lauantai 17. syyskuuta 2022

Tracon 2.-4.9.2022, Tampere

Tervetuloa blogiin
HELMIÄ JA KETJUJA!


Vihdoinkin kauan odotettu syyskuun ensimmäinen viikonloppu saapui: Tracon Tampereella! Tracon on harrastajien keskuudessa hyvin suosittu roolipeli- ja animetapahtuma, joka järjestetään vuosittain Tampere-talossa. Melkoinen ikävä oli varmasti päässyt iskemään, sillä tautitilanteesta johtuen edellinen Tracon oli peräti kolme vuotta sitten! Onneksi olemme pikkuhiljaa pääsemässä takaisin normaaleihin coniaikatauluihin. Allekirjoittaneet ovat käyneet Traconissa nyt yhdeksän kertaa vuodesta 2010 lähtien.

Matkamme Traconiin alkoi jo hyvissä ajoin, kun Päivi haki paikkaa ohjelmanpitäjäksi. Hän pääsi luennoimaan aiheesta “Post-apokalyptiset patinointimenetelmät” - juuri se sama luento, jonka Päivi piti Cosvisionissa, mutta Traconiin esitystä oli täydennetty lisäämällä kuvitusta ja menetelmiä. Tämän lisäksi Päivi haki cosplaykilpailun tuomaristoon ja sai paikan lauantain pukukilpailuun. Satu oli Traconissa normaalina kävijänä.

Todellinen yllätys tuli siinä vaiheessa, kun saimme tietää milloin luento on: Klo 17:00 perjantaina! Tänä vuonna Tracon oli panostanut perjantaihin oikein kunnolla asettamalla runsaasti ohjelmaa aukioloajalle 16:00 - 22:00. Tämä sai meidät siirtelemään työvuoroja uusiksi ja varaamaan junamatkat odotettua aikaisemmaksi. Olimme henkisesti varautuneita siihen, että matkustamme perjantaina illalla Tampereelle, nukumme hotellissa ja lauantaina reippaasti conipäivään ilman aamumatkustelun aiheuttamaa rasitusta! Juttu on nimittäin niin, että pitkät päivät ja stressi aiheuttavat etenkin Päiville voimakasta päänsärkyä. Kipu heikentää tapahtumasta nauttimista huomattavasti eikä ole muutenkaan kivaa olla nukahtamassa pystyyn jo päivällisaikana. Conireissut pitäisi pitää mahdollisimman stressivapaina (hah!).

PERJANTAI

Puolen päivän aikoihin nousimme junaan. Mieli on tyyni ja stressi poissa. Meillä oli junan vaihto Lahdessa ja jostakin syystä junassa raide kuulutettiin väärin. Siinä me seisoskelimme väärällä raiteella kun aseman kuulutus ilmoitti junamme olevan lähdössä aivan toiselta raiteelta - juoksupaniikkia oikeaan junaan! Ei hätää, mieli on poissa mutta stressi tyyni. Tämän jälkeen oli vielä yksi junan vaihto ja kun Päivi nosti matkalaukkuaan, kuului rääks! Hänen pitkä hameensa repesi. Tyyni on poissa ja stressi mieli! Tästä syystä ihmiset matkustavat autolla!

Lopulta selvisimme Tampereelle ja Sokos Hotel Villaan. Villa on viihtyisä sokkari kivenheiton päässä Tampere-talosta. Coneissa majoitumme hyvin harvoin hotelleissa, mutta Traconissa teimme poikkeuksen ja nautimme olostamme täysillä! Oli ihanaa saada oma tila kolmipäiväisen conin keskelle. Villa myös sijaitsee kauppakeskus Tullintorin ja sen markettien ja ravintoloiden kyljessä. Tästä syystä aivan ensimmäiseksi lähdimme käymään East Asia Martissa ja ruokakaupassa. Ostosten jälkeen palasimme valmistautumaan coniin ja Päivi huomasi, ettei hän enää löytänyt puhelintaan. Mieli on stressi ja stressi stressi! Paniikki vain paheni kun huomasimme, ettei puhelimeen pystynyt soittamaan - ja sitten löysimme luurin tavarapinon alta. Siinä alkoi olla riittävästi jännitystä yhdelle päivälle, mutta coniin oli silti mentävä.


Klo 16:00 Tampere-talolla oli jo mukavasti vipinää. Rooliasuihin sonnustautuneita kävijöitä pörräsi Sorsapuistossa vaihtamassa rannekkeita ja hakemassa työvoiman badgeja. Päivin luento oli yksi conin aloittavista ohjelmanumeroista ja tilaisuus sujui hyvin. Lopulta kuulijoita oli noin 30 kappaletta ja lopulta tarkoittaa, että kävijöitä saapui luentotilaan puheohjelman aikanakin. Luennon sisältö perustui Päivin viimeisimpään isoon asiakastyöhön ja tutkimuksiin, jotka hän kirjoitti aiheesta ammattikorkeakoulussa.

Luennon jälkeen Päivi katosi Tampere-talon backstagelle ja Satu jäi kiertelemään conipaikalle. Myyntipöydät eivät olleet vielä avoinna, mutta taidekujalla ja ohjelmasaleissa kävi kuhina. Backstage -tilaisuudessa takahuoneiden muuttunutta järjestelyä esiteltiin viikonlopun kilpailijoille ja cosplayhenkilökunnalle. Tämän tilaisuuden jälkeen palasimme hotellille, koska yllätys yllätys: Päivin pää oli hyvin kipeä. Päivä oli kaikkea muuta kuin stressivapaa.

Perjantaina Satu oli pukeutunut mansikkaiseen asukokonaisuuteen, jossa pystyi helposti matkustamaan Tampereelle ja oleilemaan con-alueella.


Päivi käytti samaa asua perjantaina ja sunnuntaina, joten esittelemme hänen pukunsa sunnuntain yhteydessä. Tässä kohtaa voimme kuitenkin jo alleviivata hänen uusinta “meikki”-ideaansa, eli lasten tatuointeja - niitä sellaisia, mitkä siirretään paperinpalasta iholle painamalla kosteaa liinaa paperia vasten. Tällä tavalla olimme siirtäneet kasvoihimme hyvin yksityiskohtaisia kuvioita!


Perjantain ajatuksia: Conipäivä oli vähän omituinen, koska klo 16:00 osa kävijöistä on vielä töissä, vasta palannut koulusta tai matkustaa kauempaa. Jos on ostanut viikonloppulipun (pe-su), vähän ikävää, ettei välttämättä pääse osalliseksi perjantain ohjelmaa, vaikka on maksanut siitä.

Toiseksi tarkastelimme conikävijöiden vaatetusta. Jos elokuvaa tai TV-sarjaa varten täytyisi puvustaa kohtaus “ollaan conissa”, näyttelijöitä voi kehottaa pukemaan ihan mitä tahansa pukuvarastosta - conissa voi nimittäin tulla ihan mitä tahansa asuja vastaan. Historiallisia vaatteita, näyttäviä cosplaypukuja, kaiken tasoisia rooliasuja, muodikkaita ja persoonallisia kokonaisuuksia, käyttövaatteita yhdistettynä animeperuukkiin, kissankorvia sekä sukkia sandaaleissa. Kaikki on uskottavaa conikansan vaatetusta.

LAUANTAI


Klo 6:30 herätys ja puuroa aamiaiseksi. Yö oli sujunut todella rauhallisesti ja puimme sekä meikkasimme hotellihuoneessa. Lauantaina Satu oli pukeutunut katumuotivaatteisiin (vaikka Päivi sanoi hänen näyttävän 90-luvun Barbielta) ja Päivi oli pukenut Jackin cosplayasun sarjasta Beyblade Metal Masters. Kiiruhdimme conipaikalle viileässä ja tuulisessa säässä. Matkalla conipaikalle Päivi jätti viimeisimmän cosplayaiheisen tilaustyön asiakkaalle ja tämä oli kengät hahmolle Rey elokuvasarjasta Star Wars. Valmistamme tilauksesta, kaikkien muiden asujen ja asusteiden ohella, myös cosplayasuja sekä cosplaypukujen osia.


Lauantaina Satu vietti päivänsä tapahtuma-alueella ja Päivi backstagella tuomaroimassa. Hän oli hakenut tuomariksi Traconin paripukukilpailuun, mutta sai siirron hardcore-kategoriaan. Kotisivun mukaan “Hardcore-kategoria on suunnattu alan kokeneille konkareille, jotka ovat sijoittuneet edustuskilpailujen karsinnoissa aiemmin. Hardcoressa kilpaillaan parhaimmasta kädentaidoista eli kyseessä on perinteinen pukukilpailu, jossa arviointi perustuu ainoastaan pukujen tekniseen toteutukseen, istuvuuteen, materiaalivalintoihin, hahmouskollisuuteen sekä mahdollisten proppien tai armoreiden luontitaitoihin.” Päivin kanssa tuomaroivat Sire ja Onyksi, kuka oli tullut korvaamaan viime hetkellä estyneen Siiricosplayn.

Hardcore-kategorian tuomarointi alkoi klo 11:00 ja paikan päälle pääsi kahdeksasta ilmoittautuneesta neljä kilpailijaa. Tuomaroinnin jälkeen oli ruokatauko ja tapahtuma-alueella ehti vierailla pienen tovin ennen paluuta backstagelle. Päivän lavaosuus alkoi klo 16:00 Isossa salissa. Lauantaina kilpailtiin World Cosplay Summit -karsintakilpailu (cosplayn maailmanmestaruuskilpailu), Nordic Cosplay Championship -karsintakilpailu (pohjoismaiden mestaruuskilpailu), valokuvauskilpailu kategorioissa aloittelijat ja kokeneet, sekä tietenkin hardcore-kategoria. Kilpailujen kuvaukset voi lukea tapahtuman kotisivulta. Lopuksi kaikki päivän kilpailijat kokoontuivat lavalle palkintojenjakoon.


Kilpailuhommat on todella nastoja, mutta niihin menee todella paljon aikaa conipäivästä. Siinä vaiheessa kun Päivi pääsi pois backstagelta, myyntipöytäsali oli jo suljettu ja kävijät valuivat kohti ulko-ovia. Toisaalta backstagella tapaa cosplaytuttuja ja on todella mielenkiintoista kuulla miten kesän cosplaykilpailut olivat sujuneet. Pukujen arviointi on mahdollisuus sukeltaa syvälle asujen valmistukseen ja puvun tekijän tuntemuksiin projektistaan, ja näin koet asut suuremmassa merkityksessä kuin vain cosplaypukuina.

Satulle jäi lauantaista mieleen lähinnä pitkät jonot tai muuten vain suuret ihmismassat moniin Traconin kohteista, miksi hän kulutti aikaansa mieluummin juttelemalla muiden con-kävijöiden kanssa. Satu kävi myös katsomassa Traconin cosplay-kunniavieraan AKrCos puheohjelman. Hänen lauantain asukokonaisuutensa rakentui värikkään vintageneuleen ympärille.


Päivi sai kuulla asunsa olevan “nostalginen” - ei pelkästään sen vuoksi, että Metal Fight Beyblade on yli 10 vuotta vanha sarja, vaan myös koska Jackin cosplayasu on 8 vuotta vanha puku! Traconia varten puvulle tehtiin kevyttä ehostusta, mutta sille, että asu on jo hiukan liian pieni, oli nyt vaikeampi mahtaa mitään. Tuomaroidessa Päivi ei pitänyt silmikon puolikasta.


Lauantaina järjestettiin Traconin iltabileet ja niissä oli esiintymässä mm. eurobeatin supertähti Dave Rodgers. Houkuttelevaa, mutta meillä ei ollut pääsylippuja ja olimme päivän päätteeksi niin väsyneitä, että tuskin olisimme jaksaneet valvoa hänen esiintymiseensä asti muutenkaan.

SUNNUNTAI


Klo 7:00 herätys ja puuroa aamiaiseksi. Meikkasimme ja puimme hotellissa, pakkasimme matkalaukut ja lähdimme tapahtuma-alueelle. Halusimme olla paikan päällä heti ovien auetessa, jotta ihmismassoja olisi vähemmän. Isot matkalaukut pystyi jättämään isojen tavaroiden narikkaan piha-alueelle ja takit Tampere-talon omaan narikkaan. Narikka oli hyvin olennaisessa roolissa, koska Ison salin ohjelmiin (mm. cosplaykilpailuihin) ei saanut saapua reppujen tai laukkujen kanssa. Myönnettävästi lattioilla tai istuimien selkänojissa roikkuvat laukut ovat turvallisuusriski. Täytyi vain muistaa saapua narikalle ajoissa, koska ennen saliohjelmien alkua jonot olivat melkoiset. Jos pientavaranarikka meni täyteen, seuraavaksi täytyi lähteä ulos jonottamaan isojen tavaroiden narikkaan.

Head Hunter Store


Aivan ensimmäiseksi menimme myyntipöytäsaliin ja sieltä kirpputorille. Kirpputorille täytyi jonottaa, koska sisään otettiin vain tietty määrä kävijöitä kerrallaan. Eräs tuttumme kertoi jonottaneensa tunnin verran, me selvisimme noin 10 minuutilla. Jonotellessa saattoi katsella kirpputorin vieressä toimivien erilaisten rytmipelien pelaamista.

Sunnuntaina ainoa aikataulutettu ohjelma oli päivän cosplaykilpailut klo 14:00. Pidimme pienen evästauon, jonka jälkeen siirryimme Isoon saliin katsomaan esityskilpailun, cosplay musiikkivideo kilpailun ja paripukukilpailun. Lopuksi koko viikonlopun cosplayhenkilökunnasta ja kilpailijoista otettiin yhteiskuva, johon myös Päivi osallistui.


Vielä ennen conin sulkeutumista ja kotiin lähtemistä kävimme ottamassa valokuvia päivän asuvalinnoista. Kolmen vuoden aikana olemme työskennelleet vähän kaikenlaisten pukuprojektien parissa sekä tehneet uusia cosplayasuja! Traconia varten tekemämme pukusuunnitelmat eivät täysin ehtineet toteutumaan, mutta loppujen lopuksi tällä ei ollut väliä. Minkään ei ollut pakko olla valmista juuri Traconiin ja toivottavasti tulemme näkemään lisää uusia pukuja pitkin syksyä. Ensimmäisenä puvuista valmistui Satulle Rantaro Kiyama sarjasta Beyblade Burst. Satu puki kyseisen cossin sunnuntaille, koska halusi tuomarointihommista vapaan Päivin ehtivän ottamaan hänestä edes muutaman hyvän valokuvan.



Päivi oli pukeutunut Kabukimono-malliston punaiseen asuun ja näyttäviin asusteisiin.



Yksi päällimmäisiä tunteita Traconista oli se, että miten paljon siellä oli ihmisiä. Tuntui, että jokaista lippua varatessa piti olla heti hakkaamassa varausnappia tai ohjelmanumero jäi näkemättä. Vähän kaikkialle joutui myös jonottamaan ja joskus ne jonot olivat todella pitkiä! Jopa valokuvatessa ihmiset odottivat milloin edellinen poistuu ja he pääsevät tämän paikalle ottamaan omia kuviaan. Omasta mielestämme hyvin erikoista oli myös se, että siinä vaiheessa kun pukuhuoneessa me vaihdoimme vaatteita ja pesimme meikkiä pois, toiset kävijät parantelivat pukuja ja meikkiään. Heidän päivänsä ei selvästi ollut vielä päättymässä vaikka conipaikka sulki jo oviaan. Tämän lisäksi tuskin koskaan sairastuminen on pelottanut näin paljon. Sen jälkeen, kun kaikki varaukset on tehty ja maksettu, ja coniin on valmistautunut viikkoja, ei halua tulla kipeäksi ennen tai kesken tapahtuman, eikä tuoda mitään tautia mukanaan kotiin. 


Onneksi paluumatka Kouvolaan sujui paremmin kuin menomatka. Ostimme Traconin kirpputorilta kabuki-aiheisia lasinalusia/pieniä koristetauluja ja tänä vuonna julkaistun NECAn Ultimate RoboCop figuurin Head Hunter Storesta.

Kuvia Traconista voi käydä katsomassa Conikuvat.fi

Terveisin,
Päivi ja Satu