sunnuntai 28. joulukuuta 2025

Uusi jouluhame ja Vohvelikahvila

Hei ja tervetuloa blogiin
HELMIÄ JA KETJUJA!
Satu tässä!


Tämän päivän päivityksessä lähdemme syömään vohveleita ja teemme sen pukeutuneena uuteen herkulliseen jouluhameeseen! Kuten melkein kaikki jouluvaatetarinani, myös tämä alkaa Kouvolan Eurokankaan palalaarista. Harvemmin menemme Eurokankaaseen ihan etsimällä etsimään mitään jouluista. Tälläkin kertaa olimme hakemassa vain sinistä kangasta hametta varten, kun silmiimme osui kangas kuvitettuna lahjapaketeilla, kuusenpalloilla, pipareilla ja muilla jouluisilla herkuilla. Miten kaunis painokuvio, mitkä värit ja miten täydellinen jouluinen hamekangas! Kyseinen lähti mukaamme, sinisen ja keltaisen hamekankaan lisäksi. Herkullisen joulukankaan nimi on Peppermint Parlor, eli Piparminttu Sali. Käytämme myös valmiista hameesta nimeä Peppermint Parlor.


Peppermint Parlor -kankaan leveys on aika kapea. Saadaksemme siitä mahdollisimman leveähelmaisen hameen, Päivi leikkasi kankaan kolmeen palaan + kappale vyötärökaitaletta ja rusettia varten. Tämän jälkeen kaikki kolme palaa leikattiin kahtia, ja Päivi ompeli ne takaisin yhteen niin, että jokaisen pystysauman väliin tuli itse valmistettu raidallinen terenauha. Tällä tavalla hame näyttää siltä, että tasaisin välimatkoin siinä on karkkitankoa muistuttava yksityiskohta sen sijaan, että hameessa olisi vain saumoja pitkin helmaa - etenkin, kun jokin saumoista tulisi väkisin myös hameen etupuolelle.


Hameen lisäksi Päivi ompeli tyllin helman alle. Peppermint Parlor -kangasta riitti vain tietyn pituiseen hameeseen, eli kaikki normaalisti käyttämäni tyllihameet olivat liian pitkiä sen alle. Onneksi Päivillä oli varastossa turkoosia glittertylliä, ja hän pyöräytti siitä lisää väriä hameen helmaan. Ainoa ongelma on se, että tyllihame karistaa turkoosia glitteriä kaikkialle.

Itse tein hameeseen sopivat korut. Valitsin korujen teemaksi kankaassa näkyvät piparit, koska minulla on ruskeaa väriä pukeutumisessa aika vähän. Pipareita on myös helppo tehdä. Ensin leikkaan paperikaavan avulla pahvista piparinmuotoisen keskikohdan/sisuksen. Pahvin täytyy olla täysin tasaista ja taittumatonta, koska muuten lommot jäävät näkymään piparin pintaan. Sitten leikkaan ruskeasta worblalevystä kaksi palaa, jotka ovat pari milliä suurempia kuin paperikaava. Ruskea worbla on luonnostaan piparitaikinan näköistä, joten sitä ei tarvitse maalata. Pahvi tulee näiden worblapalojen väliin, jotka sulatetaan yhteen kuumailmapuhaltimella. Kokemuksen perusteella voin sanoa, että helpointa on kiinnittää ensin toinen puoli worblaa pahviin, ja sitten vasta toinen. Ei yhtäaikaa. Pahvisisus ei ole pakollinen osa työskentelyä, mutta se tekee lopputuloksesta pulleamman. Eniten kärsivällisyyttä ja sorminäppäryyttä tarvitaan, kun worblapaloista syntyvä sivusauma häivytetään. Jäähtynyt worblapipari on kova ja kestää hyvin korukäytössä. Mikäli joku nyt miettii, että eikö worbla ole vähän kallista korujen tekemiseen, niin meille on vuosien aikana jäänyt isommista pukuprojekteista pieniä jämäpaloja vanhaa, tahmeaa worblaa, joka ei oikein riitä mihinkään muuhun kuin pipariksi.


Lopuksi pipariin porataan reikä korukoukulle, maalataan kuorrute ja liimataan loput koristeet kiinni. Koska hamekankaassa on turkooseja macaron-leivoksia, kaivelin korukätköistäni vähälle käytölle jääneet macaron-korvakorut. Nypin nämä korvakorut paloihin, porasin reiät tarvittaviin kohtiin ja maalasin macaron-leivokset turkooseiksi. Näin sain hameeseen sopivat koruosat käyttööni.

Käytin valmista hametta ensimmäisen kerran pukeutumisharrastajien joulumiitissä 7.12.2025 Kuusankosken Taideruukissa. Muutamaa päivää myöhemmin kävimme kuvaamassa hameen Kauppakeskus Veturissa. Halusimme käydä katsomassa, miltä Veturin joulukoristeet näyttävät. Tämän lisäksi 5.12. Vohvelikahvila avasi ovensa kauppakeskuksessa! Kyseessä on se sama Vohvelikahvila, joka löytyi aikaisemmin Kouvolankadulta kauppakeskus Valtaria vastapäätä. Nyt se on muuttanut Veturiin. Siispä hame päälle, kameralaukku mukaan ja kohti Veturia!

Minä etsimässä pieniä pähkinänsärkijöitä Mall & Mallista


Pähkinänsärkijä löydetty!

Tässä asukokonaisuudessa Peppermint Parlor -hame on yhdistetty turkoosin Iron Fistin Halinalle -paidan kanssa. Yläosaksi sopii niin punainen, ruskea kuin turkoosikin. Myös monet minun baskereistani käyvät yhteen hameen kanssa, mutta tällä kertaa nostin hiukseni ylös kiharretuille palloille. Jalassani minulla on Irregular Choicen Alaska -kengät. Äkkivilkaisulla kengät näyttävät vaikeilta, mutta ovat erittäin mukavat käyttää. Tasaisella maalla niillä pystyy kävelemään vaivatta. Jouluun sopien minulla on laukkunani itse tuunattu piparkakkutalo.




Sitten kohti Vohvelikahvilaa alushelmasta kimalletta varisten.


Kevään ja kesän aikana vierailimme muutaman kerran Kouvolankadun Vohvelikahvilassa, mutta yksikään näistä vierailuista ei koskaan päätynyt tänne blogiin asti. Paikka oli todella ihana ja onneksi myös Veturin kahvilassa on sitä samaa aitoutta. Vohvelikahvilassa on tarjolla mm. suolaisia ja makeita vohveleita, kahvia ja teetä, sekä muuta pientä juotavaa ja syötävää. Vuodenajan huomioiden valikoimasta löytyi myös jouluisia vaihtoehtoja. Teen ystävinä arvostamme Vohvelikahvilan teevalikoimaa, josta jokainen löytää varmasti jotakin itselleen sopivaa sihvilään laitettavaksi.



Vuosi lähestyy loppuaan ja vielä olisi yksi kevyesti jouluaiheinen päivitys, eli Kotae Expo Tampereella!

Terveisin,
Satu