torstai 5. maaliskuuta 2020

Metal Fight Beyblade: Kyoya and Nile

Tervetuloa blogiin
HELMIÄ JA KETJUJA!


Tämän päivän päivityksessä pääsemme näkemään 26.10.2019 kuvatun cosplay photoshootin parhaimpia paloja. Viime vuoden loppupuolella matkustimme Espooseen studiokuvauksiin, kun Cosvision järjesti valokuvaustilaisuuden cosplayn suomenmestaruuskilpailuissa voittaneille cosplayaajille. Tarkoituksena oli tuottaa kuvamateriaalia esiteltäväksi tulevien vuosien SM-kisoissa eräänlaisella hall-of-fame -periaatteella.

Me voitimme cosplayn SM-kilpailuiden joukkuesarjan vuonna 2015. Olimme pukeutuneet hahmoiksi Kyoya Tategami (Päivi) ja Nile (Satu) animesarjasta Metal Fight Beyblade. Espooseen ei ollut pakko pukeutua juuri voittoasuun, mutta me halusimme ehdottomasti kuvia juuri tästä kaksikosta. Muistelimme asuissa olevan ”vain vähän korjattavaa” ja ne olisivat vähällä vaivalla esittelykelpoisia. Lopulta pukuja laitettiin kuntoon kaksi viikkoa.


Beyblade on japanilaiseen lelusarjaan ja sarjakuvaan perustuva anime. Tarina kertoo todellisuuden kaltaisesta maailmasta, missä hyrrillä pelataan beyblade-nimistä peliä. Vahvimmissa kiekoissa on erityisiä voimia, mutta tietenkin pelaajan menestykseen vaikuttaa myös hyrrien ominaisuudet, pelitekniikat ja armoton harjoittelu. Peliä pelataan yleensä yksi vastaan yksi. Hyrrät/kiekot laukaistaan pyörimään peliareenaan ja ottelun häviää pelaaja, kenen hyrrä lopettaa ensimmäisenä pyörimisen tai lentää ulos areenalta. Vastustajan hyrrä yritetään päihittää tönimällä sitä omalla kiekolla.

Me olemme seuranneet hyrräuniversumia vuodesta 2004 lähtien, kun kyseisen animen näyttäminen aloitettiin Suomen televisiossa. Beybladea on tehty kolmen eri piirtäjän toimesta ja kolmas generaatio on parhaillaan käynnissä. Animesarja on suunnattu lapsille ja esiteineille. Vaikka emme ole enää kohdeyleisöä, silti sopivan elämäntilanteen sattuessa, piirrettyä seuraa mielellään. Beyblade on niitä harvoja asioita, mitä on onnistunut säilyttämään nuoruudestaan tähän päivään asti. Metal Fight Beybladea aloimme katsomaan keväällä 2013.

Kyoya Tategami (vihreät hiukset) on japanilainen teini-ikäinen, kuka näyttelee roolia äkäisenä ja omaa tilaansa arvostavana hahmona koko Metal Fight Beybladen kolmen tuotantokauden ajan. Tarinan alussa hän pyörittää pahamaineista beyblade-kiekkojen osia haalivaa jengiä, mutta siirtyy varsin pian reilun pelaamisen puolelle, ja tästä ihan maailmanmestaruuksiin asti. Beybladen MM-kisoja käsitellään Metal Fightin toisessa tuotantokaudessa Metal Masters. Kyoya kieltäytyy liittymästä Japanin edustusjoukkueeseen, koska haluaa päästä pelaamaan joukkueen kapteenia Gingkaa vastaan. Hän lähtee Afrikan mantereelle ja muodostaa tiimin MM-kisoihin paikallisten pelaajien kanssa. Yksi joukkueen jäsenistä on Nile (oranssiruskeat hiukset). Kyoya on hahmona hyvin ylpeä, ärhäkkä ja voimakastahtoinen. Nilessa on paljon samaa kuin Kyoyassa, mikä saa heidät välillä näyttämään enemmän toistensa kilpailijoilta kuin joukkuetovereilta. Riitatilanteilta ei voida välttyä. Nile on tympeähkön oloinen afrikkalainen (hänen tarkkaa kotimaatansa ei kerrota vaikka kaikki elementit viittaavat Egyptiin) teini-ikäinen. Hän on hyvin taitava pelaaja ja Nile tietää tämän itsekin. Siinä missä Kyoya puskee voittoon leijonan raivolla, Nile käyttää enemmän kylmää järkeä.

METAL FIGHT BEYBLADE
KYOYA TATEGAMI and NILE

Valokuvaus ja kuvien editointi: Jari Kautto
Puvut: Päivi Asikainen
Peruukit ja propit: Satu Asikainen






Ja vastauksena kysymykseen "Mikä on tuo juttu mitä pitelette kädessä?", niin se on laukaisija millä kiekko saadaan pyörimään.

Terveisin,
Päivi ja Satu