sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Ihanko Pihalla? 23.5.2019 - cosplayta Tykkimäessä

Tervetuloa lukemaan blogia
HELMIÄ JA KETJUJA!

Tänään ollaan ihan pihalla Tykkimäessä Ihanko Pihalla? -tapahtumassa!

Kuvan otti @esshieru

Ihanko Pihalla? on työpajanuorten taide- ja kulttuuritapahtuma. 23.5.2019 tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran täällä Kouvolassa Tykkimäen huvipuistossa. Tapahtuma oli Valtakunnallisen työpajayhdistys ry:n ja Kouvolan Nuorten työpajojen yhdessä järjestämä tilaisuus Suomen työpajanuorille ja heidän valmentajilleen.

Ihanko Pihalla? -tapahtumaan liittyy voimakkaasti nuorten osaamisen esilletuonti. Tykkimäessä työpajanuoret pystyivät osallistumaan erilaisiin luovuutta ja kädentaitoa vaativiin pajoihin sekä seuramaan esityksiä eri aihealueilta. Nahkakorupajalla pääsi tekemään korun tai avaimenperän kierrätys- ja ylijäämänahasta. Hevimetallipajassa metallikrääsästä sai luovasti muotoilla koristeita ja käyttöesineitä. Tykkimäessä pääsi myös kokeilemaan neulahuovutusta, katsomaan maskeeraajan työskentelyä, seuraamaan miten graffitin teko sujuu tai tutustumaan työpajannuorten taidenäyttelyyn. Lavalla nähtiin musiikkiesityksiä ja cosplayta. 

Me emme liity työpajatoimintaan mitenkään, mutta cosplaysta me tiedämme. Cosplayn takia Kouvolan työpajat lähestyivät meitä ja pyysivät mukaan Ihanko Pihalla? -tapahtuman tekemiseen. Saimme Tykkimäen alueelta teltan, missä esitellä harrastustamme, ja mahdollisuuden esiintyä lavalla. Lopullisen cosplaytiimin muodostimme yhdessä Esshierun, Xenjin ja Allun kanssa. Jos sana "cosplay" on ihan vieras, blogin sivupalkista löytyy "UruharaFC cosplay" ja sen alta selitys "Mitä on cosplay?" (huom. Internet näkymä).

Kohti pukuhuoneita! Kuvan otti Matias Moilanen

23.5 ei ollut toukokuun lämpimin ja aurinkoisin päivä, mutta ainakaan ei satanut. Ajelimme Tykkimäkeen auto ja peräkärry täynnä cosplaytavaraa ja lavasteita. Huvipuiston alueelle pääsi näppärästi purkamaan kuorman, jonka jälkeen auto parkkiin ja esittelypiste kuntoon. Tämä ei ollut meidän ensimmäinen ns. messukeikka, joten valmistautuminen ja esittelypisteen kokoaminen sujuivat rutiinilla. Jahka teltassa kaikki oli ok, lähdimme pukemaan cosplayasut päällemme. Käytössä ei ollut minkäänlaisia pukuhuoneita. Vaihdoimme vaatteet Ihanko Pihalla? -tapahtumaa varten varatussa kokoustilassa. Onneksi siellä oli peilit vessoissa, niin sai meikin tarkistettua ja peruukit laitettua päähän. Olimme valinneet päivän cosplayasuiksi Julia ja Raul Fernandezin sarjasta Beyblade G-Revolution. Värikkäät hahmot sopivat huvipuisto ympäristöön kuin nenä päähän!

Raul ja Julia Fernandez sarjasta Beyblade G-Revolution. Kuvan otti @esshieru

Viime kesänä edustimme Suomea European Cosplay Gathering -kilpailussa Pariisissa. ECG on yksi Euroopan suurimpia kansainvälisiä cosplaykilpailuja johon tulee osallistujia 15 maasta. Kilpailimme joukkusarjassa juurikin Julian ja Raulin puvuilla. Se, mitä Tykkimäen lavalla nähtiin, oli näihin olosuhteisiin sovitettu versio Pariisin suorituksesta.

Julia ja Raul Fernandez ovat espanjalaiset kaksoset japanilaisesta sarjakuvasta ja animaatiosta Beyblade G-Revolution. Beyblade jakautuu kolmeen generaatioon: originaali Beyblade, Metal Fight Beyblade ja Beyblade Burst. G-Revolution on originaalin Beybladen 3. tuotantokausi vuodelta 2003. Melkein 20 vuotta vanha aiheemme ei puhutellut nuoria kävijöitä, mutta omaan ikäluokkaamme (20-30 -vuotiaat) kuuluvia kylläkin. Aikanaan Beyblade tuli monille tutuksi Suomen televisiosta ja nykyään mm. Netflixsistä voi katsoa uusimpia tuotantokausia. Myös YouTubesta löytyy jaksoja jokaisesta generaatiosta. Beybladessa henkilöt pelaavat toisiaan vastaan hyrrää muistuttavilla pelivälineillä. Monesti hyrrässä on jonkinlainen ottelutehoa lisäävä petovoima, Julian ja Raulin tapauksessa Thunder Pegasus ja Torch Pegasus. Julia ja Raul tykkäävät, beybladen pelaamisen lisäksi, tehdä sirkustemppuja. Paripelissä he ovat täysin lyömättömiä.

Ihanko Pihalla? -tapahtuma alkoi klo 11:00. Ulkona oli vähän vilpoisaa, mutta kyllä siellä pärjäsi. Teltta suojasi hyvin pahimmalta tuulelta. Kävijöitä ei ollut ruuhkaksi asti, mikä oikeastaan sopi ihan hyvin. Ihmisten kanssa pystyi juttelemaan paremmin, kun heitä tuli pienissä erissä teltalle.



Matias Moilanen otti kuvan kun @esshieru ottaa kuvan meistä

Meillä oli kaksi esitystä päivän aikana. Ne esitettiin Tykkimäen katetulla ulkoilmalavalla Huvilavetissa. Ensimmäinen alkoi klo 13:00 ja toinen 16:00. Ensimmäinen esitys oli lievästi kaoottinen. Sen verran paljon olemme messuilla esiintyneet, että tiedämme lavan yleensä olevan odotusten vastainen. Tälläkin kertaa kyseessä oli ihan kunnon lava, mutta se oli täynnä soittimia, joita ei saanut siirtää. Julian ja Raulin cosplaynäytökseen kuuluu iso puinen lavaste, joka esittää heidän kahta pegasusta (lavasteessa ne näyttävät värikkäiltä poneilta, koska siivet on jätetty pois). Lavasteen kikka on se, että pegasukset nousevat maasta polkaisemalla. Tällä pyritään siihen efektiin, että beyblade ottelussa hahmojen kutsuessa petovoimaansa, pegasukset ilmestyvät. Onneksi lavaste mahtui lavan keskelle ja lyhyillä askeleilla pysyimme etulaidan sisäpuolella. Aloitimme lavaosuuteen valmistautumisen vähän myöhässä ja siksi emme olleet 100 % valmiita, kun piti jo rynnätä lavalle. Näytös meni läpi ilman suurempaa mokailua, mutta olihan se todella kankeaa. Näytöksen jälkeen kerroimme vähän itsestämme cosplayharrastajina. Tämän jälkeen Esshieru, Allu ja Xenji esiintyivät. Kiitos työpajaihmiset, kun autoitte lavasteen siirtelyssä paikassa toiseen!


Kuvan otti Matias Moilanen

Kuvan otti Matias Moilanen

Kuvan otti Matias Moilanen

Suosiolla jätimme pegasukset lavan viereen odottamaan seuraavaa kierrosta ja siirryimme takaisin teltalle. Juttelimme ihmisten kanssa, kävimme syömässä, otimme valokuvia. Klo 16:00 näytös sujui paljon paremmin, mutta valitettavasti sillä oli vain neljä katsojaa. Klo 18:00 huvipuisto meni kiinni ja myös tapahtuma päättyi silloin. Ihanko Pihalla? -tapahtumasta jäi hyvä fiilis ja pienistä haasteista huolimatta ainakin meillä oli hauskaa!

Cosplay on mielenkiintoinen harrastus, jonka näyttävyys ja itse tekemisen määrä kiehtovat myös harrastusskenen ulkopuolisia henkilöitä. Parhaimmassa tapauksessa cosplay lisää sosiaalista kanssakäymistä, tavoitteellisuutta ja nostaa mielialaa. Cosplayn nimessä voidaan alkaa opetella täysin uusia taitoja, kuten ompelua, muotoilua ja esiintymistä, vaikka näistä ei olisi mitään aikaisempaa kokemusta. Me käymme esittelemässä cosplayta ja puhumassa harrastuksesta juuri siksi, että uskomme sen positiiviseen vaikutukseen ja haluamme rohkaista kiinnostuneita harrastuksen pariin. 

Terveisin,
Päivi ja Satu

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Ommel 7.-9.6.2019

Hei ja tervetuloa lukemaan blogia
HELMIÄ JA KETJUJA!

Päivi tässä!


Perjantaina 7.6 lähdin käymään Espoossa Ommel -nimisessä tapahtumassa. Kotisivullaan toista kertaa järjestettävä Ommel kuvailee olevansa "yhteisöllinen ompelufestivaali kaikille aloittelevista ompeluharrastajista alan ammattilaisiin. Tapahtumassa yhdistyvät kangas- ja ompelutarvikemarkkinat, viikonlopun mittaiset ompelulanit sekä monipuolinen ompeluun liittyvä koulutus, kuten kurssit, luennot ja työpajat." 

En ole koskaan aikaisemmin vieraillut ompelu- tai käsityömessuilla, festivaaleista puhumattakaan, joten halusin käydä katsomassa millaisesta tapahtumasta on kyse. 


Kesäauringon paahteessa ajelin Espooseen Opinmäen kampukselle. Vaikka ovet eivät vielä olleet auki, paikan päällä oli jo kymmeniä ihmisiä odottelemassa. Tunnelma oli hyväntuulinen. Pysäköintitilaa oli rajallisesti, mutta tätä helpottamaan oli järjestetty mm. bussikuljetuksia Helsingin keskustasta. 

Ommel oli levittäytynyt nepparisti ympäri koulurakennusta. Tilojen löytämisessä oli vähän aarteenetsinnän makua, mutta ymmärrettävästi tapahtumaan, jossa on työpajoja, kursseja ja luentoja, koulumuotoinen rakennus sopii paremmin kuin messuhalli. Ompelulanit kuulosti mielenkiintoiselta idealta johon voisin joskus osallistua. Tällä kertaa kuitenkin olin vain tutustumassa tapahtumaan. 


En ollut varautunut osallistumaan työpajoihin, joten lähinnä tutkailin myyntipöytien tarjontaa. Valikoimaa selvästi hallitsi puuvillatrikoo, jota oli saatavilla lukuisissa ei väreissä ja printeissä. Puuvillatrikoo on suosittu vaatetuksen materiaali mm. siksi, että siitä on helppo valmistaa vaatteita vauvasta vaariin. Jos kangas on kuvioitu kivasti, vaatteen mallin voi pitää yksinkertaisena, koska printti tekee vaatteesta erityisen. Minä en ole oikein päässyt puuvillatrikooseen kiinni, mutta ostin silti valmiiksi leikatun palan neonkeltainen + neonpinkki kuvioitua kangasta retrojuttujani varten. Suosikki materiaalejani on kuvioitu puuvilla, farkku ja keinonahka/PVC -kankaat. Todellinen heikkouteni on perinteiset japanilaiset printit ja kankaat. 

Japanilainen teema bongattu! Dream Circus

Kankaiden lisäksi myynnissä oli ompelutarvikkeita kuten saksia, lankoja, nauhoja, kangasmerkkejä, nappeja ja kaavoja. Ompelukoneita ja saumureita oli näytillä perus kotikoneista teollisiin ompelukoneisiin. Työpajoissa pääsi kokeilemaan mm. tilkku- ja nahkatöitä, korkkikankaan ompelua, pehmolelun tekoa sekä alusvaatteiden valmistusta. Vaikka ulkona oli hellettä, sisällä pärjäsi ihan hyvin.


Katjan Ompelupuoti

Hellin

PaaPii



Ja tähän loppuun kuva päivän asusta!
Allekirjoittanut oli hyvin kesäisissä tunnelmissa.


Terveisin,
Päivi

sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Onnellisesti ompelun parissa

Tervetuloa blogiin
HELMIÄ JA KETJUJA!

Päivi tässä!


Tässä artikkelissa haluan esitellä teille työhuoneeni ja kertoa, miten olen sinne päätynyt. Lapsena ja nuorena minulla oli monia unelma-ammatteja, mutta vielä lukiolaisenakaan en osannut arvata, että päätyisin ompelun pariin - tai miten onnellinen olisin siellä.

En ole aina ollut erityisen kiinnostunut vaatteista tai niiden ompelusta, mutta olen aina ollut visuaalinen. Nuorena luin paljon kirjoja ja sarjakuvia, piirsin ja väritin, katsoin elokuvia, piirrettyjä ja videopelejä. Silloin syntyi se pohja, mistä nykyinen cosplayta harrastava sarjakuvien ja figuurien keskellä viihtyvä minä on ponnistanut. Olin luova, leikkimielinen ja kaikki poikkeava viehätti minua. Olen tällainen edelleenkin. Kiinnostukseni kohteet kiteytyivät teatteriin. En silti ole koskaan harrastanut teatteria ja ehkä siksi en ymmärrä näyttelemistä, joten katson sitä, mikä näkyy visuaalisena päällepäin: Rooliasuja. Tuntui, että tässä harmaassa maailmassa teatteri oli ainoa paikka, jossa oli vielä taianomaista pukeutumista olemassa. Minä rakastin naamiaisia, koska niitä varten sai pukea rooliasun. Tämä ei johtunut roolista, vaan asusta.

Kun olin yläasteella, japanilainen populaarikulttuuri iski tsunamin lailla Suomeen. Olin utelias sen mukana tulleista alakulttuureista, koska persoonallinen pukeutuminen kiinnosti minua. Minulla oli voimakas itseilmaisun tarve ja kaikki värikäs ja erikoinen nappasivat huomioni heti. Maailmassa on loputtomasti mielenkiintoisia vaatteita ja asusteita. Massamuoti on niin pieni pala kaikkea ihmeellistä, joten miksi tyytyä vain siihen. Aloin kiinnittämään huomiota pukeutumiseeni. En ajatellut vaatealaa uravalintana, koska tarinat ja hahmot kiinnostivat enemmän. Ja olin surkea käsitöissä. Ala-asteella sain tehtävät suoritettua, mutta yläasteen mälsät lapaset ja kauluspaidat olivat hirveää pakkopullaa. En jatkanut käsitöitä 7. luokkaa pidemmälle. Arvosana 7. 

Tässä on ompelupöytä ja silityspiste. Tuo Philips -merkkinen silitysrauta oli kallis mutta se on ollut joka pennin väärti!

Lukiossa vietin hyppytunnit tietokoneella. Katselin nettigallerioista kuvia alakulttuureista ja cosplayasuista ympäri maailmaa. Ihailin värikkäitä peruukkeja ja erikoisia vaatteita. Vaikka vaatteet näyttelivät merkittävää roolia kiinnostukseni kohteissa, olin edelleen painottunut kuvataiteeseen. Minä näin alakulttuurit ja cosplayn puettavana taiteena. Ohitin valokuvauksellisen taidon ja upposin vaatteiden väreihin, kuviointiin, mallien poseerauksiin, kampauksiin ja meikkeihin. Äkkiä olin löytänyt harmaasta maailmasta teatterilavojen ulkopuolisen paikan täynnä taianomaista pukuloistoa.

Sitten lukion viimeisellä luokalla minä vain aloitin vaatteiden ompelun. Tarvitsin rooliasuja osaksi kuvataideprojektejani. En halunnut ostaa enkä vuokrata asuja, joten täytyi tehdä itse. Ompelun ammattiteknistä puolta en miettinyt milloinkaan. Ostin vaatteita ja kankaita kirpputoreilta. Äidin ompelukone pöydälle ja töihin. Alitajunnassani pyöri kaikki kauniit näkemäni kuvat. En käyttänyt kaavoja. Joskus harvoin sijoitin pitseihin ja nauhoihin ihan ompelutarvikeliikkeessä. Suurimman osan ajasta tyydyin omiin korvikeratkaisuihin. Ne asut olivat todella kehnoja, mutta näin vanhempana ihailen nuoren minäni intoa. Minä tein asioita, joista pidin tai jotka kiinnostivat minua, vaikka en aina ollut erityisen hyvä niissä. Yhteiskunta korostaa mielellään nuoria ja lahjakkaista, mutta minusta lahjakkuutta paljon tärkeämpää on intohimo. Intohimo laittaa minut työskentelemään, ei tieto siitä, että osaan tai olen hyvä tässä. 

Täällä työstetään kovia osia. Penkki on matala, koska töitä tehdään kumarassa lähellä pöytää. Kaikki tarvikkeet on laatikoissa, jotta niihin ei menisi maalia tai tomua. Isoimmat hiomiset, värjäämiset yms. tehdään autotallissa. Stereoista soi yleensä Radio Suomi.

Lukion jälkeen hain muutamaan paikkaan opiskelemaan. Kuvataide oli ensimmäisellä sijalla, mutta en päässyt yhteenkään kouluun. Oli pakko kohdata totuus: Tajusinko mitään kuvataiteesta vai halusinko pelkästään kuvittaa tarinoitani? Tarinoideni kuvittamisesta puheenollen: Jos jo ala-asteella tehtyjä piirustuksiani katsoo, niistä voi havaita hahmon vaatetukseen panostamisen. Jos nykyisiä piirustuksiani katsoo, niistä voi havaita jonkun lukeneen paljon sarjakuvia.

Ohimennen tuli puhe vaatealasta. Minä en edes tiennyt, että vaatealaa voi opiskella ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Luulin, että se on ammattioppilaitos linja, ja heti perään epäilin, ettei korkeakouluun pääse ilman ammatillista tutkintoa. Tästä syystä nykyäänkin käyn kouluissa puhumassa vaatealan amk-opinnoista. Haluan uravalintaa miettivien nuorien tietävän enemmän vaihtoehtoja kuin mitä minä tiesin. Suosittelen, että jos löytyy vähääkään kiinnostusta pukeutumiseen, käsitöihin yms., harkitkaa yhdeksi vaihtoehdoksi vaatealaa.

Kun pitää pään kylmänä, asioilla on tapana järjestyä. Olin viettänyt syksyn kotona. Eräänä päivänä tuli kirje: Mikkelin ammattikorkeakouluun on täydennyshaku käynnissä. Linjoina mm. vaatetussuunnittelu ja teatteripuvustus. Koska töitä oli vaikea saada ja kaipasin kovasti opiskelupaikkaa, hautasin ”ettei korkeakouluun pääse ilman ammatillista tutkintoa” -ajatukset. Siis minähän rakastin rooliasuja, joten miksi en menisi opiskelemaan puvustusta? Vaatealaa opetettiin Savonniemen kampuksella Savonlinnassa. Minulle jäi onnistumisen tunne pääsykokeista. Koen, ettei siellä täytynyt osoittaa ammatillista tietoa ja taitoa, vaan enemmänkin kiinnostusta alaa kohtaan. Ainakaan näissä pääsykokeissa, missä minä olen ollut, ei ommella. Niissä piirretään, kirjoitetaan, haastatellaan ja ehkä muotoillaan jotakin. Olin silti vahvasti sitä mieltä, että kuvataide on minun juttu. Hakisin keväällä uudestaan kuvataidekouluihin.

Minulla on työhuoneessa paljon kaikkea pientä muistuttamassa ystävistäni ja paikoista, joissa olen käynyt.

2009 tammikuussa, 19-vuotiaana, muutin Savonlinnaan. Minulla oli kirkkaansiniset hiukset ja leikkasin ensimmäisenä koulupäivänä kulmakarvani pois.

Vaatealan opinnot olivat minulle uutta asiaa joka päivä, koska aloitin nollapisteestä. Kaikki, mitä täytyy tietää tai osata, opetettiin. Ensimmäiset vuodet kaikki opiskelijat kävivät läpi samoja perusopintoja, kuten materiaalioppi, ammattitekniikka, kuvataide, muodin historia, kaavoitus... Puolen vuoden välein valmistimme uuden vaatteen. Minulla ei ollut mitään laitteita omasta takaa, ei edes tietokonetta. Kaikki välineet löytyivät koululta. Istuin pitkiä iltoja ompelemassa tai tietokoneella. Joskus oli todella vaikea ymmärtää helpoimpiakin ompeluasioita, mutta kaiken oppii kyllä jos tahtoo.

2010 opettaja mainitsi ompelutaitoni kehittyneen nopeasti. Tietenkin halusin pyrkiä mahdollisimman hyvään työnjälkeen ja olin motivoitunut, mutta vastaus on cosplay. 2009 tammikuussa aloitin cosplayharrastuksen. Se oli kiinnostanut minua jo pidempään ja olin räpeltänyt ensimmäiset asukokeilut jo lukiossa, mutta 2009 aloitin tapahtumissa käymisen ja pukujen tekemisen päämäärätietoisesti. Cosplay oli motivaationi harjoitella ompelua vapaa-ajalla. Puolet tiedoistani ja taidoistani olen oppinut koulussa. Puolet on peräisin omien projektien aikana tehdyistä havainnoista.

Minun ensimmäinen ompelukone oli äitini vanha Eva. 2010 aloin tarvita konetta koulun ulkopuolella niin paljon, että sain siirtää Evan Savonlinnan asuntooni. 2013 Evassa ilmeni vähän väliä ongelmia ja  minulle ostettiin upouusi kone: Elna Sew Sebra. Minä ja pieni raidallinen voimanpesäni olemme yhdessä edelleenkin.


Ensimmäisen saumurini ostin kirpputorilta 2013. Se oli vanha Singerin kolmilankasaumuri, josta oli, iästään huolimatta, todella paljon apua monissa ompeluprojekteissa. Nykyisin Singer asustaa Savonlinnan Oopperajuhlien puvustossa. Nykyinen nelilankainen Brother on niin ikään kirpputorilta. Näin omistautuneelle ompelijalle saumuri on välttämättömyys. 

Ompelukonemaskottini Simmu-Sirkka ja Pikkuseepia

Erikoistuin teatteripuvustukseen. Opiskelimme teatterin historiaa, luimme käsikirjoituksia ja suunnittelimme puvustuksia niihin, valmistimme fantasiapuvun, historiallisen asun ja korsetin… Kävin työharjoittelussa Kouvolan teatterissa ja osallistuin muutamaan yliopiston projektiin puvustajana. Mietin koko ajan, onko puvustus sittenkään oikea ala minulle.

Ihan ensimmäisistä puvuistani lähtien olen halunnut panostaa kokonaisuuteen. Asun, kampauksen, meikin ja asusteiden täytyy kertoa samaa tarinaa. Tämä näkyy myös nykyisessä tavassani suunnitella ja valmistaa rooliasuja: Kaikki osat ovat samaa sarjaa kengistä hattuun. Kokonaisuudenhallinta on tärkeää millä tahansa visuaalisella alalla, myös vaatealalla. Olit sitten stylisti, puvustaja tai muotisuunnittelija, sinun täytyy osata yhdistellä värejä, muotoja, materiaaleja, teemoja ja yksityiskohtia harmoniseksi kokonaisuudeksi. Kun tämän osaa, kaikki vaatetuksen pelinappulat on käytettävissä.

Savonlinnassa koko persoonallisuuteni puhkesi kukkaan. Paljon uutta ja mielenkiintoista tuli elämääni muutaman vuoden sisällä. Minä viehätyin kaikesta. Enää en pelkästään kiinnittänyt huomiota pukeutumiseeni, vaan harrastin pukeutumista osana itseilmaisua. Lopputulos ei aina ollut järkevän näköistä, mutta vihdoinkin olin löytänyt kaipaamani. Jälleen kerran kyse oli palavasta intohimosta, joka purkautui saumoistani hallitsemattomasti! Pääni oli täynnä muistikuvia alakulttuureista, cosplaysta, asuja, peruukkeja, maskeerauksia... Ne kaikki sekoittuivat ja tulivat ulos käsieni kautta epäselvinä heijastumina näkemästäni ja kokemastani. Halusin tehdä kauniita ja persoonallisia vaatteita enkä tinkinyt periaatteistani yhtään!

Miten kävi kuvataiteelle? Kaiken opiskelun lomassa en tajunnut hakea kevään pääsykokeisiin. Imeydyin niin nopeasti cosplayasujen ja vaatteiden ompelun riemuun. Pian tuntui siltä, että vaateala sopiikin minulle paremmin. Elämäni paras päätös.

Joten jos minä haluan suunnitella ja valmistaa persoonallisia vaatteita ja asusteita ikuisesti ja rakkaudella, miten sillä elää? Myymällä niitä tietenkin. Aloin varsin pian miettiä yrittäjyyttä. 2010 kesällä ensimmäisen kerran pääsin työharjoitteluni kautta myymään itse suunniteltuja ja valmistettuja asusteita. Sen jälkeen olen ollut monta kertaa myymässä Savonlinnan joulumarkkinoilla ja muutamassa conissa. Yleensä myyn asusteita, koska niiden hinnan pystyy pitämään kohdeyleisön mukaisena. Valikoima on sekavaa tajunnanvirtaa. Tähänkään päivään mennessä en ole löytänyt motivaatiota ryhtyä oikeaksi yrittäjäksi. 2010 vuodesta lähtien olen käyttänyt "yrityksestäni" nimeä Von Aidainder. Tänä kesänä saatan ensimmäistä kertaa joutua miettimään vakituista nimeä ja johdonmukaista valikoimaa. Ehkä pitäydyn Von Aidainderissa vain sen kunniaksi, että kyseinen on niin vaikea muistaa. 

Työhuoneessa ei säilytetä cosplayasuja tai muita roolipukuja. Siellä on vain sillä hetkellä valmistuksessa tai korjauksessa olevat puvut. Kengät on pölyltä suojassa muovipusseissa peilin edessä. Kun olemme esittelemässä cosplayta erilaisissa tilaisuuksissa, mallinukelle (jota kutsumme nimellä Bianca Primadonna) on kätevä pukea yksi asuista.

Nykyään Savonlinnassa ei opeteta vaatetussuunnittelua tai teatteripuvustusta. 2010 tuli ilmoitus koulutuslinjan lakkauttamisesta Savonniemessä. Kolmessa vuodessa taianomainen pukuloisto katosi kolmannesta kerroksesta. Asuin Savonlinnassa aina vuoden 2017 loppuun asti. Sieltä muutin takaisin Kouvolaan ja nyt opiskelen jälleen ammattikorkeakoulussa vaatealan opintoja. Viime kesänä olin työharjoittelussa Savonlinnan Oopperajuhlien puvustossa. Siellä näin pienen, keltaisen muovilelun, joka esitti norsua. Norsu oli ollut Savonniemen puvustossa. Kun koneet myytiin, se päätyi yhden ompelukoneen mukana oopperan puvustoon. Sain pitää norsun ja kuten kuvista näkyy, siellä se istuu hyllyllä katselemassa touhujani.

Nykyisin olen painottunut muotiin. Usein epäröin kykyjäni muodin parissa ja kysyn itseltäni onko puvustus oikea ala minulle? En tiedä vieläkään. Vuosien aikana käsitykseni puvustuksesta ja muodista on muuttunut: Ne ovat paljon monipuolisempia, kuin pintapuoli antaa ymmärtää. Muoti voi näyttää roolipuvuilta ja roolipuvut olla kuin muotia. Sen sijaan, että miettii mikä minä olen tai onko tämä oikea ala minulle, täytyy miettiä mitkä ovat vahvuuteni. Tämän jälkeen mene sinne, missä vahvuuttasi tarvitaan. 


Täällä minä olen, mytyssä leikkuupöytäni äärellä. Olisi kaunistelua kuvata itsensä oikein laittautuneena poseeraamassa työhuoneessa, koska 98 % ajastani olen siellä ilman meikkiä, tukka hajalla ja kuluneissa vaatteissa. Otti noin vuoden aikaa ennen kuin työhuone löysi nykyisen muotonsa. Isäni valmisti tilaan korkean leikkuupöydän, kaapin tavaroille sekä telineen lankarullille ja tukikankaille. Nollapisteestä on tultu tähän, missä työhuone, tarpeelliset koneet, leikkuupöytä ja mahdollisuus varastoida tekevät elämästä paljon helpompaa. Työhuone ja kaikki nämä materiaalit ja tarvikkeet ovat todiste siitä, miten tosissani olen tekemiseni suhteen.

Toiset vaatealan ihmiset rakastavat suunnittelua ja vaatteiden piirtämistä. Tämä ei oikein minulta suju. Entiseksi wannabe kuvataiteilijaksi piirrän säälittävän vähän. Materiaalit inspiroivat minua, ja yhdistelemällä niitä, kohta jo pystyn näkemään tulevan vaatteen mielessäni. Minua sanotaan hyväksi ompelijaksi, mutta omasta mielestäni kehittymisen varaa on vielä paljon. Minulle tuli vasta 2013 sellainen olo, että nyt pystyn tekemään itsenäisesti kokonaisen vaatteen hyvin. Minua harvemmin kiinnostaa omien kankaiden suunnittelu. On kivaa kerätä erilaisia valmiita printtejä ja kuvia, ja muodostaa niistä kokonaisuus. En ole erityisen hyvä kaavoituksessa, mutta osaan kuositella. Teen paljon vaatteita samoilla kaavoilla, koska uudenlaisen kaavarakenteen sijaan panostan vaatteen yksityiskohtiin, teeman onnistuneeseen esittämiseen ja toimiviin yhdistelmiin. En koskaan malta odottaa nähdä valmista vaatetta!


Minä rakastan vaatteiden suunnittelua, ompelua, cosplayta, kankaita... Jos käy niin, etten koskaan pääse tekemään alani töitä, tulen silti aina ompelemaan. Tulen myös aina arvostamaan vaatealan taitojani korkealle. On upeaa osata luoda jotakin. 

Terveisin,
Päivi

keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Kesäinen mansikka rintakoru

Tervetuloa blogiin
HELMIÄ JA KETJUJA!

Päivi tässä!


Niin kauan kun olen vaatteiden parissa toiminut, minua on kiinnostanut yrittäjyys. 2010 kesällä ammattikorkeakoulun työharjoittelun kautta pääsin ensimmäisen kerran myymään käsitöitä, jotka olin itse suunnitellut sekä valmistanut. Tänä kesänä sama toistuu, kun en mene perinteiseen kesätyöpaikkaani hotelliin. Aion tienata palkkani myymällä valmistamiani vaatteita ja asusteita! Tuotteitani on tulossa myyntiin muutamaan paikkaan täällä Kouvolassa. Esittelen myyntipisteet blogissa myöhemmin kesällä. Nyt aloitamme tuotteisiin tutustumisella, ja ensimmäinen niistä on mansikka rintakoru!


MANSIKKA RINTAKORU
by Päivi Asikainen


Nämä kimaltelevat ikimansikat saivat alkunsa siitä, kun halusin tehdä jotakin, mikä muistuttaa suomalaisia kesästä. Mansikka rintakoru sopii erinomaisesti piristämään pukeutumista, koristeeksi laukkuihin ja hattuihin, tai kesäiseksi lahjaksi joka säilyy vielä talvenkin tullen!


Mansikoita on saatavilla kahdessa eri värissä: Punainen glitter ja vaaleanpunainen glitter. Mansikoiden sisällä on pehmeä täyte. Takana on lukollinen solki. Punaisten mansikoiden tausta on kultainen ja vaaleanpunaisten hopeinen. Solki on liimattu sekä ommeltu tukevasti kiinni.

Koko: 9 cm x 7 cm
Materiaalit: PVC, polyesteri

Hinta: 15 euroa kpl (+ postimaksu 2 euroa)
Tilaukset sähköpostiin paivi.asikainen89@gmail.com

Huomioitavaa!
En suoraa kosketusta veden kanssa. Tuote saattaa päästää pieniä määriä väriä, joka voi mm. sotkea vaatteet.


Mansikka rintakoruja tehdään myös tilaustyönä.
Tässä muutama esimerkki vähän toisenlaisista mansikoista:



Tilatut mansikat valmistetaan saatavilla olevista väreistä ja materiaaleista. Tiedustelut sähköpostiin paivi.asikainen89@gmail.com


Kesäisin terveisin,
Päivi

sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Roihuvuoren hanami-juhla 19.5.2019

Hei ja tervetuloa blogiimme
HELMIÄ JA KETJUJA!

Päivi ja Satu tässä!


Roihuvuoren hanami juhlittiin viime kuussa 19.5.2019. Tapahtumapaikkana toimi Roihuvuoren kirsikkapuisto ja japanilaistyylinen puutarha Helsingissä. "Kukkien katseleminen" eli hanami on Japanista lähtöisin oleva juhla, joka sijoittuu kevääseen kirsikkapuiden kukkimisen aikaan. Hanami on iso juttu japanilaisille! Ihmiset kokoontuvat puistoihin ihastelemaan puita ja viettämään piknikkiä, ja samaan tyyliin toimii myös Roihuvuoren juhla. Sunnuntaina tuhannet suomalaiset saapuivat puistoon piknikille ja nauttimaan päivän ohjelmasta, johon kuului mm. tanssiesityksiä, kamppailulajinäytöksiä, laulua ja musiikkia, teetaidetta ja pukukilpailu.

Valitettavasti alkukuun lämpimät päivät olivat saaneet kirsikkapuiden kukat kukkimaan jo viikkoa aikaisemmin, miksi kirsikankukkia saattoi ihailla enää vain myöhään kukkivien puiden äärellä. Tämä ei silti menoa hidastanut! Kun puoleen päivään mennessä saavuimme paikalle, oli puisto täynnä kevättä  juhlivia ihmisiä. Hanami tunnetusti vetää Roihuvuoren täyteen myös autoja, miksi harkitsimme pitkään, lähdemmekö liikkeelle autolla vai junalla, koska parkkipaikka tulee olemaan vaikea löytää. Lopulta auto voitti ja parkkipaikkakin löytyi samasta paikasta kuin viimeksi. Levitimme myös piknik-huopamme tismalleen samaan paikkaan kuin viime vuonna, eli olimme aivan ylärinteessä puiden varjossa. Tämä oli meille kolmas hanami juhla.

Japanilainen pienoispyhättö näytillä hanamissa

Pidimme paikan päällä Street Fashion Finlandin perinteisen hanami-miitin. Miitti sisälsi huovalla istuskelua, syömistä ja juomista juttelua unohtamatta. Pelasimme myös yksinkertaista kysymys ja vastaus -peliä, jonka Satu oli laatinut miittiä varten.

Satu, Päivi ja @tyylitajuton SFF:n ylläpidosta. Kuvan otti @esshieru

Valitettavasti osan osallistujista piti poistua aikaisin, miksi miittimme jäi hieman lyhyeksi. Tämä ei oikeastaan meitä haitannut, koska pian meidänkin piti pakata tavaramme ja siirtyä kohti hanamin päälavaa. Olimme päässeet mukaan hanamin perinteiseen pukukilpailuun. Kirsikankukkapuistossa kiertelee henkilöitä, ketkä valitsevat kilpailuun mukaan 15 erilaista asukokonaisuutta. Kilpailuun mukaan päässeet henkilöt kokoontuvat iltapäivällä päälavan luokse, josta jokainen kilpailija tai joukkue nousee kerrallaan lavalle. Tämän jälkeen tuomaristo palkitsee viisi asukokonaisuutta. Kaikki kilpailijat saavat mukaansa pieniä tuotepalkintoja, joten kenenkään ei tarvitse poistua tyhjin käsin. Kilpailun aikana valokuvataan todella paljon. Jos vieraan kameran edessä oleminen ahdistaa, emme suosittele eksymään päälavan tuntumaan ainakaan pukukilpailun aikana. Aurinko paistaa armottomasti suoraan päälavalle, miksi jonkinlainen päivänvarjo on hyvä varata mukaan, sillä odottelua päälavan viereisellä hiekkakentällä on melko paljon. Onneksi tänä vuonna lämpötila pysyi kohtuullisissa lukemissa ja sää puolipilvisenä.

Satu, @pastel__moonlight ja Päivi pukukilpailussa. Kuvan otti @thefreakyangelxox

Satu päätti muodostaa joukkueen Striittiksen miittiin osallistuneen Sofian kanssa. Yhdessä he edustivat japanilaista kawaiita henkivää pastellin väristä pukeutumista. Päivi kilpaili yksin punamustassa asukokonaisuudessaan. 

Sofia ja Satu lavalla. Kuvan otti @thefreakyangelxox

Kilpailun jälkeen nappasimme laukkumme ja pyörimme takaisin ylärinteeseen juomaan, syömään, juttelemaan ja ottamaan valokuvia. Kellon lähestyessä kuutta julistimme miitin päättyneeksi, pakkasimme tavaramme ja lähdimme ajelemaan kohti Kouvolaa. Ystävämme ovat levittäytyneet ympäri Suomea, mutta hanami kokosi meitä yhteen ja tämä jos mikä sai meidät onnelliseksi. Oli ihana nähdä teitä kaikkia ja jutella edes hetki! Bongasimme myös paljon upeita persoonallisia asuja ja tapasimme uusia tuttavuuksia. Pidetään yhteyttä jatkossakin!


Ensi kertaan!

Terveisin,
Päivi ja Satu

torstai 30. toukokuuta 2019

Asukokonaisuus kuin Peppalla

Hei ja tervetuloa blogiimme
HELMIÄ JA KETJUJA!

Satu tässä!


Terveisiä Savonlinnasta! Kyllä, luitte oikein. Olen tällä hetkellä yli kolmen kuukauden mittaisella työrupeamalla Savonlinnassa. Ennen kuin päivityksiä Savonlinnan hurmaavasta kesästä alkaa sadella, hoidetaan pois alta aikaisemmat seikkailut Kouvolassa. Tämän päivityksen asukokonaisuus on saanut inspiraationsa minun Peppa Mint -nukeista. Tämä ujo jäätelönmyyjä pukeutuu toisinaan ruskeaan, pinkkiin ja turkoosiin...miksi itse asiassa Choco Mint kuvaisi nukkea paremmin kuin Peppa Mint.





Ensi kertaan!

Terveisin,
Satu

lauantai 25. toukokuuta 2019

Nukke Valtiatar

NUKKE VALTIATAR
Kuvattu 16.5.2019


Valokuvaus: Risto Sihvola
Malli: Päivi
Mallin meikkaus ja stailaus: Päivi

Puku: Itse valmistettu

Nukke Valtiatar sai alkunsa vuonna 2012 ammattikorkeakoulun fantasiapuku -koulukurssilla. Silloin asua kutsuttiin nimellä Pimeyden Enkeli. On mahdotonta vastata, kuinka paljon aikaa ja materiaaleja puvun valmistukseen on käytetty. Vuosien aikana pukua on tehty lisää ja korjattu. 2018 syksyllä tehtiin viimeisin iso peruskorjaus, jolloin nukkejen määrää puvussa lisättiin merkittävästi. Tästä lähtien asua on kutsuttu nimellä Nukke Valtiatar. 16.5 kuvauksia varten asuun valmistettiin alkuperäisestä mallista tuttu korkea hattu. Nukke Valtiatar säilyy helposti läpi vuosien, koska puvun perusolemukseen kuuluu rähjäisyys.

Nukke Valtiatar löytyy myös artikkelista KUVAA JA MUOTOA 2019

Blogin valokuvia ja tekstejä ei saa kopioida ja julkaista muilla sivustoilla ulkopuolisten toimesta. Tarvittaessa ota yhteyttä paivi.asikainen89@gmail.com

Blog´s photos and texts may not be copied and published on the other websites etc. by outsiders. Please contact paivi.asikainen89@gmail.com and ask first before action.






Terveisin,
Päivi