torstai 29. joulukuuta 2022

Vuoden viimeiset Lalaloopsy-nuket

Hei ja tervetuloa blogiin
HELMIÄ JA KETJUJA!

Satu tässä!

Ennen kuin joulukuu pääsee loppumaan ja siirrymme vuoteen 2023, ihastellaan vielä hetki tämän vuoden nukkehankintoja. Aloitin tämän päivityksen jo kesällä, koska ajattelin koota tähän kaikki nuket kesän, syksyn ja joulun ajalta. Valitettavasti en kuitenkaan tehnyt uusia nukkehankintoja syksyn ja joulun aikana, vaan kaikki päivityksessä nähtävät nuket ovat Lalaloopseja, jotka olen hankkinut second handina kesän aikana. Mutta koska haluan aloittaa uuden vuoden uusilla jutuilla, nyt jos koskaan on aika tälle päivitykselle!


Ensimmäiseksi esittelen vuonna 2010 myyntiin tulleen Mittensin ja hänen pikkusiskonsa Bundlesin. Mittens Fluff 'N' Stuff kuuluu ensimmäisten Lalaloopsy-hahmojen joukkoon ja hänestä on valmistettu runsaasti erilaisia versioita ja muita oheistuotteita. Voisin väittää, että Mittens on sarjan suosituimpia hahmoja ja myös yksi minun suosikeistani. Bundles Snuggle Stuff on ns. pikkusisko-nukke, joiden myynti aloitettiin vuonna 2011. Tytön jääkarhuhaalari on niin söpö vaate! Harmikseni haalarin pinkit korvansisukset olivat menneet huonoiksi, mutta onneksi siskoltani löytyi lähestulkoon samanlaista keinonahkaa kaapistansa ja nopeasti hän ompeli haalarin korvat kuntoon.


Sinisissä tunnelmissa jatkamme Rosyn pariin, kuka on sairaanhoitaja. Tämä Rosy Bumps 'N' Bruises on todennäköisesti vuoden 2011 julkaisu, koska hänen esiliinassansa on valkoinen risti, joka on poistettu uudemman julkaisun nukeilta. Animaatioversiossa Rosylla on sairaanhoitajan päähine, mikä sai minut miettimään, että pitäisikö huvin vuoksi ommella nukelle samanlainen. Hänen värimaailmansa ja asukokonaisuutensa ovat todella kauniit ja pieni päähine sopisi tähän kuin laastari haavan päälle.



Rosyn kanssa samaan aikaan julkaistiin toinenkin hahmo, kenen teemana on auttaminen hädässä ja tämä on palomies...nukke...palonukke Ember Flicker Flame. Ember on ollut minulla nukkena jo vuosien ajan, mutta nyt minulla on myös Emberin pikkusisko, vuonna 2013 julkaistu Red Fiery Flame. Nukessa parasta on sen lemmikki, joka on chili. Monet nukkejen lemmikeistä pyrkivät esittämään jotain eläintä, mutta tuo on vain chili. Mainittakoon myös, ettei chili pysy itsestään pystyssä, vaan kaikissa kuvissani chilillä on apunansa melkoisesti teippiä, sinitarraa ja photoshoppia. Redin asuun kuuluu keltainen palomieskypärä, jonka ilmeisesti pitäisi pysyä nuken päässä kuminauhan avulla. Second handina kun ostin, minulla ei ole hajuakaan, mitä kuminauhalle oli tapahtunut, mutta se oli aivan liian lyhyt. Näin ollen asensimme uuden pidemmän kuminauhan, joka ylettää nuken leuan alta, ja nyt kypärä kestää päässä hyvin.


Viimeisenä pikkusiskona ja nukkena meillä on vuodelta 2012 Trinket Sparkles, kuka on Jewel Sparklesin pikkusisko. Valokuvaa varten kerätessäni eri versioita Jewelistä ulos kaapistani tajusin, etten ole onnistunut vuosienkaan jälkeen saamaan käsiini hyväkuntoista alkuperäistä Jeweliä. Samalla tavalla kuin Mittens, myös Jewel on todella suosittu hahmo. Toinen asia, jonka huomasin puuttuvan, on pieni rannekoru Trinketin kädestä, mutta tällaisen pystyy kyllä pujottelemaan itsekin.


Mukavaa uutta vuotta Jewelin sanoin: "The perfect princess always knows just what to say and just what to do while wearing just the right shoes."

Terveisin,
Satu