sunnuntai 26. heinäkuuta 2020

Flight & Madnes & Maalatut farkut

Tervetuloa blogiin 
HELMIÄ JA KETJUJA!

Päivi tässä!


Tänä kesänä olen aloittanut uuden ”harrastuksen”: Minä maalaan kangasta. Ilman sen suurempaa suunnittelua kuvioiden ja tekstien sutiminen kankaalle on mukavaa puuhaa rauhallisiin iltoihin – ja loistava tapa saada kulutettua lähinnä cosplayasuja varten ostettuja kangasmaaleja. Tylsästä vaatekappaleesta tai yksivärisestä kankaasta saa ties mitä annoksella kangasmaalia ja ripauksella luovuutta!

Kangasmaaleja ostaessa täytyy muistaa, että vaaleille ja tummille kankaille on erilliset painovärit. Vaaleassa kankaassa näkyy kaikki maalit, mutta tummia ja värillisiä kankaita varten täytyy hankkia peittoväriä. Perus painovärin lisäksi käytän kangastusseja kuvioiden viimeistelyyn. Erilaisia välineitä kankaiden kuviointiin voi ostaa mm. Wennströmin verkkokaupasta.


Tämän päivityksen tähti on I hate you too -caprihousut, jotka valmistin revenneistä farkuista. Ompelin lahkeisiin punaiset resorit ja värjäsin housujen toisen puolen valkaisuaineella ja värikkäällä ”I hate you too” -tekstillä. Kuvautin housut heinäkuun alussa Tivoli Seiterässä ja tällöin yhdistin niihin graffiti-kuvioisen lyhyen mekon. Tietenkin jos sivellin ei pysy kädessä, vaatteita ja kankaita voi koristella myös mm. kangasmerkeillä ja niiteillä, kuten olen tämän Bart Simpson -aiheisen ohuen farkkupaidan kanssa tehnyt.






Terveisin,
Päivi

sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

Vaaleanpunaisia röyhelöitä

Hei ja tervetuloa blogiimme
HELMIÄ JA KETJUJA!

Satu tässä!


Terveisiä täältä Saimaan keskeltä Savonlinnasta! Tätä päivitystä kirjoittaessa olen ehtinyt asua täällä jo melkein kuukauden. Kesäkuun alussa saavuin kaupunkiin yhdessä Päivin kanssa, kuka tosin palasi takaisin Kouvolaan omien töidensä pariin jo parin päivän kuluttua. Minä aion viihtyä täällä vähintään kesäsesongin loppuun. Pitkäaikaiset seuraajat varmasti muistavat, että minä ja sisko olemme asuneet Savonlinnassa vuosia. 2017 vuoden lopussa muutimme Kouvolaan, mutta minä palaan vähän väliä takaisin töiden perässä. Eli Savonlinnasta puhuttaessa, kyse on hyvin tutusta kaupungista. Kesäkuun alussa kiersimme kaikki vakiokohteemme ja tietenkin otimme asukuvia. Tämän päivityksen tähtiä ovat vaaleanpunainen röyhelömekko ja -takki. Ostin kyseiset Kouvolassa sijaitsevasta myymälästä Sadutar. Takki löysi tiensä vaatekaappini jo melkein pari vuotta sitten. Samanvärisen hihattoman, taakse pitenevän mekon hankin keväällä. Pidän molemmissa vaatekappaleissa niiden läpikuultavasta kankaasta ja röyhelöistä. Valitettavasti väri on kuitenkin hieman haastava (hyvin haalea vaaleanpunainen) ja etenkin takille on ollut vaikea löytää yhteen sopivia vaatteita näiden parin vuoden aikana, miksi lopulta päädyin hankkimaan myös mekon. Kuvauspäivänä sää oli aurinkoinen ja lämmin, ja ihmisiä kohtuullisesti liikenteessä. Nyt heinäkuussa kesäsesongin ollessa kuumimmillaan tilanne on jo paljon vilkkaampi kauniissa linnakaupungissamme. 




Terveisin,
Satu