tiistai 9. kesäkuuta 2020

Kesäkuun Wannabe: Strawberry shortcake hame

Hei ja tervetuloa blogiin
HELMIÄ JA KETJUJA!

Satu tässä!


Tämä päivitys on toteutettu yhteistyössä suomalaisen yrityksen Wannaben kanssa. Kyseessä on ensimmäinen yhteistyöpäivitys ikinä melkein 11 vuotta kestäneen (perustin ensimmäisen blogini syksyllä 2009) blogielämäni aikana! Yhteistyö on laatuaan tuote-esittely. Wannabe on yritys, jonka ovesta astelin sisälle ensimmäisen kerran joskus kevättalvella 2010. Silloin myymälä oli juuri aloittanut toimintansa Savonlinnassa. Katumuotiharrastukseni oli vasta alussa ja Wannabe kuului ensimmäisten kauppojen joukkoon tuomassa elämääni oikeasti persoonallisen näköisiä vaatteita. Nykyään myymälä sijaitsee Kangasalalla. Myös Vehkalasta Vantaalta löytyy samaisen yrityksen kauppa. Wannabe on johtava Hell Bunnyn vaatteiden jälleenmyyjä Suomessa. Hell Bunny on vuonna 2003 perustettu lontoolainen vaatebrändi. Pääsääntöisesti brändin vaatteet ovat 1950-luvun muotia henkiviä hameita, mekkoja ja paitoja. Myös miehille löytyy vaatteita Hell Bunnyn valikoimasta. Vaatteiden värit ja kuvioinnit vaihtelevat laidasta laitaan, yksinkertaisista pallokuoseista tarkkoihin digiprintteihin, tummista väreistä hempeisiin pastelleihin ja sateenkaariin.

Kesäkuun päivityksessä esittelen Hell Bunnyn Strawberry shortcake hameen. Hame varasti huomioni jo silloin, kun näin sen ensimmäisen kerran kaupassa vuonna 2018. Hameessa on kaunis vaaleanpunapinkki värimaailma yhdistettynä herkulliseen jälkiruokateemaan. Erityisesti pidän siitä, miten hameen kuvioinnin kanssa ei ole pihistelty, vaan lopputulos sisältää kolme kerrosta erilaisia ja eri värisiä kuvioita aina ylös asti. Asukuvissa helman kauniiseen muotoon vaikuttaa sen alla käyttämäni tyllihame.



Asukokonaisuus:

Paita: Innocent world
Rintaneula ja laukku: Von Aidainder
Hame ja tyllihame: Hell Bunny
Kengät: Lola Ramona


Ensi kertaan!

Terveisin,
Satu