tiistai 27. syyskuuta 2022

Beyblade Metal Masters Jack cosplay

Tervetuloa blogiin
HELMIÄ JA KETJUJA!

Päivi tässä!

Viime vuosina cosplay ei ole ollut ensimmäinen asia mielessäni vaikka nuorempana olin intohimoinen harrastaja ja valmistin koko ajan uusia asuja. Nykyään aloitan vain harkittuja pukuprojekteja ja pyrin käyttämään jo olemassa olevia cosplayasujani mahdollisimman pitkään. Cosplay ei saa olla pikamuotia. Näin ollen tuntuu siltä, että esittelen vain “vanhoja” asuja täällä blogissa, mutta oikeasti kyse on omien suosikkipukujensa käyttämisestä mahdollisimman pitkään sekä portfolion kokoamisesta. Ärsyttää, kun tärkeistä puvuista ei ole itselleen mieleistä (tai ajankohtaista) valokuvasisältöä, mutta jos puku on vielä olemassa, aina voi laittaa asun entistä ehompaan kuntoon ja järjestää valokuvauksen - ja tietenkin esitellä lopputuloksen myös täällä blogissa!

Jack on hyvin erityinen projekti, jonka aloitin vuoden 2013 lopussa. Asu valmistui Suomen Nordic Cosplay Championship -karsintakilpailua varten 2014 helmikuussa, ja kesällä samana vuonna edustin parannellulla puvulla ja näytöksellä kilpailun finaaleissa Ruotsissa Närcon-nimisessä tapahtumassa. Tasapainoinen ja omia vahvuuksiani tukeva suoritus toi voiton Suomeen ja olen cosplayn pohjoismaiden mestari 2014.

Jackin asu koostuu enimmäkseen perusvaatetuksesta ja valmistuksen yhteydessä kiinnitin erityistä huomiota puvun väreihin ja istuvuuteen. Asun vaikein osuus oli pitkä, helmasta säleinen takki. Takki on ainoa osa, joka on vielä täysin sama kuin vuonna 2014. Muita osia puvusta on korjattu tai tehty kokonaan uudestaan vuosien aikana.



Jackista on paljon valokuvia, mutta ei yhtään sellaisia mitä haluaisin portfoliooni. Suunnittelin valokuvaajan palkkaamista, mietin kuvauspaikkoja yms. aina siihen asti, kunnes Traconia 2022 varten sovitin asua ja kauhukseni se oli jäänyt vähän pieneksi. Vastahan minä eilen tätä cossia käytin, mutta totuus on, että Jackin asu oli päälläni viimeksi vuonna 2015. Uusien housujen lisäksi peruukki kaipasi uudelleen muotoilua. Loppujen lopuksi kultapoika oli siinä kunnossa, etten halunnut vaivata ketään valokuvaajaa asialla. Järjestimme pienen valokuvauksen kotipuolessa yhdessä siskoni kanssa.

Beyblade on japanilaiseen lelusarjaan ja sarjakuvaan perustuva anime. Tarina kertoo todellisuuden kaltaisesta maailmasta, missä hyrrillä pelataan beyblade-nimistä peliä. Hyrrät/kiekot laukaistaan pyörimään peliareenalle ja ottelun häviää pelaaja, kenen hyrrä lopettaa ensimmäisenä pyörimisen tai lentää ulos areenalta. Vastustajan hyrrä yritetään päihittää tönimällä sitä omalla kiekolla. Vahvimmissa kiekoissa on erityisiä voimia, mutta pelaajan menestykseen vaikuttaa myös hyrrien ominaisuudet, pelitekniikat ja armoton harjoittelu.

Jack esiintyy Metal Fight Beybladen toisessa tuotantokaudessa. Suomessa tämä kausi on ollut nähtävissä televisiosta nimellä Beyblade Metal Masters. Metal Fight Beyblade on sarjan alkuperäinen japaninkielinen nimi, jolla saadaan tehtyä ero 2000-luvun alussa ilmestyneeseen Beybladeen. Näin ollen Jack kuuluu ns. toisen sukupolven Beyblade hahmoihin. Metal Masters käsittelee Beybladen maailmanmestaruuskilpailuja. Jack pelaa yhdysvaltojen joukkueessa Team Star Breaker. Joukkueen jäseniin käytetään “tehostus”-menetelmää, joka mentaalisesti parantelee heidän suorituskykyään. Jackista kyseinen menetelmä on tehnyt huippupelaajan sekä kahelin. Aina ei tiedä onko hän pelottava vai hauska, mutta selvästi Jackillä ei ole kaikki siveltimet purkissa. Tehotus on herättänyt hänessä taiteellisia kykyjä ja maniaa, mutta myös tunnekylmyyttä ja arvaamattomuutta. Jack pelaa kiekolla Evil Befall UW145EWD. Jack on yksi suosikki hahmojani Metal Fightista juurikin hänen poikkeuksellisen "värikkään" persoonansa vuoksi.






Terveisin,
Päivi