International Cosplay League 2024 Osa 2/4: Hotelli, nähtävyydet ja harjoitukset

Tervetuloa lukemaan blogia

HELMIÄ JA KETJUJA!

Tämän päivän päivityksessä lähdemme Espanjaan International Cosplay League -kilpailuun!

Tämä on neljästä osasta koostuva päivityssarja ja toisessa osassa puhumme Espanjaan saapumisesta. Millainen oli hotelli, mitä tapahtui tervetuliaisbileissä, perjantain huvittelut ja näytösharjoitukset. Päivityssarjan ensimmäisen osan voi lukea tästä linkistä.

Olemme pahoillamme, että kesällä emme päivittäneet blogia tai olleet muutenkaan aktiivisia harrastustemme parissa. Kävi nimittäin niin, että saimme kaksi ärsyttävää teini-ikäistä lasta ja kakarat veivät kaiken aikamme ja rahamme. Näiden poikien nimet ovat Rantaro ja Silas. Ja tämä nyt oli tällainen vertauskuva sille, miten voimakkaasti iso cosplaykilpailu pyörii mielessäsi ihan koko ajan. Jopa silloin, kun on muuta tekemistä tai olet töissä, taustalla kuiskuttelee deadlinet, pukujen korjaukset, pakkaaminen, harjoitukset… Kesä oli pelkkää Rantaroa ja Silasta. Muutamat ennakkotehtävät olivat sen verran työläitä (lähinnä esitysdatan palautus ja WIP booklet), että lentokoneeseen noustessa tuntui siltä, että oli jo kilpaillut pari pienempää ottelua. Tai sitten me vain olemme superhyviä käymään ylikierroksilla.

Matkamme Espanjaan alkoi torstaina 19. päivä syyskuuta. Lentomme lähti klo 7:00 aamulla, mikä tarkoitti, että kentälle täytyi lähteä ajamaan viimeistään klo 4:00, mikä tarkoitti, että herätä täytyi viimeistään klo 3:00 aamuyöllä. Ah tätä cosplayn riemua! Luonnetta rakentavia elämyksiä jo vuodesta 2009 alkaen. Sumuisella maantiellä Päivin pelottelusta huolimatta emme törmänneet hirveen, mutta noin puoli tuntia ennen lentokenttää autossa syttyi varoitusvalo koskien rengaspainetta. Pysähdyimme, mutta onneksi yksikään renkaista ei ollut silmiin nähden vaurioitunut ja pääsimme kentälle asti ilman rengasrikkoa. Mainittakoon, että pysähdyimme matkan aikana tarkistamaan myös, että mukana ovat oikean väriset piilolinssit ja Rantaron housut. Rehellisesti sanottuna aamuyöstä aivosi eivät ole terävimmässä kunnossa ja sitä alkaa helposti epäilemään pakkaamisiaan – vaikka olisit pakannut huolellisesti jo edeltävänä päivänä.

LENTÄMINEN

Lentokentälle täytyi saapua ajoissa, koska syyskuun alussa muuttuneet lentokenttien nestesäädökset olivat ruuhkauttaneet turvatarkastuksia. Kävimme jättämässä matkalaukut ja isoimmassa niistä oli vain 2 kg ylipainoa. Meitä pyydettiin laittamaan myös käsimatkatavarat ruumaan. Siltä varalta, että laukut katoavat, käsimatkatavaraan kannattaisi pakata kilpailuasu. Meikkiä yms. voi kyllä ostaa Espanjasta, mutta ei uutta cosplayasua. Todellisuudessa pikkuiseen matkalaukkuun ei millään olisi mahtunut koko asu, ja nyt kun tavarat menivät sittenkin ruumaan, sinne olisi kadonnut kaikki paitsi propit. Pukujemme Beyblade laukaisijat olivat nimittäin Satun käsilaukussa tupperware-rasioissa. Kaikki paitsi Silaksen laukaisijan kahva, koska siinä oli ruuvi ja kyseinen ei olisi päässyt turvatarkastuksesta läpi. Hyvä, että me pääsimme turvatarkastuksesta läpi, koska jono sinne oli piiitkä! Lopulta kun saavuimme lähtöportille, niiden sulkemiseen oli enää vain 15 minuuttia aikaa ja kaikki muut olivat jo koneessa – toisaalta vielä meidän jälkeenkin koneeseen kiirehti matkustajia, joten 15 minuuttia ei ollut edes paha. Kaikki mukaan ja pilvien päälle!

Muutama tunti myöhemmin laskeuduimme Amsterdamiin vaihtamaan konetta. Kello oli 10:00 Suomen aikaa. Ruoho oli vihreää ja aurinko paistoi. Vasta Amsterdamissa tapasimme Iin, Suomen solo-kategorian edustajan, ja hänen avustajansa. Olimme kaikki samalla lennolla, mutta istuimme eri päissä konetta ja emme nähneet toisiamme. Matkatavaramme siirrettiin automaattisesti kadoksiin toiseen koneeseen, joten niistä ei tarvinnut huolehtia. Täytyi vain huolehtia itsensä jatkolennolle, koska Schipholin lentokenttä oli iso paikka. Jahka olimme pikakävelleet kentän toiseen päähän asti saatoimme todeta, että lähtöaikaa oli siirretty myöhemmäksi. Ehtipä käydä vessassa ja ostaa voileivän. Sitten koneeseen ja kohti Madridia!

Jälleen muutama tunti myöhemmin laskeuduimme Espanjaan. Matka sujui lähinnä nukkuen. Kaikki matkatavarat tulivat perille ja meille järjestetty kuljetus odotti ulkona. Täällä sitä ollaan! Japan Weekend ja ICL kutsuu, ensimmäinen askel Madridiin ja… Päivin maihinnousukengästä hajosi solki. Tiedättekö mitä tarkoittaa japanilainen uskomus siitä, että kengännauha hajoaa?

MAJOITUS

Majoituimme noin 15 minuutin ajomatkan päässä lentokentästä hotellissa B & B HOTEL (Madrid Aeropuerto T4). Harmaan palikan täysin koruton ulkomuoto on kontrasti Madridin keskustan romanttisiin taloihin ja parvekkeisiin. Pihalla on suihkulähde, mutta se oli sammutettu todennäköisesti veden säästämiseksi. Muutenkin verrattuna Amsterdamiin, ruoho oli keltaista, ja graffiteja maalattu teiden jokaiseen mahdolliseen muuriin ja seinämään.

Näkymä huoneemme ikkunasta

Ankeasta ulkomuodosta huolimatta hotelli on oikein toimiva. Henkilökunta on ystävällistä ja puhuu englantia. Aulasta pystyy ostamaan virvokkeita, naposteltavaa ja lämmitettävää ruokaa. Omaa ravintolaa hotellilla ei ole. Aulasta saa myös mm. teetä, kahvia ja kaakaota automaateista ilmaiseksi. Vain erikoiskahvit ovat maksullisia.

Hotellihuoneessa meitä tervehti… Sokeritoukkia. Niistä vilisti lattialla muutamia ja välittömästi Päivi talloi kaikki hengiltä. Hotellihuoneessa oli ötököitä! Vaikka sokeritoukat ovat melko harmittomia elukoita, ne kuitenkin tulevat viemäreistä ja voivat syödä elintarvikkeita, sekä tekstiilejä ja paperia. Onneksi meillä oli mukana miljoona muovi- ja pukupussia, koska siitä lähtien säilytimme vaatteita suljetuissa pusseissa. Matkalaukut nostimme mahdollisimman ylös hyllyille.

Hotellihuone on juuri sopivan kokoinen. Vessassa on kaksi lavuaaria ja peiliä, sekä hiustenkuivaaja. Sängyt ovat isot, kaappi tilava ja ikkunan edessä runsaasti tilaa esim. isoille propeille. Suojasimme työpöydän pukupussilla ja teimme siitä pukujen korjauspisteen. Kaikki valot ja lamput syttyivät, mutta vessan oven lukko ei toiminut ja lattiat olisi pitänyt siivota huolellisemmin. Ja huoneessa oli viemäriötököitä.

Jahka tavarat olivat huoneessa, menimme aulaan syömään ja tämä on Satun paras matkavinkki: Ottakaa Suomesta ruokaa mukaan. Jos hotellissa on minkäänlaista mahdollisuutta keittää vettä, siellä voi syödä pikapuuroa ja kuppinuudeleita. Ei tarvitse heti ensimmäiseksi lähteä nälkäisenä etsimään ruokapaikkaa, ja omat eväät käyvät myös iltapalasta ja välipalasta koko matkan ajan. Jos täytyy tehdä ostoksia, ne kannattaa hoitaa torstaina. Silloin on eniten aikaa käydä kaupassa esim. hotellin takana olevassa ostoskeskuksessa. 

TERVETULIAISBILEET

Torstaina ainoa aikataulutettu ohjelma oli tervetuliaisbileet. Niihin lähdettiin klo 19:30 hotellin edestä linja-autoilla. Koska olimme saapuneet Madridiin jo heti puolen päivän jälkeen, meillä oli hyvin aikaa purkaa tavaramme, syödä, nukkua ja valmistella asuja. Kaikki tavarat olivat tulleet ehjänä ja siisteinä perille – siis olivathan ne kääritty niihin miljoonaan muovipussiin. Hotellista ei pysty lainaamaan henkareita, joten jos haluaa viedä asujaan sellaisissa, kannattaa ottaa omat mukaan. Hotellihuoneissa ei myöskään ole silitystarvikkeita tai vedenkeittimiä.

Ennen lähtöä bileisiin, hotellin edessä saimme kulkuluvat ja mustat ICL T-paidat. Niissä luki edustusmaan nimi selässä (Team Finland #icl2024). Siinä missä kilpailijoiden kulkuluvissa oli kuva heistä itsestään cosplayasuissa, avustajilla oli kuva… hamsterista. Iin avustajan kuvassa hamsterilla oli, Suomeen sopivasti, tonttulakki päässä. Tästä lähin täällä blogissa käytämme avustajasta nimeä Tonttuhamsteri.

Torstaina sää oli sateinen ja ukkoskuuro oli vyörynyt hotellimme ylitse aikaisemmin päivällä. Ukkosesta johtuen toinen linja-autoista oli myöhässä ja pääsimme lähtemään kohti tervetuliasbileitä noin puoli tuntia aikataulusta jäljessä. Toiset puoli tuntia ja olimme saapuneet Bilbaon alueelle.

Tervetuliasibileet tapahtuivat japanilaisessa ravintolassa Konnichiwa (de Fuencarral). Ravintola on todella kivasti sisustettu ja selvästi tavoittelee japanilaisen katukeittiön henkeä. Valitettavasti kaikki kilpailijat hajaantuivat istumaan omiin pöytiinsä. Myös me, sosiaalisina suomalaisina, menimme yhteen neljän hengen pöytään ja todennäköisesti pelkäsimme, että täytyy jutella tuntemattomille. Me kaksi halusimme jutella lähinnä ruuan kanssa ja tilasimme gyudonia - koska Kinnikuman, kesän 2024 suosikki sarjamme. Sarja ei erotu Suomen skenessä juuri mitenkään, joten odotimme innolla Japan Weekendin myyntipöytien valikoimaa! Riisi+lihakulhon lisäksi tilasimme teetä, mutta saimme todennäköisesti jonkinlaista kahvia. Silti ruoka oli hyvää, annos hyvän kokoinen ja teekahvimuki söpö kissakuppi.

Gyudon

Ruokailun jälkeen jaettiin tuliaisia, eli hermostuneesti ja huonolla englannilla kierrettiin pöydästä toiseen tarjoamassa Marianneja. Hetkessä tilanne levisi sosiaaliseksi riemujuhlaksi, missä kaikki esittäytyivät toisilleen ja jakoivat lahjoja pitkin ravintolaa. Vastalahjoja saattaa tulla paljon ja jonkinlainen kassi kannattaa ottaa mukaan. Osa kilpailijoista ei nimittäin tyytynyt antamaan vain yhtä namua, vaan sinulle ojennettiin lahjapusseja täynnä karkkeja! Noin puolen yön maissa juhlaväki lähti palaamaan hotellille. Satu nousi linja-auton jyrkkiä portaita – ja kaatui suoraan taaksepäin. Onneksi Tonttuhamsteri seisoi hänen takanaan, nappasi Satun kiinni ja heijasi takaisin linja-autoon. Siinä tilanteessa kompurointi nauratti, mutta mitä olisikaan sattunut jos kukaan ei olisi ottanut Satua kiinni ja hän olisi mäjähtänyt katuun? Osalla kisaajista oli linja-autossa juhlatuulella ja laulu raikui espanjaksi. Me lähinnä halusimme nukkumaan. Kun kaaduimme punkkaan, kello oli jo 0:30. Mieleen jäi henkilö, kuka kertoi saaneen Finnairin lennolla suomalaista mustikkamehua ja se oli niin hyvää! Mustikkamehua kannattaisi harkita tuliaiseksi.

Tuliaisia

PERJANTAI

Aloitimme perjantain varhain koska 1. Ylikierrokset 2. Heräämme yleensäkin aikaisin ja 3. Hotelliaamiaiselle mahtuu parhaiten kun sinne menee heti ovien auetessa. Aamiaissali oli tilava ja äkkivilkaisulla ruokaa oli paljon, mutta tarkemmin katsottuna… Suklaamuffineja ja donitseja aamiaiseksi? Kasviksia, kuten salaattia, kurkkua tai tomaatteja ei näkynyt yhtään. Kuitenkin, joka aamu sai mahansa täyteen. Vaikka kaurapuuroa ei tarjoiltu, oli kuitenkin leipää, hedelmiä, muroja, jugurttia ja teetä mielin määrin.

Perjantain ensimmäinen homma oli lavasteiden luovutus kuljetukseen klo 9:00. Tämän jälkeen kilpailijat pääsevät katselemaan nähtävyyksiä ja tutustumaan Madridiin, ja klo 16:00 linja-auto vie heidät tapahtumapaikalle. Siellä kokoamme lavasteet ja duo-kisaajat harjoittelevat näytöksiään kisalavalla. Lavasteiden toimituksesta oikeaan osoitteeseen vastaa Espanjan kilpailuorganisaatio. Kaikki laatikot, matkalaukut yms. täytyy olla merkitty omalla nimellä ja edustusmaalla.

Lavasteiden kuljetuksessa oli se ongelma, että me emme halunneet laittaa sinne mitään sellaista, mikä pitäisi tuomaroida lauantaina – eli beyblade laukaisijoita ja Rantaron viuhka. Tarvitsimme niitä harjoituksissa, mutta koska emme voineet olla varmoja kuinka helläkätisesti tavarat siirretään tapahtuma-alueelle, halusimme kuljettaa ne mieluitenkin itse = emme halunneet, että mitään tuomaroitavaa menee rikki. Tämä johti siihen, että meillä oli laukaisijat ja viuhka mukana nähtävyyksien katselussa. Ongelma olisi ollut vältettävissä sillä, että nähtävyyksien jälkeen palataan hotellille, otetaan lavasteet kyytiin ja lähdetään harjoituksiin. Miksi näin ei toimittu, siihen on varmasti järkevä selitys.

NÄHTÄVYYKSIEN KATSELU

Vähän jälkeen klo 11:00 kilpailijat purkuivat ulos linja-autoista jossakin päin Madridia. Meitä oli pidetty jännityksessä, koska autoihin astuessa emme tienneet mihin olemme menossa, emmekä edes perillä tienneet missä olemme! Tai sitten me kaksi olimme missanneet tiedotustilaisuuden. Tämä on täysin mahdollista, koska olimme 10 minuuttia myöhässä kuljetuksesta ja on ihme, etteivät muut lähteneet ilman meitä. Nähtävyysreissu oli ensisijaisesti kilpailijoille, mutta myös muutama avustaja oli mahtunut mukaan. Sää oli puolipilvinen ja miellyttävän lämmin. Nähtävyyksille kannattaa ottaa mukaan oma vesipullo ja jotakin naposteltavaa, sekä laittaa jalkaan hyvät kävelykengät.

Nähtävyyksien katselun kohteeksi paljastui pukumuseo Museo del Traje. Mikä oiva valinta joukolle cosplayaajia! Onneksi museolla oli säilytyslokerot mihin saattoi laittaa cosplayproppinsa vierailun ajaksi. Kiersimme pukuhistoriaa käsittelevän näyttelyn ja se oli todella laaja ja kauniisti toteutettu kokonaisuus. Paikka, mihin ehdottomasti veisimme opintomatkalle minkä tahansa vaatetusalan koululuokan. Valitettavasti museossa ei saanut liikkua itsenäisesti ja tämä teki etenemisestä hidasta. Saleihin ei saanut mennä omassa tahdissa, vaan ruuhkien välttämiseksi piti odottaa lupaa siirtyä eteenpäin. Meillä oli opas, mutta hän puhui kovin hiljaa. Lopulta olimme sen verran aikataulusta jäljellä, että nykymuoti piti kiirehtiä lävitse ja palata linja-autoille jatkamaan matkaa. Mutta moderni muoti on juuri se kiinnostavin osuus! Jos koskaan palaamme Madridiin, tulemme katsomaan näyttelyn uudestaan.

Museo del Trajesta meidät kuskattiin puistoon ihastelemaan uudelleen rakennettua egyptiläistemppeliä Templo de Debod. Kotisivun mukaan Egypti lahjoitti rakennuksen Espanjalle vuonna 1968. Samalla alueella sijaitsi näköalatasanne ja sieltä näkyi upeasti Almudenan katedraali. Meistä kahdesta kaikista jännittävintä oli kasvillisuus ja pienet vihreät papukaijat! Osa kilpailijoista valokuvasi varpusia ja me mietimme ”Eikö teidän kotimaassanne ole varpusia?”. Suomessa ei ole papukaijoja, joten espanjalaiset saattoivat sitten katsella miten innoissamme me olimme linnusta.

Templo de Debod

Kuitenkin kaiken kiertelyn lomassa häiritsi se, miten et tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuu ja monelta mitäkin tapahtuu. Toisia tämä ei haittaa, mutta meitä kahta ärsytti. Lounaskin oli jo 1 tunti, 19 minuuttia ja 23 sekuntia myöhässä. Kohteissa eteneminen oli töksähtelevää ja tuntui improvisoidulta. Vähän väliä seisoskeltiin ja odoteltiin jotakin. Tämän lisäksi teini-ikäiset kakarasi roikkuivat käsivarsissasi ja repivät valmistautumaan kilpailuun, ei nauttimaan nähtävyyksistä. Koska lounasnälkäkiukku oli selvästi iskemässä, menimme syömään. Ravintolana toimi meksikolainen La Venganza De Malinche ja meitä oli siellä noin 20 kilpailijaa. Paikan sisustus oli ihanan värikäs!

Ruokailun jälkeen kilpailijoilla oli hetki aikaa kierrellä kaupungissa. Henkilökohtaista shoppailuaikaa piti olla enemmän, mutta olimme aikatauluista jäljessä. Jos olisi pitänyt ostaa meikkiä Espanjasta, nähtävyysreissun aikana se ei onnistunut. Tärkeintä on, että kun linja-auto noutaa tiettynä kellonaikana tietyltä pysäkiltä, on paikalla. Valitettavasti meidän puhelimissa ei toiminut internet ja Madridin paperikartta jäi kotiin, joten oli parempi lyöttäytyä sellaiseen seuraan, missä Google Maps pelittää ja osaa neuvoa tälle tietylle pysäkille. Kaupungilla meitä varoitettiin, ettei puhelimia kannata pitää näytillä. Röyhkeimmät varkaat repivät tavarat käsistä.

”Shoppailuajan” huipentuma oli törmääminen ”Running sushi in Akihabara” -ravintolaan. Animetyttöjen kuvilla kuorrutettu, vaaleanpunainen populaarikulttuuria kirkuva liukuhihnasushihärdelli oli koominen näky! Tämä sai äkkiä kaipaamaan animea. Me cosplayaamme koska pidämme animesta. Emme siksi, että pidämme puvuista. Intohimomme vaatetusta kohtaan näkyy muissa harrastuksissa. Tämä sai miettimään, että olisimmeko sittenkin mieluummin halunneet käyttää nähtävyysaikamme Madridin sarjakuvakaupoissa ja figuuriostoksilla kuin pukuhistoriallisessa museossa?

Tämän lisäksi näimme ravintolan nimeltään Tapa Tapa ja selitimme nauraen muille mitä nimi Suomeksi tarkoittaa. 

NÄYTÖSHARJOITUKSET

Noin 16:45 (vain 15 minuuttia aikataulusta myöhässä) saavuimme ensimmäistä kertaa tapahtumapaikalle. Sitä oli jo vähän väsyksissä kiertelystä Madridissa eikä nähtävyyksistä ollut jäänyt käteen edes jääkaappimagneettia muistoksi. Puhumattakaan ”bocadillos de calamare”:sta, kalmarivoileivästä. Kyseinen on kuulemma madridilainen herkku. Tämän lisäksi Satu oli hukannut korvakorunsa linja-autoon. Vaikka etsimme sitä ympäri lattiaa, koru oli vierinyt täydellisen kadoksiin.

International Cosplay League -finaalit kilpaillaan Japan Weekend -tapahtumassa. Itse tapahtuma järjestetään IFEMA Madrid -tapahtumakeskuksessa = perus messuhalli. Malliltaan Japan Weekend muistuttaa enemmän Comic Conia kuin esim. Desuconia tai Traconia. Kilpailulava kootaan messuhalliin, eli esiintyminen ei tapahdu missään erillisessä salissa. Lavan vieressä on ICL-kilpailijoiden backstage. Alue on rajattu kangasseinillä ja jokaiselle maalle piirretty maalarinteipillä ”ruutu”. Ruudun ajatus on se, että kaikki kilpailijoiden tavarat lavasteita myöten täytyy sopia sen sisäpuolelle. Ruutu on hyvä henkilökohtainen tukikohta osallistujamaalle ja aika tilava. Ainoastaan silloin voi tulla ahdasta, jos kilpailijoiden lisäksi myös avustajat tuovat omia pukujaan matkalaukuissa, ja kaikkien täytyy tunkea kamansa viivojen sisäpuolelle.

Suomen ruutu

ICL:ssä harjoituksia EI ole aikataulutettu. Kilpailijat harjoittelevat siinä järjestyksessä kun ovat valmiit. Kun omat lavasteet ovat koossa, siirrytään lavan viereen jonottamaan. Tämä on siinä mielessä hyvä, ettei kenenkään tarvitse kiirehtiä lavasteitaan kokoon. Tämä menee huonoksi jos kukaan ei ole heti valmis ja päivä venyy kohti iltaa - mikä olisi vältettävissä sillä, että lavasteiden kokoamiselle on erillinen tilaisuus, esim. perjantai aamupäivä. Harjoitukset koskevat duo-kisaajia. Solo-kilpailijoille on muuta ohjelmaa tapahtumapaikalla. Perjantaina ICL-kilpailijoiden harjoitusten lisäksi lavalla käytiin läpi mm. tapahtumassa esiintyvien laulajien soundcheck, eli meillä oli taustamusaa lavasteiden kokoamisen riemuksi. Tapasimme myös Espanjan avustajamme Nekoliin. Perjantaina tapahtumapaikalla meille annettiin pullollinen vettä per henkilö ja virvoitusjuomia sai backstagella olevalta pöydältä. 

Aamulla kuljetukseen luovutettu lavastematkalaukkumme odotti meitä ruudussa. Aikaa oli 4 tuntia ja 15 minuuttia koota areena ja harjoitella kilpailunäytös. Valitettavasti lavasteemme ei ollut tullut täysin ehjänä perille. Siirron aikana areenan kappaleet olivat liikkuneet matkalaukussa ja osia irronnut, mutta ei mitään sellaista, mitä ei voisi kuumaliimalla korjata! Backstagella ei ole mitään korjausvälineitä tapahtuman puolesta. Kaikki tarvikkeet kannattaa ottaa mukaan Suomesta. Onneksi, uhkauksista huolimatta, backstagelle saatiin sähköä ja kilpailijat pääsivät kuumaliimaamaan ja höyryttämään lavasteitaan. Tapahtumapaikan lattiat ovat likaiset ja jos omien lavasteidensa kanssa joutuu painimaan, olet päästä varpaisiin tomussa. Tästä syystä olimme pakanneet mukaan työvaatteet, jotka vaihdoimme päällemme saapuessamme alueelle.

Seuraava ongelma oli se, etteivät areenan kappaleet asettuneet saumattomasti paikoilleen. On eri asia koota lavaste rauhassa työhuoneessa kuin kiireessä backstagella. Jokin kohdistus meni väärin ja tämän seurauksena loput kappaleet eivät enää sopineet kunnolla. Riittävästi kun väänsi, pakotti, kiroili, repi kappaleisiin ja kokosi uudestaan, teippasi ja maalasi, areena kyllä saatiin yhdeksi kappaleeksi, mutta ei se mennyt suunnitelmien mukaan. Kokoaminen kesti kaksi tuntia - kotona 50 minuuttia! Iso kiitos Iille, kuka auttoi areenan kanssa. Kun areenan kääntää näin päin, huonosti onnistunut puoli ei näy yleisölle.

"Ruksi pois päin yleisöstä."

Kello oli lähempänä 20:00 kun tuli meidän harjoitusvuoro. Tuntui tyhmältä, että oli kiirehtinyt areenan kokoon, kun lavalle pääsyä joutui sitten kuitenkin vielä odottelemaan. Lava oli iso ja siihen kuului catwalk. Vedimme näytöksen kerran lävitse ja se oli vähän kömpelöä. Sitten lavasteemme kannettiin pois lavalta. Tämä oli hämmentävää, koska ohjeistuksessa luvattiin, että jokainen joukkue saa harjoitella kaksi kertaa. "Our priority is that you all have at least two proper full rehearsals", mustaa valkoisella ohjeissa. Nyt ollaan kilpailussa, missä 60 % pisteistä tulee näytöksestä. Meiltä ei myöskään kysytty oliko tekniikka ok. Olisiko tässä nyt pitänyt olla röyhkeämpi ja kieltäytyä poistumasta lavalta ennen kuin on saanut harjoitella vielä kerran? Oliko aikataulu mennyt liian tiukoille ja häntäpään duot vain juoksutettiin lavalle ja pois? Miksi et koskaan tiedä mistään mitään ja asiat vain tapahtuvat?

FARSSIRUOKAILU

Näytösharjoitus ei valitettavasti ollut perjantain ainoa hämmentävä asia. Kello 21:30 koko ICL seurue oli takaisin hotellissa ja lähdimme koko porukalla syömään. Menimme hotellin vieressä olevaan palatsimaiseen ostoskeskukseen Plaza Norte 2. Sen myymälät olivat klo 22:00 asti avoinna! Asetuimme kaikki italialaiseen ravintolaan La Tagliatella (missä tuskin tarjoillaan madridilaisia kalmarivoileipiä) ja sillä aikaa kun ruokaa tilataan, Päivi sanoi menevänsä käymään näkemässään teekaupassa. Kun hän palasi… tarjoilija ei ollut vieläkään hakenut tilauksia. Me tiedämme, että Espanjassa syödään illallinen myöhään, mutta nyt palvelu tökki pahasti. Klo 22:30 vasta ensimmäisiä alkupaloja tarjoiltiin pöytään. Sitten meille yritettiin tarjoilla viiniä, vaikka kukaan pöydässä ei ollut tilannut sitä. Kun ravintolaan pamahtaa yli 40 henkilöä ilmoittamatta, palvelu menee sekoiluksi. Oli ankeaa katsoa ympäröivien noutopöytä- ja pikaruokaravintoloiden sujuvaa linjastoa samalla, kun itse ei saanut edes lasillista vettä. Erityisen kiusallisen tilanteesta teki se, että järjestäjätaho oli laittanut yhden kilpailun tuomareista istumaan samaan pöytään Suomen ja Italian kanssa. Oikein paraatipaikka ihailla, miten savu nousee korvista! Kun lopulta ruoka kannettiin eteen, se haisi ja maistui pahalta. Todennäköisesti annokset olivat hätäisesti kokattuja ja siksi niin huonoja. Tylysti me kaksi nousimme pöydästä ja lähdimme takaisin hotelliin syömään pikapuuroa ja kuppinuudeleita. Lyhyen kävelymatkan aikana kirosimme miten ”kaksi naista joutuu kävelemään keskellä yötä tuntemattomassa kaupungissa”. Jos joku olisi yrittänyt ryöstää meidät, todennäköisesti siitä olisi tullut pahoinpitely Päivi hakatessa ryöstäjän, koska niin raivoissaan hän oli farssiruokailusta. Huomenna aamulla pitäisi lähteä kilpailuun! Saimme harjoitella näytöksemme vain kerran ja meitä valvotetaan odottelemassa (huonoa) ruokaa keskellä yötä! Tämä on kiusaamista!

Takaisin hotellihuoneeseen ja SOKERITOUKKIA!

*tallomisen ääniä*

Seuraavassa päivityksessä pidämme tauon Espanjasta ja seikkailemme täällä Kouvolassa.

Terveisin,

Päivi ja Satu