maanantai 28. heinäkuuta 2025

Sateenkaaria, vaahtokarkkeja ja uusi koti nukeille

Hei ja tervetuloa blogiin
HELMIÄ JA KETJUJA!

Satu tässä!

Tämän päivän päivityksessä piipahdamme keräilyvitriinimme luona tutustumassa nukkeihin, jotka ovat noin kuluneen vuoden sisällä löytäneet tiensä kokoelmaamme. Luitte oikein, kyseessä ei ole viime viikkojen löytöjä. Vanhimmat nuket ovat ehtineet koristamaan hyllyjä jo kuukauden päivät ennen valokuvaamista. Minusta tämä on tärkeä asia mainita, koska emme halua vääristää kenenkään ajatusmaailmaa sillä, että keräily tapahtuisi nopeasti. Tällaista päivitystä lukiessa saattaa syntyä mielikuva siitä, että kirppikset ovat täynnä nukkeja odottamassa joka viikkoista poimintaansa. Oikeasti kyseessä on kärsivällisyyslaji, jossa kirppiksiä pitää kiertää viikosta toiseen ja kaupungista toiseen. Jos nuken laadulla ei ole mitään väliä, niitä kertyisi varmasti nopeammin, mutta me etsimme lähestulkoon uudenveroisia nukkeja.

Ensimmäiseksi käymme läpi muutaman Lalaloopsy-jutun:



Vuonna 2011 julkaistiin kaksi erilaista mukana kannettavaa Lalaloopsy-leikkitaloa. Tällainen leikkitalo on edestä aukeava laukku, jonka sisältä löytyy pahvinen talon runko huoneineen. Pahvirunko on kauniisti kuvitettu kaikilla hauskoilla, pienillä yksityiskohdilla. Kuvan leikkisetti löytyi kirppikseltä ja päätin välittömästi, että haluan kyseisestä käyttölaukun itselleni. Pahvirunko pysyy laukussa kiinni parilla tikillä, joten kun nämä ratkoo poikki, saa pahvin vedettyä ehjänä ulos. Jäljelle jääneen muovilaukun voisi tässä kohdassa pestä, kuten minä tein, mutta en suosittele. Laukun sisällä on ohut levy pehmikettä ja tätä ei saa sitten millään kuivumaan, ellei erikseen avaa laukun kannen tikkauksia. Kannen muovikalvo ei päästä ilmaa läpi. Lapset ja niiden käytännölliset lelut. Kaikki kiitos Päiville, kuka kärsivällisesti sai ommeltua kannen takaisin kiinni, jahka sisusta oli kuivunut. Samalla hän asensi laukkuun vuorituksen ja olkahihnan. Mikäli mietit samanlaisesta leikkisetistä laukun tekemistä, niin kyseinen onnistuu kyllä ilman pesua, vuoritusta ja olkahihnaakin, mutta tällöin laukkuun ei kannata lastata liikaa tavaraa. En tiedä, miten pelkkä kahva yhdistettynä ohueen muoviin jaksaa kannatella koko laukun sisältöä. Mitä pahvirungolle tapahtui? Nyt pikkunukeillani on koti, missä asustella.


Varsinaisista Lalaloopsy-nukeista minulla on näyttää Blossom Flowerpot vuodelta 2010. Hyväkuntoisia Lalaloopsy-nukkeja on yhä vaikeampi löytää kirppiksiltä. Varsinkin sellaisia, keillä on kaikki vaatteet päällä ja tavarat mukana. Tältäkin Blossomilta puuttuu hänen perhosensa. Pestessäni nukkea en voinut olla ihailematta sitä, miten laadukas Blossomin mekko on. Mikäli ikinä saatte käsiinne alkuaikojen Lalaloopsy-nukkejen vaatteita, niin kiinnittäkää huomiota siihen, miten yksityiskohtaiset vaatteet nukeilla on puhumattakaan monipuolisista kankaista.


Sitten nukkeen, kenen vaatteet ovat hyvä esimerkki siitä, millainen on mahdollisimman halpa nuken asu. Mutta koska ostin tämän Kindi Kids Donatinan leikittynä kirpparilta, saan yleensä ottaen olla iloinen siitä, että hänellä on kaikki tavarat ja vaatteet mukana. Donatinan hiukset oli avattu ja hieman sekaisin, mutta ei mitään sellaista, mitä en saisi itse kammattua takaisin alkuperäiseksi. Tässä kohdassa opin, että Kindi Kidseillä on todella vaikeat hiukset laittaa. Mikäli harkitset nuken hiusten kastelua ja kampaukselle laittoa, niin tukka ei kuiva kampauksella. Sen pitää antaa kuivua avattuna ennen kampauksen tekemistä. Toiseksi kampaus, tässä tapauksessa korkkiruuvikiharat, eivät pysy sitten millään kiharalla, vaan ne alkavat venyä auki välittömästi. Jopa silloin, kun hiukset kihartaa kiehuvalla vedellä ja antaa kuivua tuskallisen pitkän ajan. Alan ymmärtää, miksi nukkejen hiukset on aina lakattu supertönköiksi. Onneksi minulla on vielä yksi ässä hihassa odottamassa, jahka jaksan taas palata Donatinan hiusten pariin, mutta tässä kuvassa hänen kampauksensa nyt toistaiseksi.


Donatinasta pääsemme siihen kysymykseen, että mitä nukkeja ostamme kirpparilta ja mitä emme. Ostaisinko Donatinan uutena? En. Entä jos sen saisi todella halvalla uutena? Ehkä. Minä ostan uutena vain niitä nukkeja, mitä oikeasti haluan. Tällöinkin asiaan vaikuttaa paljon se, onko nukke helposti saatavilla johonkin järkevään hintaan. Kaikki sellaiset nuket tai nukkeihin liittyvät asiat, jotka eivät ole minulle niin tärkeitä, kerään hiljalleen kirppiksiltä. Jos nukke löytyy hyväkuntoisena kirppikseltä, olen iloinen. Mutta jos kyseistä nukkea ei tule koskaan kirppiksellä vastaan, vahinko ei ole suuri.


Voisin väittää, että nyt on parhaat second hand -markkinat hankkia Shopkins-tuotteita. Näillä leluilla leikkineet ovat kasvaneet isoiksi ja kirppikset ovat täynnä hyvää Shopkins-tavaraa. Tällä hetkellä olen kerännyt Shoppie-nukkejen lisäksi mm. Lil' Secrets -lokeroja ja Cutie Cars -autoja kirppiksiltä. Tämä valokuva on jo vähän vanha, sillä minulle on ehtinyt kertyä paljon enemmän lokeroja ja autoja kuin mitä kuva näyttää. Tutustukaamme niihin tarkemmin seuraavassa lelupäivityksessä. Myös Pirouetta on kirppislöytö. Myöhemmin tämän kuvan ottamisen jälkeen kaivelin aivan toisessa kaupungissa sijaitsevan kirppiksen lelulaatikkoa ja löysin sieltä yhden Shoppies-hiusharjan. Ostin hiusharjan ja kotona minulle selvisi, että se kuuluu Pirouettalle! Kävipä tuuri! Enää käsilaukku ja Shopkinsit pitää löytää, niin ballerinallamme on kaikki osat koossa.


Seuraavaksi esittelen kaksi Shopkins-leikkisettiä, joista kumpaakaan en itse asiassa varsinaisesti halunnut. Minä halusin vain kuvassa näkyvän nuken, Bubbleishan. Koska hän kuuluu Sweet Spot -leikkisettiin, piti itse leikkisettikin ottaa mukaan. Ja koska puolet leikkisetin tavaroista oli sotkettu yhteen Cupcake Queen Cafe -leikkisetin tavaroiden kanssa, niin minun piti hankkia myös tämä leikkisetti! Näin lelukeräilijänä esitän pyynnön, että mikäli ikinä pystytte, yrittäkää myydä lelut mahdollisimman paljon niiden omissa seteissä. Aikana kun Google Lens löytyy lähestulkoon meiltä jokaiselta, kaikki lelusetit pystyy selvittämään netistä. Samalla saa myös realistisen hinta-arvion. Joskus tulee ostettua lelupusseja, joiden mukana pyörii sellaisia nukkeja ja nuken tavaroita, joita en tarvitse. Nämä nuket ja nukkejen tavarat minä pesen ja huollan, ja myyn tai lahjoitan eteenpäin. Puhdas ja huollettu lelu on paljon helpompi saada kaupan kuin likainen ja selvästi leikityn näköinen.

Nyt kun olen alkanut kuulostamaan siltä, että kaikissa ostamissani kirppisnukeissa on jotakin vikaa ja ostin ne oudoista syistä, niin tämän seuraavan nuken minä halusin todella, todella, todella paljon. Kyseessä on vuoden 2017 ensimmäinen julkaisu Marsha Mellosta. Kuten olen aikaisemmin kertonut, Peppa ja Marsha ovat suosikkihahmojani Shoppie-nukeista ja olen etsinyt tätä Marshaa vuodesta 2018 lähtien. Olen niin valtavan onnellinen, että viimeinkin sain nuken uudenveroisena itselleni täydentämään pientä vaahtokarkkinukkekokoelmaani.



Uudenveroisista nukeista puheenollen, vieraillessamme toukokuussa Turun Länsikeskuksen iCaressa löysimme monta lähes uutta Shoppie-nukkea. Erikoista ei ollut se, miten niin monta nukkea oli päätynyt lahjoitukseen vaan se, että nuket olivat eri versioita Rainbow Kate -hahmosta. Mikä tuuri!

Rainbow Kate 2016

Rainbow Kate Join the Party 2017


Happy Places Rainbow Kate 2016



Kirppareilta minulle on ehtinyt kertyä neljä Happy Places -nukkea. Peppa-Mint, kenen naama on aivan vinoon maalattu. Hänen käsivarsi roikkui irronneena pussissa, mutta ei mitään sellaista, mitä liima ei korjaisi. Peppan leikkisetin jouduin aikoinaan jättämään matkasta, koska tätä myytiin kolmessa kappaleessa eri pusseissa. Sara Sushin olen esitellyt jo vuosia aikaisemmin. Peppan kanssa samasta pussista sain Tippy Teapot -nuken ja hänelle kuuluvat teetarvikkeet.


Ensi kertaan!

Terveisin,
Satu