sunnuntai 27. elokuuta 2023

Kuusankosken Taideruukki

Tervetuloa blogiin
HELMIÄ JA KETJUJA!

Tänään lähdemme Taideruukkiin!


Jos "Taideruukki" kuulostaa tutulta, niin paikka mainitaan usein täällä blogissa koska olemme olleet siellä monta kertaa. Syitä vierailuille riittää, mm. Taideruukki sijaitsee Kuusankoskella, olemme osallistuneet yhteen jos toiseenkin myyjäiseen tai projektiin rakennuksessa ja yleisesti ottaen: Mesta on nasta! Etenkin pukeutumispiireissä nousee aina välillä esiin se, miten ei tule laittauduttua koska ei ole mitään syytä mennä mihinkään. Yksi syy meille valokuvata ja kirjoittaa näitä artikkeleita on halu kertoa missä kaikkialla sitä voi vierailla Kouvolan seudulla. Syitä pukeutua ja mennä on paljon! Esimerkiksi Taideruukki on täysin ilmainen kohde, siellä on paljon nähtävää ja koettavaa, sekä ympäristö on huikean valokuvauksellinen.

Toinen syy kirjoittaa tämä postaus on tietojen tuominen ajan tasalle. Vuonna 2019 julkaisimme postauksen Taideruukista Kouvolan asuntomessujen yhteydessä, mutta nyt tämä kirjoitus on poistettu. Halusimme tehdä ajankohtaisemman artikkelin, ja siksi heinäkuun alussa, kamera kaulassa ja päämäärätietoisesti, suunnistimme Kymintehtaalle.


Taideruukki on ympäri vuoden toiminnassa oleva kulttuurikeskus ja erinomainen vierailukohde taiteen, musiikin ja käsitöiden ystävälle. Sinne pääsee autolla tai linja-autolla (+iso parkkipaikka), ja paikkakuntalaiset pystyvät kävelemään tai pyöräilemään alueelle. Tilat sijaitsevat metsäyhtiön vanhassa punatiilisessä varastorakennuksessa ja Kuusankosken puuteollisuus onkin alueella vahvasti läsnä. UPM Kymin paperitehdas on vain kivenheiton päässä. Savupiippujen varjosta löytää myös kaksi upeaa ja valtavaa muraalia. Kuvataiteilija kaksikon Anetta Lukjanovan ja Taneli Stenbergin maalaukset koristavat vanhan hakevaraston seiniä ja ovat ehdoton kuvauskohde kaikille kameran kanssa liikkuville.



Taideruukissa toimii mm. myymälöitä, työhuoneita, näyttely- ja kokoustiloja, esiintymislava ja kahvila. Alueella järjestetään myös erilaisia tapahtumia, kuten mm. Taideruukin Taiteiden Yö, Joulumyyjäiset ja kirppispäiviä. Toisessa kerroksessa sijaitseva Ruukin Puoti on paikallisten käsityöläisten kauppa ja samasta tilasta löytää myös vaatteita ja asusteita myyvän Vintage Frillan. Myymälän valikoima koostuu mm. keramiikasta, lasi- ja puuesineistä, vaatteista, elintarvikkeista ja koruista. Suomalaisen lasi-, veisto- ja maalaustaiteen galleriamyymälä TaideTupa PikkuSelma sijaitsee niin ikään toisessa kerroksessa.

Ruukin Puoti

Keskellä Siniin keramiikkaa

Vintage Frilla

TaideTupa PikkuSelma


Etualalla P.L.-Stylen puku


Taideruukkiin Satu puki päällensä sellaisia asioita, joita kokee voivansa käyttää vain kesäisin, kuten Lola Ramonan korkokengät, lyhythihaisen paidan ja kukilla koristellun aurinkohatun. Myös Hell Bunnyn hameen mansikkainen kuviointi tuo kesän mieleen.

Galleria Pato esittelee kuukausittain vaihtuvia näyttelyitä. Pato Klubi, Areena ja Klubin Vintti sopivat erilaisten tilaisuuksien ja tapahtumien järjestämiseen. Silloin kun Klubilla ei ole mitään menoa käynnissä, tilassa voi katsella näyttelyesineitä ja taidetöitä. Pato Areenalla esiintyy useina iltoina mm. elävää musiikkia ja nyt lokakuussa siellä järjestetään Kouvola Ink Fest eli tatuointimessut! Jos järjestäisimme conin Kuusankoskelle, tapahtumapaikkana toimisi ehdottomasti Taideruukki.



Postauksen valokuvaaja Päivi oli pukeutunut turkoosiin Iron Fistin Hallinalle paitaan ja saman brändin mekkoon. Jalassaan hänellä on Irregular Choisen kengät. 

Etualalla Heli Tuhkanen, Sunnuntai, 2023

Taideruukin kolmannessa kerroksessa sijaitsee työhuoneita ja -tiloja (mm. keramiikkaa, valokuvausta ja hyvinvointihoitoja), ja siellä järjestetään erilaisia tilaisuuksia. Monet tiloista ovat avoinna tapahtumien aikana tai sopimuksen mukaan. Muutenkin aukioloajat kannattaa aina ensin tarkistaa. Taideruukki ei ole avoinna maanantaisin.

Taideruukin 1. kerroksen aulasta löytää Kymsoten työtoimintayksikön myymälän. Aulan läpi pääsee kulkemaan siipirakennukseen ja siellä on Littlebit Designin korukauppa. Samalla käytävällä sijaitsee myös Soppi, eli Minteri Designin ja Kultamurusen yhteinen kauppa. Sopissa myydään mm.  lahjatavaroita,  sisustusesineitä, koruja, kortteja ja naposteltavaa. Käytävän päässä sijaitsee Kahvipaahtimo KAPU Roastery.

Littlebit Design


Soppi

KAPU Roastery

Yksi Taideruukin ehdottomia vahvuuksia on sen kahvila Cafe Ruukitar. Tunnelmallinen tila yhdistettynä hyvään valikoimaan makeita ja suolaisia houkuttelee pysähtymään Taideruukkiin vaikka sinne ei muuten olisi mitään asiaa. Ruukittaressa myydään myös Tuomon Luomun tuotteita. Jos Kuusankoskelle matkustaa kauempaa, majoittuminen ja ruokailu alueella ovat mahdollisia Kymin Huvilassa.

Cafe Ruukitar

Sokkeloisen rakennuksen rouheutta ja kaikkia erikoisia yksityiskohtia on vaikea tallentaa valokuviin ja siksi suosittelemme vierailemaan paikan päällä. Kaikkialle minne katsoo, siellä on taidetta, käsitöitä, värejä, muotoja ja kiehtovia muistoja ajalta, kun rakennus vielä toimi varastona.

Jos pidit tästä postauksesta, lisää Taideruukista löytää

Terveisin,
Päivi ja Satu

maanantai 14. elokuuta 2023

Zombie bikinit ja keltaista skottiruutua

Tervetuloa lukemaan blogia
HELMIÄ JA KETJUJA!

Päivi tässä!

Pitkästä aikaa luvassa on asukuva päivitys. Nekoconin jälkeen kävimme viettämässä ansaittua vapaapäivää Kouvolan keskustassa. Nekoconin yms. matkailupostausten jälkeen oli myös mukavaa valmistella päivitys, jossa on vain viisi valokuvaa ja 234 sanaa tekstiä. Inspiroituneena tuoreesta hiusväristäni, kampasin keesin pystyyn ja pukeuduin keltaiseen väriin sopivasti. Kuopiossa olimme vierailleet second hand shop Komerossa ja sieltä mukaan tarttui keltaiset skottiruudulliset housut. Housuissa meitä kiehtoo niiden sähäkkä väri - ja minua niiden laatu. Ruutupöksyt ovat hykerryttävän halpamuotiset. Polyesterikangas, päättelemättömiä tiukkauksia ja huonot mittasuhteet. Mutta hyvin puettuna kyseessä on ihan ok vaate, ja housut saavat meidän vaatekaapistamme uuden kodin. Lähtökohtaisesti emme osta halpamuotia, mutta kierrätyksen kautta mielenkiintoisia ja joskus jopa tarpeellisia vaatekappaleita kulkeutuu meillekin. Ei minua huonot mittasuhteet pysäytä. Tämän lisäksi kankaansa vuoksi housut eivät rypisty herkästi ja ovat helppo puhdistaa.

Pöksyissä on keltaisen värin lisäksi oranssia ja turkoosia. Lämpimänä kesäpäivänä päätin pukea housujen kanssa värimaailman sopivat Iron Fistin bikinit. Sain kyseiset zombiebikinit siskoltani joululahjaksi ja ne ovat peräisin kierrätyskaupasta Trashion.fi.


Palataan vielä hetkeksi Nekoconiin. Meillä oli siellä Beyblade-aiheinen miitti. Puhuimme mm. lempi hahmoistamme ja koska animea on tehty monta tuotantokautta, myös lempi hahmoja on paljon. Beyblade Burstista nostin esille hahmon Kurt / Kurz Baratier. Sanoin “Jos on koskaan nähnyt minut keesi pystyssä ja kunnolla pukeutuneena, niin minä ja Kurt voisimme olla samasta joukkueesta” viitaten tyylimme samankaltaisuuteen. Maanantaina tuo kommentti tuntui hyvin todelliselta. Tietäjät tietää. Beybladen alamaailma, täältä minä tulen!





Terveisin,
Päivi

tiistai 8. elokuuta 2023

Beyblade Burst: Yugo Nansui cosplay

Tervetuloa blogiin
HELMIÄ JA KETJUJA!

Päivi tässä!


Tämän päivän päivityksen aihe on cosplay! Esittelen uusimman cosplayasuni, joka on Yugo Nansui sarjasta Beyblade Burst. Tämän päivityksen ilmestymisen pystyi ehkä jo ennustamaan meidän Nekoconin postauksesta. Olemme opetelleet sellaisen tavan, että heti kun uusi cosplayasu on valmis, käymme ottamassa siitä muutaman valokuvan.

Valokuvaaminen cosplayssa on monessa mielessä tärkeää. Se merkitsee valokuvaajille, cossaajille, faneille, yhteisölle, tapahtumajärjestäjille... Pukujen lisäksi valokuvat tallentavat myös aikakautta ja harrastuskulttuuria. Kun olin nuorempi harrastaja, tein sen virheen, etten koskaan valokuvauttanut asujani kunnolla. Tähän on monta syytä, mm. en ollut täysin tyytyväinen pukuihini, ja odotin täydellisiä kuvausympäristöjä sekä mahdollisuutta päästä mahdottoman hyvien kuvaajien kuvaamaksi. Ihan tyhmää, koska minulla oli itsellänikin ihan ok kamera ja kuvaaja, ja hyviä ympäristöjä ja mahdollisuuksia valokuvata miljoona kertaa. Lopulta pääsi käymään niin, ettei vanhemmista cosplaypuvuistani jäänyt minulle kunnollisia valokuvia ja jos jäi, niin ne olivat nopeita otoksia coneista. Olisi pitänyt vain ottaa itseään niskasta kiinni ja järjestää kuvaus. Tarinan opetus: Ei kannata odotella tilaisuutta vaan tehdä se tilaisuus itse. Tästä syystä jos voin kehottaa nuorempia harrastajia tekemään jotakin, niin valokuvatkaa asujanne paljon.

Näin ollen nykyään valokuvautan uudet cosplayasuni lähes heti enkä odottele tilaisuuksia. Jos käy vaikka niin, etten pysty käyttämään asua enää, ainakin minulle jää siitä muutama hyvä kuva portfolioon.

Beyblade Burst on kiekkouniversumin kolmas sukupolvi, joka aikaisempien edeltäjiensä tavoin perustuu beyblade-kiekoilla pelattavaan peliin. Hyrriä muistuttavat kiekot laukaistaan pyörimään areenalle ja voittaja on hän, kenen hyrrä pyörii viimeisenä. Vastustajan kiekko pyritään tönimään pois areenalta tai saamaan se pysähtymään (yksi ottelupiste). Näkyvin kolmannen sukupolven erikoisuuksista on kiekkojen mahdollisuus hajota kolmeen osaan kovan iskun voimasta, burst (kaksi ottelupistettä). Animessa ei pelata klassista paras kolmesta -ottelua, vaan yritetään saada kokoon kaksi pistettä voittaakseen matsi.

Yugo Nansui on japanilainen beybladea pelaava poika. Hän edustaa joukkuetta Sword Flames, jonka kapteeni Xhaka on itse asiassa lempparini ensimmäisestä kaudesta. Yugo pelaa kiekolla Yaeger Yggdrasil Gravity Yielding. Minulla ei ole hahmon kiekkoa, mutta jos törmään siihen jossakin kohtuulliseen hintaan, voin hankkia sen cosplaykäyttöön. Hahmona Yugo tuntuu näyttäytyvän aggressiivisena ja huumorintajuttomana, mutta oikeasti hän on vain hyvin kunnioitusta vaativa ja muodollinen. Yugo on ystävilleen uskollinen ja reilu pelaaja.

Yugon asu koostuu lämmittelypuvusta, T-paidasta ja kengistä. Valmistin puvun lähes kokonaan kierrätyksestä ostetuista materiaaleista. Kengät ovat peräisin minun vanhasta Androidi nro 17 cosplayasusta. Ne olivat siniset puuvillatennarit, jotka upotin valkaisuaineeseen pariksi päiväksi. Sieltä tossut tulivat takaisin lähes valkoisina. Valitsin asun jalkineiksi tennarit, koska Yugon kengän kärjet ovat samalla tavalla valkoiset kuin tennareissa. Irrotin sisäsyrjällä olevat lyhyet vetoketjut ja peitin näistä jääneet kolot vihreällä nauhalla. Lopuksi maalasin kengät vihreällä kangasmaalilla ja kiinnitin uudet sirkat nauhoja varten. Profiilikuvassa Yugon kengät ovat lyhytvartiset, mutta tämän projektin aikana en ollut turhan tarkka pienistä yksityiskohdista. Minusta on hienoa, että pystyn käyttämään vanhoja cosplaypuvun kenkiä uudestaan jossakin toisessa asussa.

Valkoisen T-paidan ostin kirpputorilta ja siitä täytyi vain lyhentää helmaa. T-paidan alla käytän kahta valkoista spandex-paitaa, jotka painavat rintakehääni tasaisemmaksi. Valkoisesta vaatteesta ei näy niin herkästi iho läpi kun sen alle laittaa aluspaidan. Normaalisti käyttämäni lyhythelmainen binderi näkyi T-paidasta läpi ja näin ollen spandex-paidat ovat hyvä korvike sille.

Koko pukuprojekti sai alkunsa lämmittelyasun kankaan ostamisesta. Löysin sen Kouvolan GoodWillistä ja sillä sekunnilla tiesin, että tästä tulee Yugon puku. Kangas ehti olla minulla aika pitkään ja aloin jo pelätä, että se jääkin työhuoneen nurkkaan. Tämän vuoden marraskuussa aloitin asun kokoamisen. Piirsin puvun kaavat itse. Tummanvihreä kangas puvun nauhoissa on niin ikään kierrätyksestä. Punaiset kuviot valmistin silityskalvosta ja ne kulkevat symmetrisesti ja peilatusti puvun eri puolilla. Kangasmerkkien pohjana on paksua huopatukikangasta. Housut ovat aika yksinkertaiset, kuminauhavyötäröiset pöksyt. Vaikka Yugo käyttää lämmittelypuvun takkia vetoketju auki ja hihat käärittyinä, olen kaavoittanut takin sopimaan minulle jopa silloin, kun se on kiinni ja hihat alhaalla.


Takin edessä on kaksi pientä taskua. Yugon puvun kaulus pysyy pystyssä, koska sen sisällä on kovaa PVC-kangasta. Hihoja on “vuoritettu” tietyltä matkalta miehustan kankaalla. Tällöin kun hihat käärii, sisäpuolelta tulee esiin saman väristä kangasta kuin loppu lämmittelyasu on. Jutun juju on tämä: Verkkareissa käytettävä pritex-kangas on nurjalta puolelta vaaleaa ja pehmeää. Perus lämmittelyasuja ei yleensä vuoriteta, eli jos hihat käärii, käänteen pitäisi olla vaalea. Yugon asussa näin ei ole. Siksi olen valmistanut hihoihin lyhyen vuorituksen.

Näin myöhemmin minua on alkanut häiritsemään valitsemani kankaan väri. Photoshootin valokuvia tarkastellessani huomasin, että pritex näyttää ihan... siniseltä (jos katsoo Nekoconin kuvia, tämän huomaa selvästi). Minun täytyi mennä pukuvarastoon tarkistamaan minkä värinen lämmittelyasu oikeasti on. Se on turkoosinvihreä, mutta kuitenkin enemmän vihreä kuin sininen! Tämän siitä saa, kun valokuvaa automaattivalkotasapainolla! Jos saisin valita uudestaan, ostaisin pukuun ihan selkeästi vihreän pritex-kankaan. Nyt kiiltäväpintainen lämmittelyasu tekeytyy liian helposti sinertäväksi. Ainahan sitä voi laittaa polyesterivärit kattilaan ja keittää puvun vihreämmäksi. Ei cossaajilta keinot lopu. Mutta koska tilanne on nyt näin, niin olen turvautunut kuvankäsittelyyn. Jälkikäsittelyssä olen muuntanut lämmittelyasun väriä vihreämmäksi.

Yugon kampauksen olen tehnyt omiin hiuksiini. Ruskeat sivut olen tummentanut ruskealla hiusväripigmentillä. Irokeesin värjäsin ensin vaaleaksi ja sitten keltaisella pigmentillä, johon sekoitin ruskeaa pigmenttiä saadakseni väristä tummemman. Jos Yugon kampauksen tekisi huolellisesti peruukkiin, siitä saisi varmasti samanlaisen kuin hahmolla. Omien hiustensa kanssa pelatessa tietyt rajat tulevat vastaan, kuten ei liimaa kampauksen muotoiluun. Yritimme tehdä piikkejä irokeesiini, mutta ne eivät yksinkertaisesti vain onnistuneet. Kampaus kestää paremmin koossa tasaisena kaarena. Tämän lisäksi irokeesini on aika leveä enkä haluaisi leikata sitä kapeammaksi. Kutsun Yugoa “auringonkukkapojaksi”, koska hänen kampauksensa muistuttaa kukkaa ja vihreä puku kasvin vartta.

Viikko Nekoconin jälkeen lähdimme kuvaamaan Yugon asua. Koska japanilaista “dojoa” ei lähiseudulta löydy, päätimme mennä Kuusankosken yleisurheilukentälle - paitsi että juuri sinä sunnuntaina siellä oli kilpailut. Satun työpäivät ja minun orastava juurikasvu eivät antaneet armoa, ja kuvasetti oli pakko saada kokoon sinä päivänä. Lopulta päädyimme sillan alle graffitien keskelle. Lopputuloksena syntyi tällainen hyvä vaatetusportfolioon sopiva kuvasarja. 

BEYBLADE BURST
YUGO NANSUI
Kuvattu 23.7.2023

Blogin valokuvia ja tekstejä ei saa kopioida ja julkaista muilla sivustoilla ulkopuolisten toimesta. Tarvittaessa ota yhteyttä paivi.asikainen89@gmail.com

Blog´s photos and texts may not be copied and published on the other websites etc. by outsiders. Please contact paivi.asikainen89@gmail.com and ask first before action.






Kohti Siscon photoshootia!