sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

Kesäpäivä Lappeenrannassa 2022

Tervetuloa lukemaan blogia
HELMIÄ JA KETJUJA!

Raatihuone

Tämän päivän päivitys sai alkunsa viime vuoden syksynä, kun Päivi kohtasi Lappeenrannasta kotoisin olevan opiskelijan. Kotimaan matkailun ystävänä hän kysyi mitä nähtävää kaupungissa on, ja opiskelija suositteli etenkin satama-alueella vierailua kesäisin. Kouvolasta pääsee helposti junalla Lappeenrantaan, joten mekot päälle ja matkaan!

Tiesittekö, että Lappeenrannan ruotsinkielinen nimi on Villmanstrand, villimiehen ranta. Villimies näkyy mm. Lappeenrannan vaakunassa. Tämän hauskan faktan lisäksi Lappeenrannasta jäi mieleen keltaiseksi maalatut rakennukset, käsittämätön määrä kukkaistutuksia, sekä hautausmaat ja muistomerkit kaupunkialueella.

Lappeenranta on mukava kesäkohde. Kaupunki saa kauneutensa Saimaasta, loivasti kohoavasta kaupunkimaisemasta sekä historian ja kulttuurin vahvasta läsnäolosta. Lähdimme suunnistamaan asemalta kohti linnoitusta pysähtyen matkalla kirpputoreille ja kauppakeskus IsoKristiinaan. Sää oli aurinkoinen ja lämmin.


Erityisempi vierailukohteemme oli Tea 'n' Roll, kuplateekauppa ja -kahvila Kimpisen stadionin lähellä. Pienestä kahvilasta pystyi ostamaan mm. aasialaista naposteltavaa sekä tilaamaan lukuisia erilaisia, kylmiä ja kuumia, juomia ja syötävää. Kuulimme Tea 'n' Roll:sta ensimmäistä kertaa viime kesänä radiosta, ja sen jälkeen kohde on ollut vierailulistallamme.





Kahvilasta kävelimme satamatorille. Taisimme olla vääränä viikonpäivänä paikalla, koska vaikka matkustajasatama oli kaunis, ei siellä mitään erityistä ollut – tai ei ainakaan mitään sellaista, mitä emme olisi nähneet jo Savonlinnassa. Pysähtymättä jatkoimme matkaa Linnoitukseen.


Lappeenrannan linnoitus on alue täynnä historiaa. Valleilta näkee Saimaalle ja kaupunkiin, ja alueella voi vierailla lukuisissa eri museoissa – tai sitten ihan vain ihastella puurakennuksia ja kävellä Hiekkalinnoille. Mitä kävelemiseen tulee, niin tiet ovat kivisiä ja siksi kannattaa varautua tasapohjaisilla ja matalilla kengillä. Joskus historia voi myös kävellä sinua vastaan neljällä jalalla. Lomasesonkina Lappeenrannassa liikkuu rakuunapukuisia ratsastajia ratsukoineen.

Rakuunapukuisia ratsastajia ja ratsukoita

Hiekkalinna

Kulttuuri- ja tapahtumakeskus Kehruuhuone

Katujuna

Vierailimme puodeissa, mutta museot ja galleriat säästimme seuraavaa reissua varten. Sesongista huolimatta kohteet eivät olleet tupaten täynnä kävijöitä. Erityisen ihastuttava on Majurskan talon kahvila. Jos pitää salonkikahviloista ja valinnanvarasta, rakastaa varmasti Majurskaa!


Majurskan talon kahvila

Majurskan talon puoteja

Kun olimme palaamassa juna-asemalle, sattumalta osuimme vielä yhteen erityiseen kohteeseen: Urumin konttimyymälään Kauppatorilla! Urumi on suomalainen anime- ja oheistuotekauppa ja sen konttimyymälät kiertävät ympäri Suomea.


Päivi oli ottanut päivän asuvalinnassaan huomioon Lappeenrannan sataman ja alukset.



Satu oli pukeutunut viimeisimpään Hell Bunnyn hankintaansa, Jenna-mekkoon. Mekosta on tulossa tarkempi kertomus blogiin. Jalkaansa Satu oli laittanut kävelyyn soveltuvat kengät ja kun kerran Saimaan äärellä oltiin, niin erityisen tärkeää on mainita tunnelmaan sopiva kuutti-maskotti laukussa.


Terveisin,
Päivi ja Satu