Parikkalan patsaspuisto 2026

Tervetuloa blogiin

HELMIÄ JA KETJUJA!

Tämän päivän päivitys päättää seikkailumme Itä-Suomessa. Tämä on päivityssarjan osa 3/3.

Edellisessä päivityksessä kävimme Retretissä. Taideluolalta jatkoimme matkaa Savonlinnantietä pitkin Särkisalmelle, ja sieltä kuutostietä eteenpäin. Noin puolen tunnin kuluttua saavuimme Parikkalan patsaspuistoon.

Parikkalan patsaspuisto on Suomen tunnetuin ITE-taiteen teoskokonaisuus. Mitä ITE-taide tarkoittaa, niin Wikipedian mukaan ”...Suomessa tehtyä kouluttamattomien taiteilijoiden arjen ympäristöön syntyvää taidetta.” Kuten nimestä voi päätellä, patsaspuistossa on patsaita: Huikeat 560 betonipatsasta! Naisia, miehiä, lapsia, eläimiä, kasveja… Isoja ja pieniä. Kaikki patsaat ovat Veijo Rönkkösen käsialaa. Patsaiden lisäksi kohteessa on, nimensä mukaisesti, myös puistoa. Puiset rakennukset lepäävät metsän rauhassa ja mutkittelevat polut kulkevat pitkin rehevää puutarhaa. Koskaan ei voi tietää, millainen hahmo ilmestyy seuraavaksi.

Vuonna 2010 kuolleen Rönkkösen taiteellinen työ kesti yli 50 vuotta jättäen jälkeensä ainutlaatuisen perinnön. Teoskokonaisuutta voi käydä katsomassa milloin itselleen vain sopii, koska Parikkalan patsaspuisto on avoinna aina. Alueelle on pääsymaksu ja tuotot käytetään puistosta huolehtimiseen. Tämän lisäksi puistosta voi ostaa itselleen nimikkopatsaan. Patsasta ei saa mukaansa kotiin, mutta sen viereen asennetaan kyltti, jossa lukee lunastajan nimi.

Allekirjoittaneet kuulivat Parikkalan patsaspuistosta ensimmäisen kerran vuonna 2016. Siitä lähtien kohde on kiinnostanut meitä, mutta rehellisesti sanottuna sijainti on vähän hankala. Parikkalan Koitsanlahti ei sijaitse kävelymatkan päässä juna-asemasta. Paras keino hankiutua puistoon on auto tai moottoripyörä. Patsaspuiston edessä on pysäköintitilaa. Kouvolasta Parikkalaan ajaa noin kaksi tuntia.

Saapuessamme puistoon, vettä satoi hiukan. Tämä ärsytti, koska olimme yrittäneet valita reissumme päivämäärät niin, ettei vesisade kastelisi meitä ulkokohteessa. Ja satoi silti. Onneksi kuitenkin sade lakkasi pian ja lopulta aurinkokin alkoi paistamaan. Patsaspuistossa voi olla ruuhkaa, mutta meidän elokuisen visiittimme aikana kävijöitä oli vain muutamia. Oli kiva pohdiskella millaisia hahmoja patsaat esittävät, mitä tässä tapahtuu ja mitä tunteita tuohon liittyy.

Parikkalan patsaspuistossa on sitä jotakin, mikä saa suomalaisen mielen lepäämään: Luontoa ja äänetöntä läsnäoloa. Joskus patsaspuistoa kutsutaan karmivaksi, mutta meidän mielestämme paikka on sympaattinen. Samat sanat kuin Visulahden Vahakabinetin kohdalla: Kuinkakohan moni lapsi on pelotellut sisaruksiaan väittämällä, että yöllä patsaat heräävät eloon. Ja tekevät mitä? Joogaavat? Tanssivat? Sitä emme kiistä, että osan patsaista hymy on melkoinen. Rönkköselle lahjoitettiin (oletettavasti käytettyjä) tekohampaita ja hän laittoi niitä patsaidensa suuhun.

Päivin päivän asukokonaisuus koostui kierrätyksestä ostetuista skottiruudullisista housuista ja punaisesta puvun takista. Pinkki Twisted Sister -verkkopaita on hänen itsensä valmistama.

Kampauskaverit

Ulkokohde mielessä Satu valitsi jalkaansa violetit housut, koska halusi pitää polttiaiset ja punkit loitolla puistossa tarpoessa. Etenkin hyttyset pistävät sukkahousujen ja jopa sukkien läpi. Satu oli suihkuttanut karkotetta myös hiuksiinsa, eli jos joku siellä puistossa haisi vähän oudolle, niin se oli Satu.

Sen pituinen se! Seuraavassa päivityksessä lähdemme Traconiin Tampereelle.

Terveisin,

Päivi ja Satu