sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Saarissa Saimaan keskellä: Savonlinna 2022

Tervetuloa lukemaan blogia
HELMIÄ JA KETJUJA!


Hyvää lokakuuta! Käynnissä oleva syksy näyttää hyvin jännittävältä, mutta ennen kuin pääsemme tuleviin tapahtumiin, vieraillaan vielä elokuun kuulumisissa. Elokuussa kävimme perinteisellä Itä-Suomen kierroksella, eli matkustimme Savonlinnaan ja sieltä Kuopioon. Olemme jakaneet kaupungeista kertomisen kahteen osaa ja tämä on niistä ensimmäinen: Savonlinna.


Tämä kesä oli iäisyyksiin ensimmäinen, kun Satu ei ollut töissä linnakaupungissa. Näin ollen emme voineet majoittua hänen asuntoonsa, vaan varasimme hotellihuoneen - juuri siitä samasta hotellista, missä Satu on ollut töissä! Mihinkäs sitä tutusta ja turvallisesta. Vietimme Savonlinnassa kaksi päivää. Ensimmäisenä päivänä kävimme kiertelemässä kaupungilla.



Savonlinnan väripilkku on Kaisa Turtiainen. Hänen ihastuttava myymälänsä on muuttanut isompiin tiloihin Olavinkadulle ja siellä ei voi olla muuta kuin hymyilemättä! Kaisa Turtiainen myy väreissä kylpeviä naisten ja lasten vaatteita, kodin tuotteita, asusteita ja kankaita.

Myymälöistä jatkoimme matkaa kahvilaan ja kirpputoreille. Savonlinnassa on paljon second hand -myymälöitä heti ydinkeskustassa. Kirppiksillä meitä kiinnostavat etenkin vaatteet, kankaat, ompelutarvikkeet, lelut… Kirppikset ovat ainutlaatuisten esineiden aarteenetsintää. Koskaan ei tiedä mitä sieltä löytää.

Savonlinnan Pelastakaa lapset ry:n kirpputori

Itä-Suomen reissua varten Satu halusi ottaa mukaansa Buffalon kenkänsä ja Päivin ompeleman retron näköisen laukun. Näiden asusteiden ympärille Satu varasi kaksi pastellinväristä asukokonaisuutta, joista ensimmäinen näkyy tässä valokuvassa:


Päivi oli pukeutunut nahkaiseen hameeseen ja väljään T-paitaan.


Toisena päivänä heräsimme aikaisin aamusta ja kävelimme Savonlinnan Kierrätysmyymälälle. Keskustasta sinne on jonkin verran matkaa, mutta mikäs siinä mennessä kun aurinko paistaa. Matkan varrelle osuvilta Kyrösalmen silloita pystyy ihailemaan Saimaan keskellä nousevaa Olavinlinnaa. Savonlinna on itse asiassa siltojen kaupunki, koska ydinkeskustan alue muodostuu saarista. 

Palattuamme hotellille pääsimme hyvin ainutlaatuiselle kierrokselle katsomaan hotellin uudistettuja huoneistoja. Emme itse majoittuneet huoneistossa vaan ihan normaalissa hotellihuoneessa. Sen jälkeen, kun on mopannut aikaisempien huoneistojen lattioita kuluneet kesät, olimme hyvin uteliaita näkemään täydellisen muodonmuutoksen. Tiloja ei ollut tunnistaa samoiksi remontin ja uusien huonekalujen jälkeen! Etenkin huoneistojen keittiöt tekivät meihin vaikutuksen uutuuttaan kiiltelevillä kodinkoneilla.



Tämän jälkeen siirryimme meikkaamaan, sillä edessä oli Savonlinnassa vierailun paras osuus: Tapaaminen paikallisten katumuotiharrastajien kanssa. Kokoonnuimme Kahvila Alkuun teekupillisen ja kakkupalan äärelle keskustelemaan harrastuksesta, sen alkuvuosista Suomessa ja kaikesta muustakin aihepiirin ympäriltä. Tapaaminen sai miettimään oman blogin olemassaolon merkitystä. Aloitimme ensimmäisen yhteisen blogimme syksyllä 2012 (10 vuotta sitten!). Jaoimme avoimesti vaatekaappielämämme ja näin pyrimme rohkaisemaan muitakin itsensä ilmaisijoita pukeutumaan juuri kuten he itse haluavat. Jos miettii, onko oman pukeutumisen esittelyllä esim. sosiaalisessa mediassa mitään merkitystä, niin se motivoi ja inspiroi suuresti heitä, ketkä ovat harrastuksen aloitusvaiheessa. Näkykää ja kuulukaa.


Kokoontuminen mielessä Satu oli pukeutunut toiseen pastellinväriseen asukokonaisuuteensa.


Tapaamisen jälkeen kävimme syömässä ravintolassa Nana's thai food. Ravintolan yhteydessä myydään myös aasialaista naposteltavaa ja elintarvikkeita.


Vierailumme Savonlinnassa alkoi olla päätöksessä. Seuraavana aamuna lähtisimme hyvin aikaisin linja-autolla Kuopioon. Illan hämärä laskeutui Savonlinna ylle ja kuu paistoi taivaalla.


Olavinlinnan ympäristö oli kauniisti valaistu ja täydellinen kohde pienelle iltakävelylle. Yleensä ihmisiä kuhiseva Savonlinna oli täysin hiljainen - tämä sai tajuamaan, että jos haluaa valokuvia esim. matkustajasatamasta ilman siviilejä, liikkeellä täytyisi olla yöllä tai aikaisin aamusta - tai keskitalvella, koska silloin kaupunki vaipuu täydelliseen talviuneen. Nähdään ensi kesänä <3!

Matkustajasatama

Jos pidit tästä postauksesta, haluat ehkä myös lukea

Terveisin,
Päivi ja Satu