tiistai 25. huhtikuuta 2023

Tiedekeskus Heureka kevät 2023

Hei ja tervetuloa leikkimään blogiin
HELMIÄ JA KETJUJA!


Aurinkoista kevättä! Kevätaurinko herättää meissä aina matkailuhaluja ja etenkin pääsiäispyhien aikana on kiva vierailla jossakin. Tänä vuonna päätimme lähteä käymään Heurekassa, koska sen uusin näyttely Leikin voima kuulosti kivalta, Tikkurila on lyhyen junamatkan päässä ja tiedekeskus oli pyhinä avoinna. Tämän lisäksi vapaapäivät täytyy aina käyttää hyvin.

Pitkäperjantaina aamupäivällä lähdimme liikkeelle hyvissä ajoin. Mitä hyvissä ajoin tarkoittaa, niin herätys on kello 6:00 jotta ei varmasti tule kiire. Ajattelimme, että pahin pääsiäisruuhka on ajoittunut torstaille, mutta väärässä olimme. Koska emme olleet ostaneet junalippuja etukäteen, päädyimme ravintolavaunun yläkertaan täpötäydessä junassa. Istuit sitten millä tahansa paikalla, Tikkurilaan pääset kuitenkin.


Tiesittekö, että tiedekeskus Heureka on avattu yleisölle samana vuonna kuin me olemme syntyneet? Melko varmasti kaikki täällä päässä Suomea asuneet koululaiset ovat edes joskus käyneet luokkaretkellä Heurekassa (allekirjoittaneet mukaan luettuna) eikä yhtään ihme: Paikka on nasta! Heureka on elämyskokonaisuus, joka koostuu vuorovaikutteisista näyttelyistä, pysyvistä ja vaihtuvista. Rakennuksessa voi myös katsoa planetaarioelokuvia, pelata erilaisia pelejä ja siellä järjestetään mm. tiedeleirejä ja tapahtumia.


Ensimmäiseksi menimme uutuusnäyttelyyn Leikin voima. Kotisivun mukaan “Leikin voima -näyttelyn tavoitteena on lisätä ymmärrystä leikin merkityksestä ja kannustaa niin pieniä kuin suuria heittäytymään leikin maailmaan.”. Näyttelyalueella on mm. erilaisia pelejä ja tehtäviä kaikenikäisille. On kiipeilyä, majan rakentamista, tarkkuusheittoa, roolipukuja, musiikkia ja varjokuvia. Useisiin peleihin täytyi vähän jonottaa ja varautua myös innokkaisiin kanssaleikkijöihin.


Valokuvissa näkyy peli, missä kuumailmapallon korkeutta pystyy säätämään sillä, kuinka nopeasti kävelee ympyrää. Rulettipelissä pöytä arpoo kevyen sähköiskun jonkun osallistujista sormeen. Sähköisku ei sattunut, mutta säikähdyksestä tuli huudettua tarpeettoman kovaa. Taivu ja väänny -pelissä pelaajan täytyy mahtua videokankaalla näkyvän kuvion sisäpuolelle.

Päivi piirtämässä Karvisen piirtoseinän alalaitaan




Seuraavaksi kävimme katsomassa näyttelyn Katastrofien keskellä. “Näyttelyssä kävijät kulkevat katastrofin eri vaiheiden läpi.”. Tilassa pystyy pelaamaan erilaisia pelejä liittyen esimerkiksi luonnonmullistuksista selviytymiseen ja pelastustoimiin, sekä katselemaan näyttelyesineitä. Hyvin vaikuttavia ovat audiovisuaaliset videotaideteokset, jotka kuvastavat erilaisia luonnonvoimia.


Tuli

Vesi


Tämän jälkeen siirryimme katsomaan näyttelyn Tekoäly – Me, Myself & AI. "Näyttely käsittelee hauskalla ja vuorovaikutteisella tavalla tekoälyn kehittämisen perusteita, ihmisen ja tekoälyn ohjaamien robottien vuorovaikutusta sekä tekoälyn kehityksen yhteiskunnallisia ulottuvuuksia.”. Tilassa pystyy ohjaamaan ja kouluttamaan robotteja sekä pelaamaan erilaisia pelejä. Esimerkiksi voit piirtää jotakin ja tekoäly tietää mitä kuva esittää - Karvinen oli selvästi kissa, mutta piirrettyä ompelukonetta tekoäly ei tunnistanut. Tekoäly tunnisti myös kasvosi ilmeitä ja pelasi Kivi, paperi, sakset -peliä kanssasi. AI sijaitsee päänäyttelyalueella ja samalla pystyy tutustumaan myös muihin siellä oleviin teemoihin. Emme kokeilleet vaijerilla pyöräilyä. Alueella oli todella paljon muita kävijöitä ja siksi osaan peleistä ja tehtävistä oli vaikea osallistua.


Satun suosikki juttu Heurekassa oli robottikäsivarsi

Kokonaisuudessaan Heureka sisältää paljon kaikenlaista, mm. pelaamista, rakentelua ja testaamista. Aktiviteetit eivät lopu kesken ja soveltuvat hyvin nuorille, aikuisille ja lukutaitoisille lapsille. Tilat ovat visuaalisesti kauniita ja kiinnostavia.

Ruokatauko ja mutanttidonitsi

Satu oli pukeutunut päivän aikana Hell Bunnyn hameeseen ja sen värimaailmaan mätsäävään paitaan ja asusteisiin.


Päivi oli pukeutunut keinonahkaisiin housuihin, pitkiin hanskoihin, pehmeään korsettiin ja lyhythelmaiseen+puffihihaiseen pikkutakkiin.


Paluumatka sujui yhtä täpötäydesti kuin menomatka. Asemalla ostimme liput seuraavaan junaan, mutta koska se oli jo täynnä, tylysti jouduimme odottamaan sen jälkeen lähtevää kuljetusta. Meillä oli yli tunti aikaa hengailla Tikkurilassa ja kävelimme paikallisiin aasialaisia elintarvikkeita myyviin kauppoihin. Hyvä päivä!


Jos pidit tästä artikkelista, haluat ehkä myös lukea

Terveisin,
Päivi ja Satu