International Cosplay League 2024 Osa 3/4: Finaalit

Tervetuloa lukemaan blogia

HELMIÄ JA KETJUJA!

Tämän päivän päivityksessä kilpailemme Espanjassa

International Cosplay League finaaleissa!

Valokuva: Phoenix Orange

Tämä on neljästä osasta koostuva päivityssarja ja kolmannessa osassa pääsemme itse asiaan, eli finaalikilpailuun! Ennen tätä postausta sinun kannattaa lukea kaksi aikaisempaa osaa. Osa yksi löytyy tästä linkistä ja osa kaksi tästä linkistä.

KOHTI FINAALEJA

Lauantai 21.9.2024 oli the day, finaalipäivä! Tähän oli valmistauduttu se noin 130 päivää. Ylikierroksilla hereille, aamiaiselle ja kulmakarvat naamaan. Kello 10 linja-autot lähtivät hotellilta kohti IFEMA Madridia ja Japan Weekend -tapahtumaa. Osa kisaajista oli jo täysissä cosplaypukeissa, osalla oli vasta meikkiä ja peruukki. Me säästimme asujen pukemisen ja osan meikkaamisesta tapahtumapaikalle, koska tuomarointimme oli vasta iltapäivällä. Se, kuinka valmiina on lähtiessään hotellilta, on jokaisen cosplayaajan henkilökohtainen valinta. Organisaatio ei vaadi muuta kuin, että kilpailijat ovat täysissä pukeissa 15 minuuttia ennen omaa tuomarointivuoroaan.

Olimme saaneet tietää tuomarointien aikataulut ja esiintymisjärjestyksen etukäteen. Suomi oli joukkue numero seitsemän, mutta lavalle nousimme numerolla yhdeksän. Lauantaina ensimmäiseksi tuomaroitiin solo-kilpailijat klo 11.30 alkaen, numerojärjestyksessä. Tuomaroinnit alkoi aika nopeasti, joten ei yhtään ihme, että osa cosplayaajista oli valmiina jo hotellilla. Tämän jälkeen klo 14 alkaisi duo-kilpailijoiden tuomarointi. Meidän kahden tuomarointi oli klo 15. Tuomarointijärjestykseen vaikutti kilpailijoiden omat arviot siitä, kuinka kauan aikaa menee saada itsensä valmiiksi. Oli mukavaa, että cosplayaajat pystyivät itse vaikuttamaan tuomarointijärjestykseen. Miksi lavalle mentiin eri järjestyksessä, niin ensimmäinen esiintyjä arvottiin ja loput laitettiin sellaiseen järjestykseen, että kaksi samankaltaista näytöstä (esim. komediaa sisältävät näytökset) ei olisi peräkkäin. Millainen tyylilaji meidän näytöksellemme annettiin, sitä emme tiedä.

Lauantaina ajelimme ylimääräisen kierroksen tapahtuma-alueen ympäri. Linja-autoja ei jostakin syystä päästetty backstagen oville, ja ne ajoivat… IFEMAn pääportille? Emme ole varmoja, mutta se ei varmasti ollut paras ovi ICL-kisaajille. Pihalla käveli satoja Japan Weekendin kävijöitä ja sisäänpääsyllä oli varmasti ruuhkaa. Toisesta linja-autosta ehtivät matkustajat purkua ulos asti ihmettelemään ennen kuin heidät hätistettiin takaisin. Autot ajoivat uudestaan backstagen porteille, ja onneksi tällä kertaa ne päästettiin alueelle ja kisaajat saatiin oikeista ovista sisään aloittelemaan päiväänsä. Koska tällaista tapahtuu, niin ei kannata tehdä itselleen luotettavaa minuuttiaikataulua. Hotellilta tapahtuma-alueelle on noin 15 minuutin ajomatka. Linja-autokyyteihin ei ole pakko osallistua, mutta jos aikoo matkustaa omilla aikatauluilla, täytyy varautua maksamaan taksimatkat itse.

VALMISTAUTUMINEN

ICL-backstage on tila tavaroiden ja itsensä säilyttämistä varten. Se ei ole ihanteellinen meikkaamiseen tai pukemiseen, mutta silti suurin osa kilpailijoista meikkaa ja pukee siellä omissa ruuduissaan. Tapahtuma-alueella on pukuhuoneet, mutta me emme käyneet niissä. Tästä syystä emme osaa sanoa millaisia ne ovat. Perjantaina kaikille pakollinen tutustuminen pukuhuoneisiin, greenroomiin, vessoihin, lavaan, tuomarointitilaan ja ruokapaikkaan yms. olisi hyvä lisä ohjelmaan.

Koska backstagella ei ollut vaaterekkejä, ripustimme pukumme kangasseiniin. Siellä ei ollut myöskään henkilökohtaisia pöytiä tai peilejä. Ainoat pari pöytää olivat elintarvikkeita varten ja pukeutumispeilit kaikkien kilpailijoiden yhteiseen käyttöön. Kuitenkin jokaiseen ruutuun tuotiin muutama tuoli ja saimme pullollisen vettä per kilpailija. Virvokkeita ja naposteltavaa oli saatavilla ainakin vielä aamulla. Nekolii, espanjalainen avustajamme, oli paikalla koko ajan. Jos tämä on epäselvää, niin Espanjan nimittämät avustajat toimivat vain tapahtumapaikalla, eivät hotellissa tai kuljetuksissa.

Backstagen valaistus menettelee, mutta meteli on kova. Lava on vain kymmenien metrien päässä ja sillä on koko ajan ohjelmaa. Jos kaipaa rauhaa, kunnon valaistusta ja isoa peiliä pukeutumista ja meikkaamista varten, kannattaa tehdä mahdollisimman paljon valmiiksi jo hotellilla. Valo-ongelmaan auttaisi pienet, rautakaupasta saatavat akkukäyttöiset valot.

Valokuvassa näkyy, että meidän kosmetiikat oli messuhallin lattialla. Tätä on ihmetelty jälkikäteen täällä Suomessa. Pöytien puutteessa levitimme maahan pukupusseja (niitähän oli meillä miljoona mukana), pyyhimme ne desinfiointiliinoilla, ja laitoimme tavarat siihen päälle. Ainoa pöytämme oli iso matkalaukku. Myös beyblade areenan päälle pystyi pinoamaan pukujen osia. Kun oli omat meikkipeilit mukana, siinä pärjäsi ihan hyvin ja rauhassa teimme meikin loppuun. Ainoastaan silloin, kun Päivin piti saada hampaat maalattua mustalla hammaslakalla (hänen hahmollansa on sahalaitaiset hampaat), hän meni läheiseen vessaan paremman valon ja peilin äärelle. Naisten vessa oli heti kulman takana. Sinne oli harvoin pitkä jono ja tila oli todella siisti. Kuitenkin käsipapereita vessasta ei saa ja siksi pari pientä pyyhettä meikkien joukkoon on näppärä lisä.

Näin myöhemmin olemme valokuvista huomanneet, että kun asetuimme kangasseinän viereen, itse asiassa olimme ruutumme ulkopuolella.

PUKUJEN ESITTELY

Yleensä coniraporteissa emme avaa aihevalintamme juonta tai hahmoja, mutta teemme nyt poikkeuksen. International Cosplay League finaaleissa kilpailimme hahmoilla Silas Karlisle (Päivi) ja Rantaro Kiyama (Satu) sarjasta Beyblade Burst Evolution.

Beiburēdo on Japanista lähtöisin oleva hyrräpeli. Aiheesta on julkaistu leluja ja pelejä, sekä sarjakuvia ja piirrosanimaatioita vuodesta 1999 lähtien (1999 ensimmäinen sarjakuva, 2001 ensimmäinen anime). Suomessa aihe tunnetaan nimellä Beyblade.

Beyblade Burst (2016) on kiekkouniversumin kolmas sukupolvi. Aikaisempien edeltäjiensä tavoin se perustuu beyblade-kiekoilla pelattavaan peliin. Hyrriä muistuttavat kiekot laukaistaan pyörimään areenalle ja voittaja on hän, kenen hyrrä pyörii viimeisenä. Vastustajan kiekko pyritään tönimään pois areenalta tai saamaan se pysähtymään. Näkyvin kolmannen sukupolven erikoisuuksista on kiekkojen hajoaminen kolmeen osaan kovan iskun voimasta, burst.

Olemme pyörineet hyrräuniversumissa vuodesta 2004 lähtien ja siksi on tyypillistä nähdä meidät cosplayaamassa Beybladen eri tuotantokausia. Cosplayaamme Rantaroa ja Silasta, koska hahmot ovat miellyttäviä, tarinan kannalta hyvin toimivia henkilöitä, ja fyysisten piirteidensä puolesta he sopivat meille ihan hyvin.

Valokuva: Axel Clergeau

Satu oli pukeutunut hahmoksi Rantaro Kiyama (hahmo vaaleilla hiuksilla). Rantaro on kotoisin Japanista ja tarinassa häntä kutsutaan lempinimellä Head Honcho/Honcho. Rantaro on eräänlainen isovelihahmo: hän näyttää muita kypsemmältä ja jossain kohdissa tarinaa käyttäytyy muita kypsemmin. Rantaro on hyvä pelaaja, mutta välillä liian itsevarma omista kyvyistänsä ja tämä ajaa Rantaron erilaisiin tiukkoihin tilanteisiin. Hahmo on hyvin oikeudentajuinen ja hieno ystävä tarinan päähenkilölle. Tarinan toisessa tuotantokaudessa Evolution, päähenkilö ja Rantaro pääsevät opiskelemaan beybladen pelaamista Espanjaan BC Solin akatemiaan.

Päivi oli pukeutunut hahmoksi Silas Karlisle (hahmo vihreillä hiuksilla). Itsevarmassa Silaksessa on kestämistä, koska hahmo todellakin tietää olevansa hyvä, ja siksi ylenkatsoo muita. Espanjassa ensiesiintymisensä tekevä Silas päätyy parin juonikuvion kautta opiskelemaan samaan kouluun Rantaron kanssa. Koulussa koetut haasteet saavat Silaksen arvioimaan taitojaan uudestaan ja kehittymään sekä pelaamisessa että sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Jos tätä postausta lukee joku, kuka ei vielä tiedä cosplaysta mitään, niin cosplaykilpailuissa asujen täytyy olla kilpailijoiden itsensä valmistamia. Meidän tapauksessamme puvut ovat Päivin kaavoittamia ja ompelemia, ja Satu on tehnyt ”kovat osat” eli propit (Silaksen vyönsolki, aurinkolasit, laukaisijat...) ja peruukkien muotoilun. Myös näytös on Satun kokoama. International Cosplay League -kilpailun säännöt voi lukea tästä linkistä. 

Rantaron pukuun kuuluu poikien koulupukua muistuttava musta asu, punainen hihaton paita ja kengät. Rantaro pitää asun takkia harteillaan ja se pysyy kiinni paidassa neppareilla. Hahmolla on, toistaiseksi selittämätön tapa, laittaa kolme sarjakuvapokkaria housujensa kaulukseen pelaamisen ajaksi. Finaaleja varten piirsimme Adobe Illustratorilla sarjakuviin samanlaiset kannet kuin animessa ja tulostimme ne painotalossa sarjakuvien kantta vastaavalle paperille. Lopputuloksesta tuli aika hieno! Sarjakuvat on kiinnitetty koneruuveilla vyöhön, joka puetaan housujen alle. Puvussa on myös animesta tarkkaan kerättyjä yksityiskohtia, kuten se, että Rantarolla on valkoiset sukat.

Silaksen asuun kuuluu lyhythelmainen paita, liivi turkisreunuksella, housut, hansikkaat, aurinkolasit, vyö ja pitkävartiset saappaat. Saappaissa (ja myös Rantaron kengissä) on ”shoecoverit”, eli kengät on päällystetty keinonahalla ja näin niiden väriä ja muotoilua on onnistuttu muuttamaan samanlaiseksi lähdekuvan kanssa. Silaksen käsivarressa olevaa kuviota varten tilasimme leikkitatuointeja. Sellainen on paljon nopeampi ja helpompi kiinnittää kuin kuvion maalaaminen.

Sitten kysymys, mikä meiltä aina kysytään kun cosplayaamme Beybladea: Mikä on tuo juttu kädessänne? Se on laukaisija, eli se vimpain, millä kiekko saadaan pyörimään. Rantarolla ja Silaksella on molemmilla yksilölliset laukaisijat. Ne on Satun muotoilemat. Koska emme osaa rakentaa sitä varsinaista mekanismia, millä kiekko saadaan pyörimään (tai toimivia kiekkoja), laukaisijoiden pohjassa on kiinni leluosa. Narusta vetämällä tämä pyöräyttää kiekon liikkeelle. Laukaisijan ja kiekon lisäksi Rantaron pukuun kuuluu iso viuhka ja tikkari. Viuhkan kehikko on puuta, mutta paperin korvasimme kestävämmällä materiaalilla, eli kankaalla.

Tarinallisesti kilpailunäytöstämme voi pitää kahden jakson yhdistelmänä. Esitys kuvastaa Rantaron ja Silaksen koulussa tapahtuvaa välienselvittelyä. Näytöksemme puhe on sarjan yhdysvaltalaisesta versiosta. Vaikka kommenttiraita kuulostaa tasaiselta, todellisuudessa hahmojen vuoropuhelu on leikattu 13 eri jaksosta ja yhdistelty loogiseksi kokonaisuudeksi. Myös näytöksen musiikki ja taustavideo ovat suoraan piirrosanimaatiosta.

LÄHTEMINEN TUOMAROINTIIN

Vaikka tuomarointimme kellonaika oli selvä, sinne lähtemisen aika oli vähän epäselvä. Säännöissä sanotaan, että täysin valmiina täytyy olla puoli tuntia ennen tuomarointia, mutta viime hetken sähköposteissa sama aika oli 15 minuuttia. Onko tämä 15 minuuttia silloin kun lähdetään backstagelta vai 15 minuuttia tuomarointihuoneen oven takana? Jos aikatauluista ei voi olla 100 % varma, kannattaa olla valmiina vähintään se puoli tuntia aikaisemmin. Siinä vaiheessa, kun Nekolii ilmoitti, että tuomarointiaikamme lähestyy, Satu oli vielä vessassa laittamassa piilolinssejä. Vaikka varsinaista kiirettä ei ollut, kiireessä laitoimme asut päälle. Cosplaykilpailuissa jos jostakin et halua myöhästyä, niin se on tuomarointi! Ja pari minuuttia enemmän aikaa pukea ei enää muuta asusi yleisilmettä merkittävästi.

Kävelykatu ja sen molemmilla puolilla messuhallit. Kauempana näkyy aurinkosilta.

Tuomarointi ei tapahtunut backstagen vieressä, vaan kävelymatka päässä. Messuhallin lävitse, kävelykadun poikki, ihmismassojen läpi, portaat ylös 2. kerrokseen ja siellä jonottamista varjoisalla ulkoparvella. Jos kapeaan porraskäytävään ei mahtunut puvussaan, ylös pääsi myös hissillä. Hissi oli siinä mielessä ihana, että se oli ainoa paikka, missä on peili. Jatkossa kannattaa antaa avustajalle mukaan korissa tai kassissa kaikki, mitä kuvittelisi tarvitsevansa: Vesipullo, kampa, peili, ripsiliima, puhelin, viuhka... Semifinaaleissa Satu pudotti laukaisijansa lattialle, koska hänellä oli niin paljon tavaroita käsissään. Virheestä viisaampana finaaleissa annoimme Rantaron viuhkan Nekoliille ja laitoimme kaikki muut propit laatikkoon. Laatikosta niitä oli helppo esitellä myös sitten tuomaroinnissa.

Mitä tulee täysin valmiina olemiseen, niin kilpailun säännöissä vaaditaan, että kilpailuasujen (ja näytöslavasteiden) täytyy olla täysin valmiita viimeistään Espanjaan saavuttaessa. Jos kilpailuasu/-asut on kesken, kilpailija/kilpailijat menettää käsityöpisteet. Tietenkin jos asut/propit/lavasteet ovat vaurioituneet matkan aikana, niitä saa korjata. Olettaisimme myös, että kokoaminen ei ole keskeneräisyyttä. Esimerkiksi proppi tai lavaste voi olla paloissa kuljettamista varten.

Koska jonottaminen tuomarointiin tapahtui ulkoparvella, siellä oli lämmintä. Päivi riisui Silaksen liivin heti, kun tunsi hikilänttien alkavan muodostua kainaloihinsa. Ajattelimme, että pääsemme tuomarointiin saman tien, mutta meidän edellämme olikin vielä yksi joukkue. Että jos jotakin ei ehtinyt rapsia kuntoon backstagella, tuomarointiin jonottaessa oli hyvin aikaa suoristaa paidankaulukset. Myös aikaa sille, että jotakin olisi unohtunut matkasta ja avustajan olisi täytynyt juosta hakemaan se, oli hyvin.

TUOMAROINTI

Tuomarointi on samanlainen kuin Suomen cosplaykilpailuissa. Pääset rauhalliseen tilaan ja läsnä ovat tuomarit ja muutama henkilö organisaatiosta siltä varalta, että apua tarvitaan. Tuomariston jäseniä oli kolme ja he arvioivat kaikki kilpailijat molemmista kategorioista. ICL:ssä soloja tuomaroidaan 6 minuuttia ja duoja 8 minuuttia. Ensimmäiset pari minuuttia kilpailijat saavat kertoa puvustaan itse. Jos pelkää unohtavansa mitä piti sanoa tai ei puhu englantia sujuvasti, saa kirjoittaa itselleen vuorosanat ja lukea ne. Me olimme opetelleet etukäteen mitä aiomme sanoa, ja aluksi Päivi kertoi projektistamme ytimekkäästi: Millainen työnjako meillä on, miksi tämä aihe, milloin puvut on tehty jne. Sitten kun Satu oli avaamassa suutaan, tuomaristo alkoi jo kysellä puvuistamme ja tarkastella niitä. Yritimme olla mahdollisimman avoimia ja rehellisiä. Puvuista ei paljoa juttua irronnut (ne on myönnettävästi aika koruttomat), joten esittelimme laukaisijoita, viuhkaa, Rantaron sarjakuvapokkareita... Vakiotemppu on pyöräyttää laukaisijalla kiekko pyörimään, vaikka ei se mitenkään erityisen ihmeelliseltä näytä – paitsi meistä! Tietenkin jos sinulla on pelivälineet, olisi todella hienoa tietää niiden toimivan + cosplayaajalla on juuri hänen hahmonsa pelivälineet eikä mikä tahansa kiekko. Yllättävän paljon jouduimme selittämään asioita, mitkä oli kerrottu jo portfoliossamme, kuten miten Silaksen aurinkolasit ja peruukki on tehty. Tähän täytyy varautua, koska on absurdia olettaa, että tuomaristo muistaa tarkasti 30 portfoliota. Sitten aika loppui ja meidät ohjattiin ulos. Valitettavasti jälleen kerran meiltä ei kysytty näytöksestämme mitään ja emme ehtineet sanoa siitä sanaakaan. Tuomaroinnista jäi neutraali tunne.

VIDEO- JA VALOKUVAUS

Sen jälkeen, kun sinusta on rutistettu mehut ulos tuomaroinnissa, onkin hyvä hetki päätyä saman tien video- ja valokuvaukseen. Kuvaukset oli kirjaimellisesti katsoen tuomarointihuoneen oven ulkopuolella. Kuvauspaikka oli valoisa ja rauhallinen aurinkosilta ja parvi kävelykadun yläpuolella. Auringonpaisteesta huolimatta siellä ei ollut erityisen kuuma. Jälleen kerran peili olisi ollut todella jees, joten painotamme: Kannattaa antaa avustajalle mukaan kaikki, mitä kuvittelisi tarvitsevansa. Aiheesta tietämättömille, niin kilpailijoiden valokuvia ja videoita ei arvostella.

Aluksi meitä valokuvasi yksi kuvaaja. Sitten toinen kuvaaja otti meistä videoita. Tämän jälkeen vielä lisää valokuvia kolmannen kuvaajan toimesta. Perus potrettien lisäksi asujen yksityiskohdista otettiin kuvia. Kuvauksissa kuulimme, että aikataulusta ollaan jäljessä. Kiire varmasti vaikutti mm. siihen, ettei mallinohjausta juurikaan ollut, mutta aivan varmasti kaikki kilpailijat saivat itsestään yhtä paljon valmiita kuvia. Tykkäsimme kolmannesta kuvaajasta Axel Clergeausta eniten. Hän kysyi minkä värisen taustan haluamme valmiisiin kuviin ja näytti kuvia kamerastaan niin, että pystyimme valitsemaan suosikkimme. Myöhemmin kun näimme valmiit kuvat, kiitimme häntä kärsivällisyydestä kanssamme. Kilpailutilanteet eivät ole helppoja cosplayaajille ja kun tunnemyrsky seisoo hermostuneesti kamerasi edessä, kuvaajalta vaaditaan myös sosiaalisia taitoja.

Valokuva: Phoenix Orange 

Valokuva: Phoenix Orange 

VALMISTAUTUMINEN NÄYTÖKSEEN

Kuvauksien jälkeen Nekolii saattoi meidät takaisin ruutuumme ICL-backstagelle. Nyt pitäisi syödä jotakin… ja täällä on sotku. Iso matkalaukku oli kaatunut maahan ja sen päällä olleet tavarat levinneet pitkin lattiaa. Meikit oli virvoitusjuoman peitossa ja päällimmäisenä kellui Päivin puhelin. Kaikista ikävintä oli nähdä täysi iholiimapullo lähes tyhjänä. Ja me olimme olleet poissa vain noin tunnin X_X!

Laukun kaatumisen oletettava syy oli se, että Japan Weekendin kävijät nojasivat ICL-backstagen kangasseiniin. Tietenkin kangas antoi periksi ja pukkasi toisella puolella olevan laukun nurin. Emmepähän osanneet varautua tällaiseen. Onneksi olimme jo käyneet pukutuomaroinnissa, koska seuraavaksi piti riisua cosplayasut, alkaa siivota lattiaa ja pelastaa mitä pelastettavissa oli. Tietenkin asut piti ottaa pois, koska muuten ne olisivat saattaneet sotkeutua. Nyt jos koskaan oli hyvä hetki saada sydänkohtaus. Lavalla oli käynnissä suosittu konsertti. Musiikki ja yleisö huutavat tuhatta ja sataa korvasi vieressä, ja sinä nypit lattialta märkiä ja sotkussa olevia tavaroitasi samalla, kun Nekolii kiikuttaa paikalle paloja vessapaperia. Jos kysytään mikä oli kurjin hetki ICL:ssä, niin se oli tämä. Sillä hetkellä tunsit itsesi niin pieneksi. Pitäisi tsempata itseään lavaosuuteen ja sen sijaan siivoat lattiaa.

Jahka roskat ja hermosi riekaleet olivat raivattu pahvilaatikkoon, vilkaisu kelloon: Kas, lavaosuuden alkuun (16.30) on alle puoli tuntia aikaa! Ruokailu sikseen, pukuja täytyi alkaa laittamaan takaisin päälle. Aivan varmasti ihan kohta meidät järjestetään lavan taakse jonoon ja…

Pari sanaa espanjalaisesta aikakäsityksestä: Siellä ei olla yhtä täsmällisiä kuin Suomessa. Jos Suomessa cosplaykilpailu alkaa 10 minuuttia myöhässä, se on paha. Jos kilpailu on tunnin myöhässä, se on katastrofi! Japan Weekendissä klo 16.30 meni ohitse eikä kukaan panikoinut yhtään. Aivan kuten kuvauksissa oli sanottu. Aikataulusta oltiin jäljessä. Eikä se ollut katastrofi. Mikä on uusi aikataulu? Sitä emme koskaan saaneet tietää. Lavaosuus alkaa sitten kun se alkaa. Joten vielä kello 17.25 pyörimme backstagella kaikessa rauhassa. Jossakin vaiheessa kilpailijat järjestettiin jonoon lavasteidensa kanssa merkiksi siitä, että kohta mennään. Koko systeemi toimi niin rennosti.

Jo ennen finaalimatkaa meille muistutettiin Espanjan päädystä, että ICL ”ei ole stressaava, pitäkää hauskaa ja tavatkaa uusia ihmisiä”. Suomessa cosplaykilpailut ovat hyvin aikataulutettuja ja järjestelmällisesti hoidettuja, joten mietimme mitä mieltä olemme tällaisesta ”rentoilusta”. Tulimme seuraavanlaiseen lopputulokseen: Kokeneet cosplaykilpailijat osaavat ohjata itse itseään kaikenlaisissa ympäristöissä. Kuitenkin aivan varmasti jokainen kilpailija haluaa, uusien ihmisten tapaamisen lisäksi, tehdä myös hyvän suorituksen. Kilpailu saa olla rento jos se pystyy samalla tarjoamaan kilpailijoille huolenpitoa, tasa-arvoiset olosuhteet ja pitämään kiinni säännöistä ja ohjeista. ICL suoriutui tästä ihan hyvin. Pitää muistaa myös, että cosplaykilpailut ovat osa tapahtumia. Vaikka kilpailuorganisaatio tekisi kaikkensa, itse tapahtuman sattumukset voivat vaikuttaa kilpailun sujuvuuteen.

NÄYTÖS

Toisin kuin Suomen cosplaykilpailuissa, International Cosplay League näytösosuus tapahtuu messuhallissa, ei erillisessä salissa. Kaikki tapahtumahälinä kuuluu lavalle selvästi. Katsomossa on vain muutamia istumapaikkoja ja suurin osa yleisöstä seisoo. Lava on iso, siihen kuuluu lyhyt catwalk ja perällä on laaja taustakangas videoita ja kuvia varten.

Ensimmäiseksi lavalle nousee solo-kilpailijat. Vuonna 2024 solo-sarjassa Suomea edusti Iinaban aka Ii. Hän oli pukeutunut hahmoksi Yunjin pelistä Genshin Impact. Tämän linkin kautta pystyy katsomaan videon kaikista vuoden 2024 solo-kilpailijoista lavalla. Jahka kaikki on esitelty, solot palaavat yksitellen takaisin haastateltaviksi lavan (yleisöstä päin katsottuna) vasempaan laitaan. Samalla kun heitä haastatellaan englanniksi, duot valmistautuvat esiintymään. Solojen haastattelu on aika ytimekäs ja mitä siellä kysytään, niin Iiltä kysyttiin miksi hän valitsi juuri tämän hahmon cosplaypukunsa aiheeksi. Duo-kategorian kilpailijoita ei haastatella.

Kokemuksemme perusteella ICL:ssä ei ole lavavänkäreitä. Lavasteesi vie lavalle espanjalainen avustajasi (eli meidän tapauksessa Nekolii) ja kuka tahansa, kuka ehtii auttamaan – eli meidän tapauksessamme Ruotsin joukkueen espanjalainen avustaja. Samaan aikaan, kun Iitä haastateltiin lavan etuosassa, me kipitimme oikealta takareunasta lavalle lavasteiden kanssa. Areena oli avustajilla ja tuolit meillä kahdella. Lavasteidemme paikat eivät olleet täysin selvät ja jouduimme vähän säätämään areenan etäisyyttä lavan etureunasta. Miksi mikään olisi täysin selvää, olimme saaneet harjoitella lavalla vain kerran. Päivän aikana osa kilpailijoista yritti harjoitella näytöksiään backstagella, mutta olosuhteet siellä eivät ole otolliset. Sitten avustajat poistuivat ja me vain jäimme lavalle odottamaan näytöksemme alkua. Olisiko pitänyt mennä takaisin lavan reunalle ja saapua paikalle vasta sitten, kun meidät kuulutetaan? Miksi et tiedä miten toimitaan? Miksi finaalishowta ei harjoiteltu kokonaisuudessaan? Säännöissä sanotaan, että lavan valmistelu ei saa kestää pidempään kuin 40 sekuntia. Onko 40 sekuntia jo kulunut? Päivi vilkutti yleisöön, koska oli niin outoa vain seistä siinä. Lavataika vähän kärsii tällaisesta. Sitten lava pimeni ja näytös lähti pyörimään. Ensimmäinen ajatus oli ”Miksi äänet ovat niin hiljaisella?” Myöhemmin meille selvisi, että nähtävästi kaiuttimet olivat yleisöön päin (?). Ääninauha kuului selvästi yleisöön, mutta hiljaisella lavalle. Kuitenkin koreografia oli lihasmuistissa ja vaikka hiljainen ääni vaikeutti kommenteissa ja äänitehosteissa mukana pysymistä, tarinan pystyi esittämään kokonaisuudessaan. Mitä tulee lavavaloihin, niin ne eivät ole kummoiset. Näytöksen huippuhetkiä ei kannata suunnitella valojen varaan. Sen sijaan taustakangas on iso ja sitä voi hyödyntää tehokkaasti tunnelman luomiseen.

Valokuva: Phoenix Orange

"Behold! Berserk Roktavor flying in!"
Valokuva: Phoenix Orange

Valokuva: Phoenix Orange

"You feel the burn?!"
Valokuva: Phoenix Orange

"I never lose to amateurs like him!"
Valokuva: Phoenix Orange

Koska Beyblade on aihe, jonka tunnemme itse aika hyvin, meidän oli helppo muotoilla näytös sarjan näköiseksi. Valitettavasti tämä ei tarkoita, että näytöksemme olisi myös vallan viihdyttävä, mutta ainakin se kertoi rehellisesti Beybladesta. Näytöksessämme on kaikenlaista pientä kivaa. Alussa Rantaro lukee ensimmäisen sukupolven sarjakuvaa, ns. sitä sarjakuvaa, mistä beyblade on saanut alkunsa. Päivi vetää virittäjästä vasemmalla kädellä aivan kuten Silas. Kun seisomme areenan ympärillä, Rantaro on matalalla lähellä areenaa ja Silas enemmän pystyasennossa. Näytös päättyy kohtaukseen, missä Rantaro ojentaa Silakselle tikkarin, aivan kuten hän tekee myös animessa. Kaikille propeille on käyttöä olivat ne sitten pukuun kuuluvia osia tai lavasteita. Näytöksemme pystyy katsomaan tästä linkistä.

PALKINTOJENJAKO

Näytöksen jälkeen kieritimme itsemme ja lavasteet takaisin backstagelle. Satun jalka kramppasi niin pahasti, että hyvä kun pystyi kävelemään. ICL-kilpailijoita oli kehotettu purkamaan lavasteet jo lauantaina. Sunnuntaina lavalla olisi lisää cosplaykilpailuita yms. ohjelmaa, ja siksi kaikki ylimääräinen tavara backstagelta piti toimittaa pois. Ensitöiksemme paloittelimme areenan takaisin matkalaukkuun. Tavaroita järjestellessä Satu huomasi jotakin puuttuvan: Missä on hänen silmälasinsa? Hetken asiaa mietittyämme totesimme, että ne oli melko varmasti unohtuneet naisten vessaan piilolinssien laiton aikana. Monta tuntia sitten... Nekoliille oli jälleen käyttöä kun meidän piti saada yhteys tapahtuman löytötavaroihin. Käytännössä hätä ei ollut niin suuri, mutta lasit oli uudet ja täysin hukassa, ja mielialaa painoi tunne siitä, ettei näytöksemme ollut sujunut erityisen hyvin. Onneksi kuitenkin silmälasit oli toimitettu löytötavaroihin ja saimme ne takaisin!

Palkintojenjakoa sai odotella tovin. Tilaisuuden alkamisen kellonajasta ei ollut mitään tietoa. Pyörimme backstagen lähiympäristössä cosplaypuvut puoliksi päällä. Pikku hiljaa koko ajan raikuva musiikki alkoi käydä hermoille. Ohjeistuksen mukaan greenroomissa olisi rauhallisempaa, mutta me emme tienneet missä greenroom sijaitsee. Tämän lisäksi palkintojenjako saattoi alkaa minä hetkenä hyvänsä, joten parempi pysytellä maisemissa. Ajankuluksi pystyi napostelemaan pipareita ja karkkeja ICL-backstagen pöydältä. Ainakin osa herkuista oli kilpailijoiden tuomia tuliaisia. Paras tapa saada varmasti kaikki ylimääräiseksi jääneet tuliaiskarkit jaettua oli laittaa ne tarjoiluun backstagelle.

Palkintojenjakoa varten laitoimme asut takaisin päälle. Kaikki kilpailijat kokoontuivat lavalle juhlalliseen tilaisuuteen ja haluaisimme laittaa tähän hienon valokuvan meistä kaikista yhdessä, mutta vielä toistaiseksi sellaista kuvaa ei ole jaettu kilpailijoiden käyttöön. Ensimmäiseksi palkittiin solo-kilpailijat ja sitten duo-kategorian voittajat. Molemmissa kategorioissa kolme parasta saivat palkinnon. Voittajamaat olivat

SOLO                   DUO

1. Tanska              1. Espanja

2. Espanja             2. Saksa

3. Puola                 3. Meksiko

Palkintoja olisi voinut helposti jakaa enemmän ja olemme vähän pahoillamme siitä, ettei ICL:ssä annettu kunniamainintoja. Puvut olivat upeita ja näytöksiin nähty paljon vaivaa. Valitettavasti muita sijoituksia ei mainittu, joten emme tiedä millä sijalla Suomi oli kummassakaan kategoriassa. Kilpailun ensimmäinen palkinto oli uusi ompelukone ja 1000 euroa rahaa. Omat ennakkosuosikkimme (ennen näytösosuutta) duo-kategoriassa olivat Puola, Tanska ja Ukraina. Kaikkien kilpailijoiden näytökset pystyy katsomaan tästä soittolistasta. Kilpailussa meillä ei ollut tulostavoitteita. 

PÄIVÄN PÄÄTTEEKSI

Palkintojenjaon jälkeen cosplayaajat kuoriutuivat asuistaan ja meidän vietiin kahdella bussilla takaisin hotellille. Jos hotellilta lähtee cosplaypuvussa eikä ota minkäänlaisia siviilivaatteita mukaan, täytyy varautua olemaan koko pitkä päivä siinä puvussa. Pakkasimme Rantaron ja Silaksen asut varovasti takaisin pukupusseihin. Huomenna asuille olisi jälleen käyttöä ja yritimme pitää ne mahdollisimman siisteinä ja ehjinä. Jättäydyimme jälkimmäiseen kuljetukseen. Nähtävästi kyydissä oli vain ei-sijoittuneita kilpailijoita, koska matka sujui niin hiljaisesti. Omista ylikierroksista ei ollut enää mitään jäljellä. Päivä oli pitkä ja kaikenlaista ehtinyt sattua.

Perjantain fiaskoruokailu tuoreena mielessä, päätimme mieluummin hakea ruokaa omalla ajallamme kuin lyöttäytyä ICL-seurueen matkaan. Saapahan valita ruokapaikan itse, ja mennä ja tulla miten itseään huvittaa. Ja Päivi ei ollut lähdössä minnekään ennen kuin saa pestä hammaslakat pois.

Kello oli noin 23 kun Suomen seurue (me kaksi, Ii ja Tonttuhamsteri) taapersimme yöhön etsimään ruokapaikkaa. Hotellin edessä katulampun valossa liihotti pieni lepakko ja kulkukissa vaelsi pihalla. Messuhallin metelin jälkeen hiljainen yö tuntui taivaalliselta kuin myös se, että ympärilläsi oli vain pari ihmistä. Menimme ostoskeskus Plaza Nortessa sijaitsevaan pikaruokaravintolaan Burger Kingiin ja toisin kuin perjantaina, lauantaina paikka oli ihan hiljainen. Yllättävää ja ehkä Japan Weekendiin liittyvää oli se, että Burger Kingistä pystyi ostamaan One Piece -aiheisen aterian! Emme ole sarjan faneja, mutta uteliaisuudesta Päivi tilasi annoksen. Ruuan lisäksi hän sai T-paidan! Sitten takaisin hotellille syömään. Ei sokeritoukkahavaintoja. Kello 00.24 nukkumaan.

Tämän jälkeen jäljellä on enää vain yksi osa Espanjan seikkailuitamme. Siinä kerromme mitä tapahtui sunnuntaina ja pohdimme kilpailua vähän tarkemmin.

Terveisin,

Päivi ja Satu

Kuumat kuplat, kasarit ja kissut

Tervetuloa blogeilemaan blogiin

HELMIÄ JA KETJUJA!

Tämän päivän päivityksessä pidämme tauon Espanjasta ja seikkailemme kotikulmilla Kouvolassa.

Tämä tarina saa alkunsa kaikista niistä henkilöistä, ketkä taistelivat sen puolesta, että Kouvolan sairaala ja sote-keskuksessa Ratamossa saada säilytettyä yöpäivystys. Lyhyesti selitettynä: Säästösyistä hallitus suunnitteli yöpäivystyksen lakkauttamista useilla paikkakunnilla. Kuitenkin mm. kansalaisaktiivisuudella päätös saatiin kumottua Kouvolassa ja Ratamo sai pitää päivystyksensä. Jos haluat tutustua aiheen yksityiskohtiin tarkemmin, voit lukea siitä lisää Yleltä.

Kiittääkseen kuntalaisiaan, Kouvolan kaupunki järjesti Poikilo-museoihin kaikille kävijöille ilmaisen sisäänpääsyn viikon ajaksi! Meitä kiinnosti etenkin näyttely Kuumat kuplat - nykysarjakuvan monet muodot (26.9.2024–5.1.2025, vielä ehtii katsomaan sen), joten 30.10. keskiviikkona kaahasimme Kouvola-talon pysäköintialueelle. Miksi ”kaahasimme”, niin olimme varmoja, että vapaa pääsy houkuttelee koko Kymenlaakson väestön paikalle. Ei saa autoa parkkiin eikä mahdu näyttelyihin jos ei ole ajoissa paikalla! Valitettavasti yliarvioimme taiteen voiman, koska Kouvola-talolla ei ollut juuri ketään. Jos ilmaisen sisäänpääsyn missaaminen harmittaa, niin Taidemuseoon ja kaupunginmuseoon pääsee maksutta myös joka perjantai kello 16–18 välisenä aikana.

Kotisivun mukaan ”Kuumat kuplat tutkii sarjakuvaa tilan taiteena, sen mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia tilassa. Näyttelyn teoksissa tilallisuus ilmenee paitsi kuvien ja käsikirjoituksien sisäisissä tiloissa, myös kolmiulotteisuutena, liikkeenä ja ajallisuutena. Museotilassa sarjakuvat voivat herätä eloon ja niiden maailmoihin saattaa kirjaimellisesti kävellä sisälle. Näyttely nostaa esiin myös erilaisia sarjakuvan julkaisumuotoja ja sarjakuvan lukemisen tiloja.”

Sarjakuvanäyttelyyn otimme mukaan kuuluisan sarjakuvakissan, Karvisen. Tämän istuvan karvisen nimi on Lasagne. Kun ostimme sen kirpputorilta, hintalapussa luki ”Lasagnekissa”. Nimitys oli niin huvittava, että pehmo sai nimekseen Lasagne.

Näyttely esittelee kiinnostavasti mm. sarjakuvallisen kerronnan monimuotoisuutta. Hyvä esimerkki on Kaisa ja Christoffer Lekan Out there. Teos koostuu vuosien aikana lähetetyistä postikorteista. Kortteihin piirretyt kuvat ja tekstinpätkät muodostavat yhdessä tarinan koko matkasta. Meidän molempien mielestä riemastuttavin teos oli Tommi Musturin videoinstallaatio Talo. Sitä katsellessaan voi miettiä kuka talon asukkaista itse on. Myös sarjakuvaoriginaaleista koostuva teos Ettei tuu ruumiita, tehnyt Amanda Vähämäki, oli miellyttävää luettavaa.

Kaisa ja Christoffer Leka, Out There

Tommi Musturi, Talo

Seinällä Heikki Rönkön teoksia

Etualalla osa installaatiota Tienlaidalla avaruusromua, Reijo Kärkkäinen

Tuomas Tiainen, Yöllinen myrkytys

Jarno Latva-Nikkola, osa installaatiota Toiseksi viimeiset olympialaiset

Kuumien kuplien lisäksi kävimme tutustumassa Mistä Kouvola on tehty? -näyttelyyn. Poikilosta ajoimme Taideruukissa sijaitsevaan kahvilaan Cafe Ruukitareen jatkamaan kulttuuripäiväämme.

Kulttuuripäivä oli loistava tilaisuus ulkoiluttaa uutta pukua! Kesällä Päivi osti kierrätyksestä punaisen keinonahkaisen asun. Siihen kuuluu jonkun itse ompelemat takki ja hame, ja puvun malli muistuttaa 80-lukua tai aikaisintaan 90-luvun alkua. Valitettavasti huono säilytys oli aiheuttanut mm. värivaurioita hameeseen, mutta kun Päivi pienensi pukua, hän onnistui leikkaamaan suurimman osan värjäytyneistä kohdista pois.

Osa Päivin asukokonaisuuden vaatekappaleista on siltä aikakaudelta, kun Suomessa oli enemmän vaateteollisuutta. Punaisissa nahkasaappaissa lukee ”Made in Finland”. Röyhelöpaidan niskalappu sanoo Pallo-Paita Oy Kausala-Lappeenranta (ja made in Finland). Sen sijaan nykyaikaisempi tiikerilaukku on Ivana Helsinki ja hauskaksi yksityiskohdaksi siihen Päivi laittoi pienen kiinalaisen tiikerimaskotin.  Kaikki paitsi aurinkolasit ovat kierrätyksestä. 

Satu rakensi asukokonaisuutensa hiljattain kierrätyksestä hankkimansa vaaleanpunaisen neuletakin ympärille. Todennäköisesti jonkun omin käsin tekemässä neuletakissa on veikeä kolmiulotteinen kuviointi oikealla puolella miehustaa. Kissamekko on Hell Bunnyn Amelia vuodelta 2016.

Tiikerin pussissa lukee "onnea"

Jos pidit tästä postauksesta, haluat ehkä lukea

Koiria ja teatterin historiaa: Poikilo

Terveisin,

Päivi ja Satu

International Cosplay League 2024 Osa 2/4: Hotelli, nähtävyydet ja harjoitukset

Tervetuloa lukemaan blogia

HELMIÄ JA KETJUJA!

Tämän päivän päivityksessä lähdemme Espanjaan International Cosplay League -kilpailuun!

Tämä on neljästä osasta koostuva päivityssarja ja toisessa osassa puhumme Espanjaan saapumisesta. Millainen oli hotelli, mitä tapahtui tervetuliaisbileissä, perjantain huvittelut ja näytösharjoitukset. Päivityssarjan ensimmäisen osan voi lukea tästä linkistä.

Olemme pahoillamme, että kesällä emme päivittäneet blogia tai olleet muutenkaan aktiivisia harrastustemme parissa. Kävi nimittäin niin, että saimme kaksi ärsyttävää teini-ikäistä lasta ja kakarat veivät kaiken aikamme ja rahamme. Näiden poikien nimet ovat Rantaro ja Silas. Ja tämä nyt oli tällainen vertauskuva sille, miten voimakkaasti iso cosplaykilpailu pyörii mielessäsi ihan koko ajan. Jopa silloin, kun on muuta tekemistä tai olet töissä, taustalla kuiskuttelee deadlinet, pukujen korjaukset, pakkaaminen, harjoitukset… Kesä oli pelkkää Rantaroa ja Silasta. Muutamat ennakkotehtävät olivat sen verran työläitä (lähinnä esitysdatan palautus ja WIP booklet), että lentokoneeseen noustessa tuntui siltä, että oli jo kilpaillut pari pienempää ottelua. Tai sitten me vain olemme superhyviä käymään ylikierroksilla.

Matkamme Espanjaan alkoi torstaina 19. päivä syyskuuta. Lentomme lähti klo 7:00 aamulla, mikä tarkoitti, että kentälle täytyi lähteä ajamaan viimeistään klo 4, mikä tarkoitti, että herätä täytyi viimeistään klo 3 aamuyöllä. Ah tätä cosplayn riemua! Luonnetta rakentavia elämyksiä jo vuodesta 2009 alkaen. Sumuisella maantiellä Päivin pelottelusta huolimatta emme törmänneet hirveen, mutta noin puoli tuntia ennen lentokenttää autossa syttyi varoitusvalo koskien rengaspainetta. Pysähdyimme, mutta onneksi yksikään renkaista ei ollut silmiin nähden vaurioitunut ja pääsimme kentälle asti ilman rengasrikkoa. Mainittakoon, että pysähdyimme matkan aikana tarkistamaan myös, että mukana ovat oikean väriset piilolinssit ja Rantaron housut. Rehellisesti sanottuna aamuyöstä aivosi eivät ole terävimmässä kunnossa ja sitä alkaa helposti epäilemään pakkaamisiaan – vaikka olisit pakannut huolellisesti jo edeltävänä päivänä.

LENTÄMINEN

Lentokentälle täytyi saapua ajoissa, koska syyskuun alussa muuttuneet lentokenttien nestesäädökset olivat ruuhkauttaneet turvatarkastuksia. Kävimme jättämässä matkalaukut ja isoimmassa niistä oli vain 2 kg ylipainoa. Meitä pyydettiin laittamaan myös käsimatkatavarat ruumaan. Siltä varalta, että laukut katoavat, käsimatkatavaraan kannattaisi pakata kilpailuasu. Meikkiä yms. voi kyllä ostaa Espanjasta, mutta ei uutta cosplayasua. Todellisuudessa pikkuiseen matkalaukkuun ei millään olisi mahtunut koko asu, ja nyt kun tavarat menivät sittenkin ruumaan, sinne olisi kadonnut kaikki paitsi propit. Pukujemme Beyblade laukaisijat olivat nimittäin Satun käsilaukussa tupperware-rasioissa. Kaikki paitsi Silaksen laukaisijan kahva, koska siinä oli ruuvi ja kyseinen ei olisi päässyt turvatarkastuksesta läpi. Hyvä, että me pääsimme turvatarkastuksesta läpi, koska jono sinne oli piiitkä! Lopulta kun saavuimme lähtöportille, niiden sulkemiseen oli enää vain 15 minuuttia aikaa ja kaikki muut olivat jo koneessa – toisaalta vielä meidän jälkeenkin koneeseen kiirehti matkustajia, joten 15 minuuttia ei ollut edes paha. Kaikki mukaan ja pilvien päälle!

Muutama tunti myöhemmin laskeuduimme Amsterdamiin vaihtamaan konetta. Kello oli 10 Suomen aikaa. Ruoho oli vihreää ja aurinko paistoi. Vasta Amsterdamissa tapasimme Iin, Suomen solo-kategorian edustajan, ja hänen avustajansa. Olimme kaikki samalla lennolla, mutta istuimme eri päissä konetta ja emme nähneet toisiamme. Matkatavaramme siirrettiin automaattisesti kadoksiin toiseen koneeseen, joten niistä ei tarvinnut huolehtia. Täytyi vain huolehtia itsensä jatkolennolle, koska Schipholin lentokenttä oli iso paikka. Jahka olimme pikakävelleet kentän toiseen päähän asti saatoimme todeta, että lähtöaikaa oli siirretty myöhemmäksi. Ehtipä käydä vessassa ja ostaa voileivän. Sitten koneeseen ja kohti Madridia!

Jälleen muutama tunti myöhemmin laskeuduimme Espanjaan. Matka sujui lähinnä nukkuen. Kaikki matkatavarat tulivat perille ja meille järjestetty kuljetus odotti ulkona. Täällä sitä ollaan! Japan Weekend ja ICL kutsuu, ensimmäinen askel Madridiin ja… Päivin maihinnousukengästä hajosi solki. Tiedättekö mitä tarkoittaa japanilainen uskomus siitä, että kengännauha hajoaa?

MAJOITUS

Majoituimme noin 15 minuutin ajomatkan päässä lentokentästä hotellissa B & B HOTEL (Madrid Aeropuerto T4). Harmaan palikan täysin koruton ulkomuoto on kontrasti Madridin keskustan romanttisiin taloihin ja parvekkeisiin. Pihalla on suihkulähde, mutta se oli sammutettu todennäköisesti veden säästämiseksi. Muutenkin verrattuna Amsterdamiin, ruoho oli keltaista, ja graffiteja maalattu teiden jokaiseen mahdolliseen muuriin ja seinämään.

Näkymä huoneemme ikkunasta

Ankeasta ulkomuodosta huolimatta hotelli on oikein toimiva. Henkilökunta on ystävällistä ja puhuu englantia. Aulasta pystyy ostamaan virvokkeita, naposteltavaa ja lämmitettävää ruokaa. Omaa ravintolaa hotellilla ei ole. Aulasta saa myös mm. teetä, kahvia ja kaakaota automaateista ilmaiseksi. Vain erikoiskahvit ovat maksullisia.

Hotellihuoneessa meitä tervehti… Sokeritoukkia. Niistä vilisti lattialla muutamia ja välittömästi Päivi talloi kaikki hengiltä. Hotellihuoneessa oli ötököitä! Vaikka sokeritoukat ovat melko harmittomia elukoita, ne kuitenkin tulevat viemäreistä ja voivat syödä elintarvikkeita, sekä tekstiilejä ja paperia. Onneksi meillä oli mukana miljoona muovi- ja pukupussia, koska siitä lähtien säilytimme vaatteita suljetuissa pusseissa. Matkalaukut nostimme mahdollisimman ylös hyllyille.

Hotellihuone on juuri sopivan kokoinen. Vessassa on kaksi lavuaaria ja peiliä, sekä hiustenkuivaaja. Sängyt ovat isot, kaappi tilava ja ikkunan edessä runsaasti tilaa esim. isoille propeille. Suojasimme työpöydän pukupussilla ja teimme siitä pukujen korjauspisteen. Kaikki valot ja lamput syttyivät, mutta vessan oven lukko ei toiminut ja lattiat olisi pitänyt siivota huolellisemmin. Ja huoneessa oli viemäriötököitä.

Jahka tavarat olivat huoneessa, menimme aulaan syömään ja tämä on Satun paras matkavinkki: Ottakaa Suomesta ruokaa mukaan. Jos hotellissa on minkäänlaista mahdollisuutta keittää vettä, siellä voi syödä pikapuuroa ja kuppinuudeleita. Ei tarvitse heti ensimmäiseksi lähteä nälkäisenä etsimään ruokapaikkaa, ja omat eväät käyvät myös iltapalasta ja välipalasta koko matkan ajan. Jos täytyy tehdä ostoksia, ne kannattaa hoitaa torstaina. Silloin on eniten aikaa käydä kaupassa esim. hotellin takana olevassa ostoskeskuksessa. 

TERVETULIAISBILEET

Torstaina ainoa aikataulutettu ohjelma oli tervetuliaisbileet. Niihin lähdettiin klo 19.30 hotellin edestä linja-autoilla. Koska olimme saapuneet Madridiin jo heti puolen päivän jälkeen, meillä oli hyvin aikaa purkaa tavaramme, syödä, nukkua ja valmistella asuja. Kaikki tavarat olivat tulleet ehjänä ja siisteinä perille – siis olivathan ne kääritty niihin miljoonaan muovipussiin. Hotellista ei pysty lainaamaan henkareita, joten jos haluaa viedä asujaan sellaisissa, kannattaa ottaa omat mukaan. Hotellihuoneissa ei myöskään ole silitystarvikkeita tai vedenkeittimiä.

Ennen lähtöä bileisiin, hotellin edessä saimme kulkuluvat ja mustat ICL T-paidat. Niissä luki edustusmaan nimi selässä (Team Finland #icl2024). Siinä missä kilpailijoiden kulkuluvissa oli kuva heistä itsestään cosplayasuissa, avustajilla oli kuva… hamsterista. Iin avustajan kuvassa hamsterilla oli, Suomeen sopivasti, tonttulakki päässä. Tästä lähin täällä blogissa käytämme avustajasta nimeä Tonttuhamsteri.

Torstaina sää oli sateinen ja ukkoskuuro oli vyörynyt hotellimme ylitse aikaisemmin päivällä. Ukkosesta johtuen toinen linja-autoista oli myöhässä ja pääsimme lähtemään kohti tervetuliasbileitä noin puoli tuntia aikataulusta jäljessä. Toiset puoli tuntia ja olimme saapuneet Bilbaon alueelle.

Tervetuliasibileet tapahtuivat japanilaisessa ravintolassa Konnichiwa (de Fuencarral). Ravintola on todella kivasti sisustettu ja selvästi tavoittelee japanilaisen katukeittiön henkeä. Valitettavasti kaikki kilpailijat hajaantuivat istumaan omiin pöytiinsä. Myös me, sosiaalisina suomalaisina, menimme yhteen neljän hengen pöytään ja todennäköisesti pelkäsimme, että täytyy jutella tuntemattomille. Me kaksi halusimme jutella lähinnä ruuan kanssa ja tilasimme gyudonia - koska Kinnikuman, kesän 2024 suosikki sarjamme. Sarja ei erotu Suomen skenessä juuri mitenkään, joten odotimme innolla Japan Weekendin myyntipöytien valikoimaa! Riisi+lihakulhon lisäksi tilasimme teetä, mutta saimme todennäköisesti jonkinlaista kahvia. Silti ruoka oli hyvää, annos hyvän kokoinen ja teekahvimuki söpö kissakuppi.

Gyudon

Ruokailun jälkeen jaettiin tuliaisia, eli hermostuneesti ja huonolla englannilla kierrettiin pöydästä toiseen tarjoamassa Marianneja. Hetkessä tilanne levisi sosiaaliseksi riemujuhlaksi, missä kaikki esittäytyivät toisilleen ja jakoivat lahjoja pitkin ravintolaa. Vastalahjoja saattaa tulla paljon ja jonkinlainen kassi kannattaa ottaa mukaan. Osa kilpailijoista ei nimittäin tyytynyt antamaan vain yhtä namua, vaan sinulle ojennettiin lahjapusseja täynnä karkkeja! Noin puolen yön maissa juhlaväki lähti palaamaan hotellille. Satu nousi linja-auton jyrkkiä portaita – ja kaatui suoraan taaksepäin. Onneksi Tonttuhamsteri seisoi hänen takanaan, nappasi Satun kiinni ja heijasi takaisin linja-autoon. Siinä tilanteessa kompurointi nauratti, mutta mitä olisikaan sattunut jos kukaan ei olisi ottanut Satua kiinni ja hän olisi mäjähtänyt katuun? Osalla kisaajista oli linja-autossa juhlatuulella ja laulu raikui espanjaksi. Me lähinnä halusimme nukkumaan. Kun kaaduimme punkkaan, kello oli jo 0.30. Mieleen jäi henkilö, kuka kertoi saaneen Finnairin lennolla suomalaista mustikkamehua ja se oli niin hyvää! Mustikkamehua kannattaisi harkita tuliaiseksi.

Tuliaisia

PERJANTAI

Aloitimme perjantain varhain koska 1. Ylikierrokset 2. Heräämme yleensäkin aikaisin ja 3. Hotelliaamiaiselle mahtuu parhaiten kun sinne menee heti ovien auetessa. Aamiaissali oli tilava ja äkkivilkaisulla ruokaa oli paljon, mutta tarkemmin katsottuna… Suklaamuffineja ja donitseja aamiaiseksi? Kasviksia, kuten salaattia, kurkkua tai tomaatteja ei näkynyt yhtään. Kuitenkin, joka aamu sai mahansa täyteen. Vaikka kaurapuuroa ei tarjoiltu, oli kuitenkin leipää, hedelmiä, muroja, jugurttia ja teetä mielin määrin.

Perjantain ensimmäinen homma oli lavasteiden luovutus kuljetukseen klo 9. Tämän jälkeen kilpailijat pääsevät katselemaan nähtävyyksiä ja tutustumaan Madridiin, ja klo 16 linja-auto vie heidät tapahtumapaikalle. Siellä kokoamme lavasteet ja duo-kisaajat harjoittelevat näytöksiään kisalavalla. Lavasteiden toimituksesta oikeaan osoitteeseen vastaa Espanjan kilpailuorganisaatio. Kaikki laatikot, matkalaukut yms. täytyy olla merkitty omalla nimellä ja edustusmaalla.

Lavasteiden kuljetuksessa oli se ongelma, että me emme halunneet laittaa sinne mitään sellaista, mikä pitäisi tuomaroida lauantaina – eli beyblade laukaisijoita ja Rantaron viuhka. Tarvitsimme niitä harjoituksissa, mutta koska emme voineet olla varmoja kuinka helläkätisesti tavarat siirretään tapahtuma-alueelle, halusimme kuljettaa ne mieluitenkin itse = emme halunneet, että mitään tuomaroitavaa menee rikki. Tämä johti siihen, että meillä oli laukaisijat ja viuhka mukana nähtävyyksien katselussa. Ongelma olisi ollut vältettävissä sillä, että nähtävyyksien jälkeen palataan hotellille, otetaan lavasteet kyytiin ja lähdetään harjoituksiin. Miksi näin ei toimittu, siihen on varmasti järkevä selitys.

NÄHTÄVYYKSIEN KATSELU

Vähän jälkeen klo 11 kilpailijat purkuivat ulos linja-autoista jossakin päin Madridia. Meitä oli pidetty jännityksessä, koska autoihin astuessa emme tienneet mihin olemme menossa, emmekä edes perillä tienneet missä olemme! Tai sitten me kaksi olimme missanneet tiedotustilaisuuden. Tämä on täysin mahdollista, koska olimme 10 minuuttia myöhässä kuljetuksesta ja on ihme, etteivät muut lähteneet ilman meitä. Nähtävyysreissu oli ensisijaisesti kilpailijoille, mutta myös muutama avustaja oli mahtunut mukaan. Sää oli puolipilvinen ja miellyttävän lämmin. Nähtävyyksille kannattaa ottaa mukaan oma vesipullo ja jotakin naposteltavaa, sekä laittaa jalkaan hyvät kävelykengät.

Nähtävyyksien katselun kohteeksi paljastui pukumuseo Museo del Traje. Mikä oiva valinta joukolle cosplayaajia! Onneksi museolla oli säilytyslokerot mihin saattoi laittaa cosplayproppinsa vierailun ajaksi. Kiersimme pukuhistoriaa käsittelevän näyttelyn ja se oli todella laaja ja kauniisti toteutettu kokonaisuus. Paikka, mihin ehdottomasti veisimme opintomatkalle minkä tahansa vaatetusalan koululuokan. Valitettavasti museossa ei saanut liikkua itsenäisesti ja tämä teki etenemisestä hidasta. Saleihin ei saanut mennä omassa tahdissa, vaan ruuhkien välttämiseksi piti odottaa lupaa siirtyä eteenpäin. Meillä oli opas, mutta hän puhui kovin hiljaa. Lopulta olimme sen verran aikataulusta jäljellä, että nykymuoti piti kiirehtiä lävitse ja palata linja-autoille jatkamaan matkaa. Mutta moderni muoti on juuri se kiinnostavin osuus! Jos koskaan palaamme Madridiin, tulemme katsomaan näyttelyn uudestaan.

Museo del Trajesta meidät kuskattiin puistoon ihastelemaan uudelleen rakennettua egyptiläistemppeliä Templo de Debod. Kotisivun mukaan Egypti lahjoitti rakennuksen Espanjalle vuonna 1968. Samalla alueella sijaitsi näköalatasanne ja sieltä näkyi upeasti Almudenan katedraali. Meistä kahdesta kaikista jännittävintä oli kasvillisuus ja pienet vihreät papukaijat! Osa kilpailijoista valokuvasi varpusia ja me mietimme ”Eikö teidän kotimaassanne ole varpusia?”. Suomessa ei ole papukaijoja, joten espanjalaiset saattoivat sitten katsella miten innoissamme me olimme linnusta.

Templo de Debod

Kuitenkin kaiken kiertelyn lomassa häiritsi se, miten et tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuu ja monelta mitäkin tapahtuu. Toisia tämä ei haittaa, mutta meitä kahta ärsytti. Lounaskin oli jo 1 tunti, 19 minuuttia ja 23 sekuntia myöhässä. Kohteissa eteneminen oli töksähtelevää ja tuntui improvisoidulta. Vähän väliä seisoskeltiin ja odoteltiin jotakin. Tämän lisäksi teini-ikäiset kakarasi roikkuivat käsivarsissasi ja repivät valmistautumaan kilpailuun, ei nauttimaan nähtävyyksistä. Koska lounasnälkäkiukku oli selvästi iskemässä, menimme syömään. Ravintolana toimi meksikolainen La Venganza De Malinche ja meitä oli siellä noin 20 kilpailijaa. Paikan sisustus oli ihanan värikäs!

Ruokailun jälkeen kilpailijoilla oli hetki aikaa kierrellä kaupungissa. Henkilökohtaista shoppailuaikaa piti olla enemmän, mutta olimme aikatauluista jäljessä. Jos olisi pitänyt ostaa meikkiä Espanjasta, nähtävyysreissun aikana se ei onnistunut. Tärkeintä on, että kun linja-auto noutaa tiettynä kellonaikana tietyltä pysäkiltä, on paikalla. Valitettavasti meidän puhelimissa ei toiminut internet ja Madridin paperikartta jäi kotiin, joten oli parempi lyöttäytyä sellaiseen seuraan, missä Google Maps pelittää ja osaa neuvoa tälle tietylle pysäkille. Kaupungilla meitä varoitettiin, ettei puhelimia kannata pitää näytillä. Röyhkeimmät varkaat repivät tavarat käsistä.

”Shoppailuajan” huipentuma oli törmääminen ”Running sushi in Akihabara” -ravintolaan. Animetyttöjen kuvilla kuorrutettu, vaaleanpunainen populaarikulttuuria kirkuva liukuhihnasushihärdelli oli koominen näky! Tämä sai äkkiä kaipaamaan animea. Me cosplayaamme koska pidämme animesta. Emme siksi, että pidämme puvuista. Intohimomme vaatetusta kohtaan näkyy muissa harrastuksissa. Tämä sai miettimään, että olisimmeko sittenkin mieluummin halunneet käyttää nähtävyysaikamme Madridin sarjakuvakaupoissa ja figuuriostoksilla kuin pukuhistoriallisessa museossa?

Tämän lisäksi näimme ravintolan nimeltään Tapa Tapa ja selitimme nauraen muille mitä nimi Suomeksi tarkoittaa. 

NÄYTÖSHARJOITUKSET

Noin klo 16.45 (vain 15 minuuttia aikataulusta myöhässä) saavuimme ensimmäistä kertaa tapahtumapaikalle. Sitä oli jo vähän väsyksissä kiertelystä Madridissa eikä nähtävyyksistä ollut jäänyt käteen edes jääkaappimagneettia muistoksi. Puhumattakaan ”bocadillos de calamare”:sta, kalmarivoileivästä. Kyseinen on kuulemma madridilainen herkku. Tämän lisäksi Satu oli hukannut korvakorunsa linja-autoon. Vaikka etsimme sitä ympäri lattiaa, koru oli vierinyt täydellisen kadoksiin.

International Cosplay League -finaalit kilpaillaan Japan Weekend -tapahtumassa. Itse tapahtuma järjestetään IFEMA Madrid -tapahtumakeskuksessa = perus messuhalli. Malliltaan Japan Weekend muistuttaa enemmän Comic Conia kuin esim. Desuconia tai Traconia. Kilpailulava kootaan messuhalliin, eli esiintyminen ei tapahdu missään erillisessä salissa. Lavan vieressä on ICL-kilpailijoiden backstage. Alue on rajattu kangasseinillä ja jokaiselle maalle piirretty maalarinteipillä ”ruutu”. Ruudun ajatus on se, että kaikki kilpailijoiden tavarat lavasteita myöten täytyy sopia sen sisäpuolelle. Ruutu on hyvä henkilökohtainen tukikohta osallistujamaalle ja aika tilava. Ainoastaan silloin voi tulla ahdasta, jos kilpailijoiden lisäksi myös avustajat tuovat omia pukujaan matkalaukuissa, ja kaikkien täytyy tunkea kamansa viivojen sisäpuolelle.

Suomen ruutu

ICL:ssä harjoituksia EI ole aikataulutettu. Kilpailijat harjoittelevat siinä järjestyksessä kun ovat valmiit. Kun omat lavasteet ovat koossa, siirrytään lavan viereen jonottamaan. Tämä on siinä mielessä hyvä, ettei kenenkään tarvitse kiirehtiä lavasteitaan kokoon. Tämä menee huonoksi jos kukaan ei ole heti valmis ja päivä venyy kohti iltaa - mikä olisi vältettävissä sillä, että lavasteiden kokoamiselle on erillinen tilaisuus, esim. perjantai aamupäivä. Harjoitukset koskevat duo-kisaajia. Solo-kilpailijoille on muuta ohjelmaa tapahtumapaikalla. Perjantaina ICL-kilpailijoiden harjoitusten lisäksi lavalla käytiin läpi mm. tapahtumassa esiintyvien laulajien soundcheck, eli meillä oli taustamusaa lavasteiden kokoamisen riemuksi. Tapasimme myös Espanjan avustajamme Nekoliin. Perjantaina tapahtumapaikalla meille annettiin pullollinen vettä per henkilö ja virvoitusjuomia sai backstagella olevalta pöydältä. 

Aamulla kuljetukseen luovutettu lavastematkalaukkumme odotti meitä ruudussa. Aikaa oli 4 tuntia ja 15 minuuttia koota areena ja harjoitella kilpailunäytös. Valitettavasti lavasteemme ei ollut tullut täysin ehjänä perille. Siirron aikana areenan kappaleet olivat liikkuneet matkalaukussa ja osia irronnut, mutta ei mitään sellaista, mitä ei voisi kuumaliimalla korjata! Backstagella ei ole mitään korjausvälineitä tapahtuman puolesta. Kaikki tarvikkeet kannattaa ottaa mukaan Suomesta. Onneksi, uhkauksista huolimatta, backstagelle saatiin sähköä ja kilpailijat pääsivät kuumaliimaamaan ja höyryttämään lavasteitaan. Tapahtumapaikan lattiat ovat likaiset ja jos omien lavasteidensa kanssa joutuu painimaan, olet päästä varpaisiin tomussa. Tästä syystä olimme pakanneet mukaan työvaatteet, jotka vaihdoimme päällemme saapuessamme alueelle.

Seuraava ongelma oli se, etteivät areenan kappaleet asettuneet saumattomasti paikoilleen. On eri asia koota lavaste rauhassa työhuoneessa kuin kiireessä backstagella. Jokin kohdistus meni väärin ja tämän seurauksena loput kappaleet eivät enää sopineet kunnolla. Riittävästi kun väänsi, pakotti, kiroili, repi kappaleisiin ja kokosi uudestaan, teippasi ja maalasi, areena kyllä saatiin yhdeksi kappaleeksi, mutta ei se mennyt suunnitelmien mukaan. Kokoaminen kesti kaksi tuntia - kotona 50 minuuttia! Iso kiitos Iille, kuka auttoi areenan kanssa. Kun areenan kääntää näin päin, huonosti onnistunut puoli ei näy yleisölle.

"Ruksi pois päin yleisöstä."

Kello oli lähempänä 20 kun tuli meidän harjoitusvuoro. Tuntui tyhmältä, että oli kiirehtinyt areenan kokoon, kun lavalle pääsyä joutui sitten kuitenkin vielä odottelemaan. Lava oli iso ja siihen kuului catwalk. Vedimme näytöksen kerran lävitse ja se oli vähän kömpelöä. Sitten lavasteemme kannettiin pois lavalta. Tämä oli hämmentävää, koska ohjeistuksessa luvattiin, että jokainen joukkue saa harjoitella kaksi kertaa. "Our priority is that you all have at least two proper full rehearsals", mustaa valkoisella ohjeissa. Nyt ollaan kilpailussa, missä 60 % pisteistä tulee näytöksestä. Meiltä ei myöskään kysytty oliko tekniikka ok. Olisiko tässä nyt pitänyt olla röyhkeämpi ja kieltäytyä poistumasta lavalta ennen kuin on saanut harjoitella vielä kerran? Oliko aikataulu mennyt liian tiukoille ja häntäpään duot vain juoksutettiin lavalle ja pois? Miksi et koskaan tiedä mistään mitään ja asiat vain tapahtuvat?

FIASKORUOKAILU

Näytösharjoitus ei valitettavasti ollut perjantain ainoa hämmentävä asia. Kello 21.30 koko ICL seurue oli takaisin hotellissa ja lähdimme koko porukalla syömään. Menimme hotellin vieressä olevaan palatsimaiseen ostoskeskukseen Plaza Norte 2. Sen myymälät olivat klo 22 asti avoinna! Asetuimme kaikki italialaiseen ravintolaan La Tagliatella (missä tuskin tarjoillaan madridilaisia kalmarivoileipiä) ja sillä aikaa kun ruokaa tilataan, Päivi sanoi menevänsä käymään näkemässään teekaupassa. Kun hän palasi… tarjoilija ei ollut vieläkään hakenut tilauksia. Me tiedämme, että Espanjassa syödään illallinen myöhään, mutta nyt palvelu tökki pahasti. Klo 22.30 vasta ensimmäisiä alkupaloja tarjoiltiin pöytään. Sitten meille yritettiin tarjoilla viiniä, vaikka kukaan pöydässä ei ollut tilannut sitä. Kun ravintolaan pamahtaa yli 40 henkilöä ilmoittamatta, palvelu menee sekoiluksi. Oli ankeaa katsoa ympäröivien noutopöytä- ja pikaruokaravintoloiden sujuvaa linjastoa samalla, kun itse ei saanut edes lasillista vettä. Erityisen kiusallisen tilanteesta teki se, että järjestäjätaho oli laittanut yhden kilpailun tuomareista istumaan samaan pöytään Suomen ja Italian kanssa. Oikein paraatipaikka ihailla, miten savu nousee korvista! Kun lopulta ruoka kannettiin eteen, se haisi ja maistui pahalta. Todennäköisesti annokset olivat hätäisesti kokattuja ja siksi niin huonoja. Tylysti me kaksi nousimme pöydästä ja lähdimme takaisin hotelliin syömään pikapuuroa ja kuppinuudeleita. Lyhyen kävelymatkan aikana kirosimme miten ”kaksi naista joutuu kävelemään keskellä yötä tuntemattomassa kaupungissa”. Jos joku olisi yrittänyt ryöstää meidät, todennäköisesti siitä olisi tullut pahoinpitely Päivi hakatessa ryöstäjän, koska niin raivoissaan hän oli fiaskoruokailusta. Huomenna aamulla pitäisi lähteä kilpailuun! Saimme harjoitella näytöksemme vain kerran ja meitä valvotetaan odottelemassa (huonoa) ruokaa keskellä yötä! Tämä on kiusaamista!

Takaisin hotellihuoneeseen ja SOKERITOUKKIA!

*tallomisen ääniä*

Seuraavassa päivityksessä pidämme tauon Espanjasta ja seikkailemme täällä Kouvolassa.

Terveisin,

Päivi ja Satu