maanantai 20. syyskuuta 2021

Pastellinväriset kengät ja paluu asukuviin

Hei ja tervetuloa blogiimme
HELMIÄ JA KETJUJA!

Satu tässä!


Syyskuu on tietänyt minulle kesäsesongin loppua Savonlinnassa ja paluuta takaisin Kouvolaan. Arjen pyörittämisen ja koulutehtävien lomassa olen aina sopivin välein kuvauttanut niitä asukokonaisuuksia, jotka jäivät kesällä ikuistamatta. Kesällä tukalat helteet eivät oikein houkutelleet poistumaan asunnosta pitkässä paidassa tai paksuissa kengissä. Kengistä puheenollen, tämän päivän asukokonaisuuden tähti on Buffalon pastellinväriset, paksupohjaiset kengät. Vuosia sitten ostin itselleni kirpputorilta siniharmaahkot Buffalon kengät, koska pidin niiden persoonallisesta muotoilusta ja etenkin paksuista pohjista (joista kenkämerkki on ollut tunnettu jo vuosikymmenien ajan). Käytin näitä kyseisiä kenkiä vuosia kunnes lopulta niiden pohjat murenivat. Suutarin mukaan mitään ei ollut enää tehtävissä ja töppöset päätyivät roskiin. Kuitenkin näiden siniharmaahkojen kenkien myötä ihastuin brändiin ja nykyään minulla on kolme paria Buffalon jalkineita.

Paluu Kouvolaan näyttelee vahvaa roolia tämän päivityksen asukuvissa. Kymin Ruukin alueelle on valmistumassa kaksi isoa muraalia! Päätimme lähteä katsomaan mistä on kyse ja ottaa samalla muutaman asukuvan. Kuvauksiemme aikana monet muutkin ihmiset kävivät seuraamassa ja valokuvaamassa isojen seinämaalauksien edistymistä. Me toivotamme uudet maamerkit lämpimästi tervetulleiksi Kuusankoskelle ja ne tulevat aivan varmasti näkymään täällä blogissa jatkossakin!


Asukokonaisuus:

Takki: Von Aidainder
Paita: Von Aidainder (tilaustyö)
Mekko: Hell Bunny
Kengät: Buffalo
Laukut ja hatturusetti: Von Aidainder (tilaustyö)

Suurimman osan koruistani olen tehnyt itse tai ostanut kirpputoreilta. Sukkia ja säärystimiä ostan aina kun eri kaupoissa tulee hyvän värisiä vastaan.



Ensi kertaan!

Terveisin,
Satu