sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Helppoja asusteita maalaamalla, muotoilemalla ja pujottelemalla

Hei ja tervetuloa blogiin
HELMIÄ JA KETJUJA!

Satu tässä!


Uutena vuotena teimme lupauksen: Joka kuukausi pyrimme tuottamaan sellaisen blogipäivityksen, millaista ei ole aikaisemmin tässä blogissa nähty. Tarkoituksenamme on luoda monipuolisempaa sisältöä ja haastaa itsemme sisällöntuottajina. Tämä on tammikuun päivitys, joka tulee hieman myöhässä arjen kiireiden keskeltä. Kaikki, ketkä olivat lukeneet vanhaa blogiamme Leikkipuistoa, muistavat meidän julkaisseen siellä erilaisia askartelu- ja ompeluohjeita. Nyt ensimmäinen askarteluohje on ilmestynyt tähänkin blogiin!

Tämän päivän päivityksessä kerron, miten valmistan yksinkertaisia asusteita ilman kangasta tai ompelemista. Nämä kaikki kolme ohjetta ovat helppoja ja tarvikkeet näihin löytyvät ihan perus askartelukaupoista. Suunnitellessasi asustetta, tarkastele samalla vaatekaappisi sisältöä. Onko siellä jokin väri tai muoto, jota haluaisit korostaa pukeutumisessasi enemmän, mutta siihen ei ole löytynyt sopivaa asustetta? Toivottavasti nämä ohjeet pystyvät auttamaan tässä ongelmassa.

Pinssien maalaaminen


Tarvitset minkä tahansa pinssin, jonka päälle olet valmis maalaamaan, akryylimaalia ja siveltimiä. Pinssejä löytää esimerkiksi kirpputoreilta. Käytetty pinssi on loistava pohja monille erilaisille asusteiden askarteluprojekteille, koska pinsseissä on jo valmiiksi neula niiden kiinnittämiseen. Maalaa pinssin näkyvä puoli valkoiseksi, jotta pinssin alkuperäinen kuva ei näy maalauksesi läpi. Jahka pohjamaali on kuivunut, voit maalata pinssiin minkä tahansa kuvan haluat: Iskulauseen, sateenkaaren, silmämunan, piirroshahmon tms. Mallikuvassa näkyy minun maalanneen neulepaitojeni kuvioita pinssiin, eli mihinkään kovin kummoiseen taideteokseen ei tarvitse pyrkiä. Näissä pinsseissä on kyse siitä, ettei moniväristä ja monimutkaista kuviota oikein pysty valmistamaan kankaasta, ainakaan pienessä koossa. Sen sijaan maalaaminen onnistuu! Jos tavoitteena on saada pinssiin sama väri kuin vaatteessa, varaudu sekoittamaan maalia ja pidä vaate lähelläsi voidaksesi verrata sävyjä. Varo kuitenkin maaliroiskeita, sillä kuivunutta akryylimaalia on erittäin vaikea saada irti tekstiileistä.

Helppo muunnos tästä ohjeesta on liimata esimerkiksi tarroja, glitteriä tai strasseja pohjamaalattuun pinssiin.

Rintaneulan valmistaminen askartelusavesta


Staedtlerin Fimo-massaa löytyy askartelukaupoista niin uunissa, mikrossa kuin huoneen lämmössä kovettuvana. Valitse itsellesi sopivin massavaihtoehto. Tässä ohjeessa käytämme huoneen lämmössä kuivuvaa valkoista massaa. Huomioi tämän massan käytössä, että kuivunut massa painaa hieman ja esimerkiksi katkeaa, jos voimalla taittaa. Jos teet kuvan mukaisia rintaneuloja, ensimmäiseksi piirrä tai tulosta paperille kuva samassa koossa kuin mitä rintaneulankin haluat olevan. Litistä askartelusavesta haluamasi kokoinen levy esim. kaulimella, ja aseta paperi levyn päälle. Piirrä kynällä kuva uudelleen, jolloin askartelusaveen painuu piirroksen ääriviivat. Ota paperi pois ja leikkaa veitsellä kuvio irti. Säilö ylimääräinen askartelusavi takaisin ilmatiiviiseen pussiin ja ryhdy työstämään tulevaa rintaneulaasi. Voit käyttää erilaisia muotoilutyökaluja sormiesi lisäksi ja askartelusavi kestää hyvin myös vedellä kostuttamista. Työ voi olla täysin littana tai hieman ulotteinen. Työ voi myös koostua siihen erikseen liimattavista osista (ks. jääkarhupinssin nenä). Jos työhön kuuluu esim. ripustukseen tarvittava reikä, tee se nyt. Kun olet tyytyväinen lopputulokseen, jätä työ kuivumaan huoneen lämpöön.

Kuivunutta työtä voi muotoilla hiomalla sitä pehmeällä hiomapaperilla tai hiomapalalla. Kuivuneeseen massaan voi myös lisätä uutta, tuoretta massaa ja antaa tämän taas kuivua. Kuvassa näkyy keltainen yleisliimapullo siksi, että jos ei halua askartelusaven pinnan erottuvan maalin läpi, niin ennen maalausta voi levittää yhden tai useamman ohuen kerroksen liimaa työn päälle. Yleisliimaa on hyvä käyttää myös silloin, jos jotain pitää kiinnittää tarkasti kohdilleen ja pelkää tämän liimautuvan vinoon. Toisin kuin pikaliimalla, yleisliimalla käsitelty kohde ei liimaudu saman tien paikoilleen, vaan sitä voi vielä siirtää ja tarvittaessa liima lähtee vedellä pois.

Valmiin työn voi maalata joko akryylimaalilla tai spraymaalilla riippuen siitä, millaisen lopputuloksen haluaa. Spraymaali sopii isoille pinnoille, kun pitää saada oikein tasaista jälkeä. Sekä spraymaaleja että valmiin pinnan suojaavaa sprayta saa kiiltävänä ja mattana. Akryylimaali sopii pienien yksityiskohtien kanssa työskentelyyn ja jättää isommilla pinnoilla näkyviin kevyen siveltimen jäljen. Akryylimaalia voi myös sekoittaa haluamansa väriseksi. Viimeistele lopputulos kiinnitysmekanismilla.

Helmikorujen pujotteleminen


Yksinkertainen tapa saada itselleen mieluisia helmikoruja on käydä ostamassa helmiä ja kuminauhaa askartelukaupoista tai askarteluosastoilta, ja pujotella korut itse. Myös kirpputoreilta voi etsiä koruja, jotka purkaa helmitöidensä raaka-aineiksi. Mitään monimutkaista helmityötä ei tarvitse lähteä tekemään, jos yksivärinen rannekoru samankokoisilla palloilla riittää. Suurin osa omista rannekoruistani on itseni tekemiä ja ne ovat kaikki lähes yksivärisiä, mutta ajavat asiansa pukeutumisessa erinomaisesti.


Ensimmäiseksi suunnittele koko helmityö pöydälle tai nostele helmet kuppiin ennen kuin aloitat pujottelun, jotta voit olla varma helmien riittävän ja asettuvan haluamallasi tavalla riviin. Kuvassa näkyy sekä ison helmityön että pienen helmityön suunnitelma levitettynä auki pöydälle odottamaan pujottelua. Kuminauhoja on erilaisia, joten pyri valitsemaan omaan projektiisi parhaiten sopiva mm. kuminauhan paksuuden tai värin perusteella. Vasta tämän jälkeen pujottele helmet kuminauhaan ja sovita valmistuvaa työtä ennen kuin vedät kuminauhan umpisolmuun.

Ylemmässä kuvassa näkyvä korvakoru tehdään solmimalla kuminauhan päähän niin iso solmu, että kun sen kiskoo helmestä läpi, solmu jumittuu helmen sisälle. Kuminauha kierretään korvakorukoukun ympäri ja pujotetaan takaisin helmien sisälle. Jos jonkin helmen reikä on iso, kuminauhan voi solmia ja piilottaa solmun helmen sisälle. Kuminauhan voi myös varovasti liimata helmen sisälle pikaliimalla.

Viime aikoina olen kokeillut maalata helmiä akryylimaalilla ja tehdä näin itselleni mieluisan värisiä koruja. Koska helmet hankautuvat toisiansa vasten, pelkään maalin alkavan irrota siitä huolimatta, että lakkasin helmien maalipinnan. Koska tämä projekti on vielä testausvaiheessa, en osaa sanoa sen kummemmin, kannattaako helmien maalaamista kokeilla.

Tässä olivat tämän päivityksen ohjeet. Ensi kertaan!

Terveisin,
Satu