja on suosittu lounaspaikka. Näköjään niinkin suosittu, että Ramin pihalla oli autoja autojen päällä parkissa. Jokainen pysäköintiruutu, nurmialue ja tienlaita täynnä autoja. Pysähtymättä jatkoimme matkaa Juvan ABC:lle ja sieltä Savonlinnaan. Seuraavassa päivityksessä kerromme enemmän linnakaupungista ja lähdemme kallion sisään seikkailemaan. Tähän loppuun vielä muutama asukuva:

Satu oli pukeutunut pastellinväriseen retroasuun, jonka päätähtenä toimii hänen hiljattain kierrätyksestä ostamansa paita. Koska lähdimme heti aamusta liikkeelle, Satu jätti hiuksensa rennosti auki ja puki päähänsä violetin baskerin. Satun hiusten laittaminen ottaa joskus paljonkin aikaa, miksi kampausta pitää miettiä erityisen tarkasti silloin, kun aikataulu on jo valmiiksi tiukka.

Päivi oli pukeutunut kierrätyksestä ostamaansa Billebeinon neuleeseen ja ompelemaansa hameeseen. Väriensä puolesta vaatekappaleet sopivat hyvin yhteen, mutta teemoina muodostavat hauskan kontrastin. Kaulassa hänellä on itse valmistettu kärpässieni kaulakoru. Pääkallolaukku on Killstar. Siinä roikkuu pieni tuoteväärennös sarjakuvakissa Karvisesta. Kutsumme sitä nimellä Karviainen. Melkein sama kuin Karvinen, mutta ei kuitenkaan. Päivin irokeesi herätti riemua ihmisissä - ja kiinnostusta hyönteisissä. Savonlinnassa hänen hiuksiinsa lensi koivulude. Keltainen on todella houkutteleva väri ja irokeesin joukkoon nähtävästi hyvä kaivautua saalistajia suojaan.

Terveisin,

Päivi ja Satu