Tervetuloa blogiin
HELMIÄ JA KETJUJA!
Tämä on International Cosplay League -päivityssarjan viimeinen osa. Tässä osassa vietämme sunnuntain Japan Weekendissä. Tutustumme tapahtumaan, hoidamme viimeisetkin ICL-velvollisuudet ja matkustamme takaisin Suomeen. Lopussa teemme pienen yhteenvedon kokemastamme. Päivityssarjan aikaisemmat osat kannattaa lukea ennen tätä tekstiä. Ne löytyvät näistä linkeistä: Osa 1, osa 2 ja osa 3.
Sunnuntaina kilpailijoilla oli runsaasti vapaa-aikaa tutustua Japan Weekend -tapahtumaan. Ainoa ICL-velvollisuus oli pyörähtäminen lavalla kello 16. Viimeistään lavalla täytyi olla pukeutunut cosplayasuun, eli halutessaan tapahtumassa pystyi kiertelemään myös ihan vain siviilivaatteissa. Sunnuntaille olisi saanut tuoda jonkin toisen cosplaypuvun, mutta me pukeuduimme samoihin asuihin kuin finaalissa – eli Silakseksi ja Rantaroksi. Tämä johtui siitä, ettei matkatavaroihimme mahtunut yhtään enempään cosplaypukuja!
Aamupäivä hotellilla sujui asuja siistiessä. Mitään ei ollut ehtinyt laittamaan valmiiksi edeltävänä iltana. Meillä oli mukana pieni matkasilitysrauta, mutta sen pohja oli hiukan sotkeutunut kisavalmisteluissa. Onneksi Suomen solo-kategorian edustaja Ii lainasi meille omaa silitysrautaansa. Hätätapauksessa myös hotellin vastaanotosta olisi voinut kysellä silitystarvikkeita. Kaiken lauantaina tapahtumapaikalla sattuneen jälkeen oli vaikea uskoa, että puvut olivat vielä niin siistit ja ehjät. Ainoa miestappio oli Rantaron piilolinssit, joista toinen linssi meni rikki. Ratkaisuksi ongelmaan päätimme ostaa tapahtumapaikalta uudet ruskeat linssit. Siis Japan Weekendhän on myös jonkinlainen cosplaytapahtuma ja siellä myydään cosplaytarvikkeita? Kuitenkin kaikista eniten odotimme myyntipöydistä Kinnikuman tavaraa. Suomen kaltaisesta pikkumaasta saa vain rajoitetusti oheistuotteita, mutta Japan Weekend on paaljon isompi tapahtuma laajemmalla valikoimalla? Mainittakoon, että Beyblade tavaraa emme odota koskaan mistään. Hyrräpeli on nykyään sen verran marginaalissa, että kiekkoja tuskin myydään edes lelukaupoissa.
Jahka tavarat ja ihmiset oli pakattu kyytiin, linja-autot lähtivät viimeistä kertaa kohti IFEMA Madridia klo 10.30. Sää oli pilvinen ja hiukan sateinen. Tapahtumapaikalla ICL-backstage oli kisaajien käytössä vielä sunnuntainakin koko päivän ajan. Siellä pystyy pukemaan, meikkaamaan ja säilyttämään tavaroitaan. Etenkin tavaroiden säilyttäminen on tärkeää, koska suurin osa kisaajista lentää sunnuntaina takaisin kotimaahansa. Matkatavarat otetaan hotellilta mukaan tapahtuma-alueelle ja lentokentälle lähdetään suoraan sieltä. Meillä suomalaisilla (me kaksi, Ii ja Tonttuhamsteri) oli sellainen tilanne, että sunnuntaina Madridista ei lähtenyt lentoja Suomeen järkevillä aikatauluilla. Jos tällaista tapahtuu, niin kilpailijat saavat yöpyä hotellissa ylimääräisen yön ja lentää vasta maanantaina.
Mitä tulee sunnuntain pukeutumiseen, niin havaintojemme mukaan ICL-ohjelmanumerossa lavalle saa mennä cosplaypuvussa, joka on jonkinlainen versiointi. Toisin sanoen sunnuntaipukuja ei koske tiukat kilpailupukujen vaatimukset. Cosplaypukukilpailuissa asujen täytyy perustua ns. sarjojen viralliseen kuvitukseen. Versioinnit voivat olla vaikka cosplayaajien itsensä suunnittelemia näkemyksiä hahmoista. Espanjalainen avustaja ei ole enää tukenanne sunnuntaina. Jos valitsette asun, joka vaatii apua pukemiseen ja saattajaa liikkumiseen, teillä täytyy olla avustaja Suomesta mukana.
Sunnuntaina ensitöikseen Satu lähti tapahtuma-alueelle yhdessä Iin ja Tonttuhamsterin kanssa etsimään piilolinssejä. Päivi jäi ruutuun meikkaamaan. Eräs kilpailija korjasi cosplaypukuaan sivummalla. Verrattuna lauantain tohinaa, nyt ICL-backstagella oli rauhallista - jos ei oteta huomioon sitä, että lavan ohjelmanumerot raikasivat sinne ihan yhtä suurella volyymillä kuin eilenkin. Olimme päättäneet ottaa rennosti eikä Päivi maalannut hampaitaan hammaslakalla. Se, että lakkaus pysyy siistinä, vaatii huomiota. Hampaat täytyy korjata jokaisen syömäsi suupalan jälkeen. Valitettavasti myöskin Satun täytyi ottaa rennosti, koska hän ei löytänyt yhden ainoaa piilolinssikauppiasta. Nyt Rantaron täytyi esiintyä sinisillä silmillä. Ajattelimme, että Japan Weekend on Pariisin Japan Expon kaltainen tapahtuma ja siellä myydään kaikenlaista, mutta väärässä olimme. Tämä ei tarkoita, että Japan Weekend on huono tapahtuma. Se on omanlaisensa, ja yleensäkin odotuksiaan ei kannattaisi luoda muiden tapahtumien perusteella.
JAPAN WEEKEND MADRID
Mainittakoon heti alkuun, että tapahtuman kotisivu on espanjaksi. Vain muutamat asiat, kuten ICL-ohjeet, on kirjoitettu myös englanniksi. Näin ollen Japan Weekendistä voi olla vähän vaikea saada tietoa etukäteen ja meidän tietojamme tapahtumasta voi pitää hatarina. Kuitenkin ICL-kilpailijoiden kannattaa muistaa, että Espanjan kilpailuorganisaatio huolehtii kaikesta olennaisesta. Seuraa ohjeita ja näin kuljet aina oikeasta ovesta sisään. Ja ota kulkulupasi mukaan kun poistut backstagelta. Jos alueella liikkuminen itsenäisesti ja viikonlopun ohjelmanumerot kiinnostavat, kannattaa hyödyntää kääntäjää ja kyselemistä. Tapahtuma-alueella meidän silmiimme ei osunut ohjelmalehtisiä, joten selvittäkää mahdollisimman paljon aikatauluja yms. kotisivun kautta. Suomalaisia kävijöitä saattaa hämmentää espanjalainen aikakäsitys, eli ohjelmanumerot alkavat silloin kun ne alkavat, eivät tasan sovittua ajankohtana.
Kävelykatu |
Japan Weekend Madrid sijoittuu kahteen messuhalliin ja näiden hallien välissä on pitkä kävelykatu. Kävelykatu sopii hyvin hengailuun ja rauhoittumiseen hallien hälinästä. Hallissa 4 sijaitsee päälava ja siellä tapahtuu kaikki ICL-ohjelma. Tietenkin hallissa on myös myyntipöytiä, esillelaittoja (mm. autoja), retropelikoneita, taidekuja ja valokuvauspiste. Lähellä lavaa on näytteillä cosplaypukuja ja seinämä, mistä näkee kuvat kaikista sen vuoden ICL-kilpailijoista. Hallissa 3 on lisää myyntipöytiä ja taidekujaa. Valikoimasta löytyi vähän kaikenlaista, mm. myyntipöytä viherkasveille. Japan Weekend onnistuu hyvin pitämään kiinni siitä, että tapahtuma on ”Japan”. Myynnissä on oheistuotteita animesta ja mangasta, monet esiintyjistä ovat japanilaisia (mm. laulajia), hallissa 3 esiteltiin japanilaisia kamppailulajeja, japanilaista ruokaa, taiko rumpuja…
Kuten normaalia, suurin osa kävijöistä on siviilivaatteissa. Cosplayasuja näkee jonkin verran ja parhaiten viikonlopun cosplaykilpailuissa. Lauantaina kilpaillaan ICL ja sunnuntaina Espanjan omia cosplaykilpailuita. Aina kun kävelimme backstagen lävitse, siellä tuntui olevan cosplayaajia lavasteineen odottamassa pääsyä lavalle. Kävijöiden joukosta kiinnitimme huomiota yhteen cosplayasuun. Tämä henkilö oli melko varmasti pukeutunut Käärijäksi. Ei havaintoja muista Beyblade cossaajista.
Viikonlopun aikana ICL-kilpailijoilla on mahdollisuus myydä omia printtejään tapahtuma-alueella. Jokaiselle halukkaalle kauppiaalle oli varattu kahden tunnin mittainen myyntiaika printtikojusta. Aikataulut kojulle ilmoitettiin jo ennen lentoja. Jos kauppaa halusi pitää auki lauantaina, täytyi huolehtia siitä, että kuka hoitaa myymisen jos itse on kilpailuvelvollisuuksissa. Tällainen myytävä printti on yleensä valokuva, joka esittää cosplayaajaa itseään cosplaypuvussa. Fanit ostavat suosikki cosplayaajiensa printtejä mielellään. Joskus hieno valokuva tai pukuaihe puhuttelevat niin paljon, että printti ostetaan vaikka cosplayaajaa ei niin hyvin tunnettaisikaan. Kuinka hyvin kauppa kävi, siitä emme tiedä.
Meidän harmiksemme emme löytäneet mitään Kinnikumanista. Uutta animea ja mangaa tulee joka vuosi, mutta silti myyntipöytien perusteella olemassa on noin viisi sarjaa. Ei sillä, että olisimme oikein kunnolla nuohonneet osastoja tai kyselleet myyjiltä. Olimme väsyneitä ja passiivisia. Tavaraa oli todella paljon ja myyntipisteet kohosivat kohti taivasta täynnä figuuripaketteja, julisteita, pinssejä, pehmoja ja T-paitoja. Dragon Ball ei näkyisi koskaan menevän muodista. Muodista puheenollen, katumuoti oli melko heikosti edustettuna Japan Weekendin myyntipöydissä. Olikohan tapahtumassa minkäänlaisia muotinäytöksiä? Olettaisimme, että katumuodin perässä ei Japan Weekendiin kannata matkustaa. Minkä perässä Japan Weekendiin matkustettiin, niin siellä esiintyi suosittu japanilainen idoliryhmä Aqours. Ainoat suomalaiset, ketkä tapasimme tapahtumassa, olivat tulleet katsomaan heidän esitystään.
RUOKAILU
Ruokaa ICL-kilpailijat saavat backstagen lähellä sijaitsevasta kojusta ruokalipuilla. Lauantaina ja sunnuntaina ruokaliput jaetaan sekä kilpailijoille että heidän avustajilleen. Varsinaista lounasravintolaa ei näkynyt tapahtuma-alueella. Koju tarjoili annoksia japanilaista ruokaa, ja jos jotakuta nyt kiinnostaa, niin sitä ruokaa ei sitten valmistettu siinä kojussa vaan lähinnä vain lämmitettiin. Kojulle oli usein jonoa, koska se palveli myös tapahtuman kävijöitä, mutta ruokalippulaiset pääsivät omalle palvelutiskilleen ja saivat tilauksensa nopeammin. Annoksesta riippuen sapuska kävi välipalasta tai ateriasta. Miten kojulla huomioitiin ruoka-allergiat tai -valiot, siitä emme voi olla varmoja. Jos on suuriruokainen ja allergioidensa/ruokavalionsa kanssa todella tarkka, omat eväät kannattaa ottaa mukaan. Ruokakojuun ei kuulunut pöytiä ja annoksen saatuaan, moni kilpailija kipitti takaisin ICL-backstagelle syömään. Ruokaan liittyen huomasimme myös, että usein messuhallien sisäpuolella oleville ruokakojuille oli pitkä jono. Kävelykadulla palveleviin ravintoloihin pääsi paljon nopeammin syömään.
ODOTTAMATON YLLÄTYS LAVALLA
ICL-kilpailijoiden lavaohjelman ”ICL exhibition catwalk” kuului alkaa klo 16, mutta se alkoi silloin kun alkoi. Meillä ei ole varmaa tietoa kellonajasta. Ohjelmanumerossa maakohtaisesti kilpailijat nousevat lavalle. He kävelevät oikealta takalaidasta lavan etuosaan, vilkuttavat yleisölle ja poistuvat lavan vasemmasta takalaidasta. Lavalle mentiin samassa järjestyksessä kuin eilisessä kilpailussa, eli Suomi oli yhdeksäntenä Espanjan takana ja meidän takana oli Italia. Siinä kun seisoimme jonossa backstagella, Päivi oli katsellut henkilöitä alueella. ICL-kilpailijat olivat selvästi tässä jonossa, joten keitä nämä muut tyypit lavan takana ovat? Espanjalaisia cosplaykilpailijoita? Suomen vuoro nousta lavalle lähestyi ja juuri sillä hetkellä, kun Espanja lähti liikkeelle, tyyppi cosplaypuvussa ilmestyi viereemme. Hän kysyi englanniksi ”On tuo Espanja?” ja seuraavaksi ampaisi joukkueen perään lavalle. Meni vain pari sekuntia tajuta, että nyt lavalla on ylimääräinen cosplayaaja, ja miespuolinen juontaja lähti hakemaan henkilöä pois. Kohta häirikkö oli nurin lavalla ja vartija syöksyi lavan lävitse, nappasi tyypin kiinni ja raahasi ohitsemme takaisin backstagelle. Me seisoimme siinä hiljaa silmät levällään.
Mainittakoon heti alkuun, että lavalle juossut tyyppi tuskin oli vaarallinen. Miksi hän teki niin, siitä emme koskaan saa varmuutta. Aina toisinaan kävijät tekevät kaikenlaista outoa ja harkitsematonta coneissa. Miksi henkilö oli backstagella, sitäkään emme tiedä. Kuitenkin niin liioiteltua kuin tämä onkin, vuoden 2015 Pariisin terrori-iskuista lähtien olemme miettineet, että mitä jos joku hyökkäisi coniin? Torstaina, kun olimme autossa matkalla lentokentältä hotellille, Päivi oli puhunut tästä ja nauroi, että ei pitäisi pelotella itseään. Ja sitten tapahtuu jotakin tuollaista ja et voi estää vaimeaa ääntä kuiskuttamasta pääsi sisällä, että mitä jos henkilöllä olisi ollut ase?
Tämä kaikki tallentui videolle. Koko lavashown välikohtauksineen pystyy katsomaan tästä linkistä. Espanjan joukkue ei edes huomannut mitä heidän takanaan riehuttiin! Me sen sijaan huomasimme ja siksi tulemme lavalle vähän myöhässä ja hämmentyneinä. Ja sitten palasimme backstagelle kuhisemaan tapahtuneesta. Häirikön läsnäolosta hermostuneena Satun täytyi käydä ICL-backstagella tarkistamassa, että olihan laukuissamme vielä kaikki arvokas tallessa. Kaikesta huolimatta show vedettiin loppuun asti ja onneksi ilman muita välikohtauksia. Kilpailijat kokoontuivat takaisin lavalle ja siellä meille kaikille annettiin pieni lahja: Kunniakirja, ompelulankaa sievässä rasiassa, kaksi pientä purkkia foam clay -massaa ja pieni pehmonukke. Tarkemmin katsottuna nukke näytti tutulta ja selvisi, että ne kaikki ovat suositun Genshin Impact -pelin hahmoja! Koska itse emme pelaa kyseistä peliä, annoimme pehmomme Iille. Muistutuksena: Hänen kilpailuasunsa oli Genshin Impactista. Lavashown jälkeen suurin osa kilpailijoista vaihtoi vaatteet, otti tavaransa, viimeiset heipat heitettiin ja sitten lähdettiin kohti lentokenttää. Sen sijaan häirikköä säilytettiin huolella lavan takana ensin vartijoiden ympäröimänä, ja kohta paikalle tuli myös poliisit. Älkää tehkö mitään typeriä temppuja coneissa, tulee vain ongelmia.
Suomi on tuolla perällä mihin varjo lankeaa. Valokuva: Phoenix Orange |
LOPPUPÄIVÄ
Lavashown jälkeen söimme ja lähdimme kävelykadulle ottamaan muutaman valokuvan cosplayasuistamme. Ehdimme kävellä jonkin matkaa ennen kuin Päivi huomasi, että Silaksen hanskat unohtuivat ICL-backstagen penkille. Kun hän palasi hakemaan niitä, penkillä oli jotakin muutakin: Rantaron takki. Kuinka paljon väsyttää kun kaikki on jäämässä matkasta? Koska Silas ja Rantaro opiskelevat Espanjassa, halusimme muistoksi muutaman valokuvan, missä hahmot ovat ”Espanjan näköisessä” maisemassa. Tapahtuma-alueella ”Espanjan näköiseksi” totesimme puut ja tässä muutama valokuva meistä puiden alla. Koska Satulla ei ollut piilolinssejä, hänen silmänsä on tehty ruskeiksi kuvankäsittelyllä.
Rantaro |
Silas |
Ruuturamenit |
Jossakin vaiheessa iltaa tapahtumapaikka hiljeni. Ohjeissa meitä oli kehotettu varautumaan haastatteluun, mutta ainakaan Suomen joukkueelta ei kysytty mitään koko päivän aikana. Jos ymmärsimme oikein, haastattelut olisivat olleet "ICL 2024" -dokumenttia varten. Tätä dokumenttia oli kuvattu torstaina ja perjantaina, mutta missä kamerat seikkailivat lauantaina ja sunnuntaina, siitä emme tiedä. Valmista luomusta odotellessa. Otimme puvut ja piilolinssit pois, ja ajankuluksi järjestelimme tyhjää backstagea. Että jos joku ihmettelee kuka pinosi tuolit ja keräsi roskat, niin me kaksi. Meitä oli kehotettu varautumaan siihen, että kuljetus takaisin hotellille saattaa venyä myöhään iltaan. Onneksi näin ei tapahtunut ja pääsimme hotellille hyvissä ajoin. Vietimme viimeisen illan Madridissa pakaten huolellisesti tavaroita. Pääsimme nukkumaan (taas) vasta puolen yön jälkeen.
KOTIINPALUU
Maanantaina heräsimme aikaisin aamusta. Menimme aamiaissaliin heti ovien auetessa ja samalla jätimme matkatavaramme aulaan odottamaan lähtöä. Hotellin aulassa on maksullinen vaaka tavaroiden punnitsemista varten. Se auttoi matkalaukkujen painon tasapainottamisessa. Menomatkalla meillä oli ylipainoa, emmekä halunneet taas joutua maksamaan sakkoja siitä. Ainakaan ostokset eivät painaneet laukuissa, koska loppujen lopuksi ostimme Espanjasta ainoastaan kaksi pussia teetä. Päivi sai kotiinviemisiksi myös mojovan mustelman jalkaansa, koska kompastui linja-autossa. Aamiaisen jälkeen taksi kyyditsi meidät lentokentälle. Matkatavaroiden luovutuksessa joutui jonottamaan ja kun lopulta pääsimme lähtöporteille, niiden avaamiseen oli noin 10 minuuttia. Kello 10.15 lento lähti kohti Suomea. Näkemiin kalmarivoileipien kaupunki!
Nyt kirjoitamme näitä postauksia kotimaamme kamaralta. Olemme palanneet arkeen, mutta cosplayta emme ole miettineet vähään aikaan. Silas ja Rantaro tulivat ehjinä ja siisteinä perille. Suunnittelimme asujen kuvaamista täällä Suomessa, mutta syksyn säät kylmenivät nopeasti ja kuvaukset täytyi siirtää keväälle. Ensimmäiseksi pesimme tavaramme, koska backstagen lattia oli tomuinen, ja laukut ja kengät sen näköiset. Jos joku miettii miten Päivi korjasi lentokentällä särkyneen kengänsolkensa, niin hän teippasi sen.
Asuissamme kaikista eniten positiivista huomiota herätti Silaksen peruukki. Nähtävästi kanssakilpailijat pitivät sitä siistinä, tasapainoisena ja kauniin muotoisena. Myönnettävästi Satu näki peruukkiin paljon vaivaa. Ehkä peruukista tai Beybladesta johtuen, eräs henkilö muisti meidät European Cosplay Gathering -kilpailusta vuodelta 2018. Miksi peruukista, niin Satu voitti kilpailussa kunniamaininnan juurikin joukkueemme peruukeista.
Viekö ICL cosplaytähtiin? Kansainväliset kilpailut ovat kokemuksia, mutta upealla suorituksella ja karismaattisella olemuksella voi varmasti saavuttaa jotakin myös kilpailun ulkopuolella. Tänään kun kävimme YouTubessa katsomassa näytöstämme, niin sillä oli katselukertoja... 74. Me emme taida saavuttaa mitään kilpailun ulkopuolella, mutta toisaalta ei meillä ollutkaan tulostavoitteita. Kohti uusia kokemuksia!
INTERNATIONAL COSPLAY LEAGUE 2024: SUMMA SUMMARUM
Heti alkuun haluamme muistuttaa, että seuraava pohdinta perustuu omiin mielipiteisiimme.
Miinukset
- Kilpailujärjestelyistä ei pyydetty palautetta
- Mahdollisuutta tuomaristopalautteeseen ei ollut
- Tiedon ja valokuvien jakaminen oli kömpelöä. Esimerkiksi tälläkin hetkellä paljon kilpailun valokuvista on vain Facebookissa.
- Lavaharjoitukset olisi pitänyt hoitaa paremmin
Lisäksi: Olisimme halunneet selkeän mahdollisuuden kertoa näytöksestämme tuomaristolle. Emme ole sitä vastaan, että näytöksen arviointi tehdään ennen kaikkea lavalla tapahtuneen perusteella. Kuitenkin jos saat kertoa puvustasi WIP bookletissa jo ennen kilpailupäivää, myös näytöstä pitäisi saada pohjustaa viimeistään tuomaroinnissa paikan päällä.
Plussat
+ Aamut eivät olleet aikaisia
+ Kilpailussa tuomarointi oli ensimmäisenä ja vasta sen jälkeen valokuvaus
+ Tiedotus (jos se tavoitti sinut) oli kattavaa
+ Kilpailijoille tehtiin selväksi, että jos joku sinua uhkaava henkilö liittyy kilpailuun tai tapahtumaan, tästä kannattaa ilmoittaa. Organisaatio pitää huolen, että saat olla rauhassa, eikä kukaan estä tai hidasta velvollisuuksiasi.
Neutraali
Siihen, että päivät on pitkiä, emme puutu. Ymmärtääksemme kyseinen liittyy Espanjan tapakulttuuriin ja on selvää, että kun kilpaillaan ulkomailla, paikallinen tapakulttuuri ei muutu sinulle mieleiseksi. Sama koskee myös sitä, että aikataulut olivat myöhässä. Meitä ei haittaa aikataulujen siirtyminen vaan se, ettei sinulle kerrota uutta alkamisaikaa. Kansainvälisissä cosplaykilpailuissa on pakko oppia mukautumaan tilanteisiin ja sietää epätietoisuutta.
Pitäkää huoli itsestänne ja toisistanne. Ottakaa hotellilta vettä ja syötävää mukaan. Jos tiedätte jo nyt, että taukoamaton musiikki tulee tekemään teidät hulluiksi, pakatkaa backstagelle mukaan vastamelukuulokkeet tai korvatulpat.
Espanjassa täytyy varautua siihen, että vapettamisen suhteen ei olla niin tiukkoja kuin Suomessa. Henkilöt vapettivat vähän kaikkialla, mm. backstagella ja tuomarointihuoneen ulkopuolella.
Mitä tekisimme nyt toisin? ja Mitä kannattaa huomioida jatkossa?
- Perjantaina areenan kokoaminen oli hankalaa ja vei aikaa. Areena olisi ehkä sittenkin kannattanut mieluummin kuljettaa kokonaisena laatikossa eikä tehdä siitä koottavaa mallia. Espanjassa olisi vain laittanut jalat kiinni. Kuitenkin olisiko tämä muuttanut mitään merkittävästi (paitsi säästänyt hermojasi), sitä voi vain spekuloida.
- Perjantaina tapahtumapaikalla (areenakiireestä huolimatta) olisi pitänyt käydä katsomassa kaikki tilat, kuten pukuhuoneet ja greenroom, etukäteen.
- Jos haluaa räätälöidä näytöstään, niin ICL:ssä arvostetaan sitä, että näytös on omaperäinen ja hyvin esitetty. Kaikkiin osa-alueisiin täytyy panostaa ja lavashowsta tehdä viihdyttävä.
- Opetelkaa mahdollisimman paljon asioita etukäteen: Mitä kerrotte tuomaroinnissa, mutta myös miten poseeraatte valokuvissa. Tilanteet on välillä intensiivisiä ja niitä helpottaa ja nopeuttaa se, että tietää mitä tekee.
- Ottakaa mukaan salmiakkia. Sitä tullaan pyytämään.
International Cosplay League 2025 Suomen esikarsinta järjestetään jälleen Comic Conissa toukokuussa! Tänä vuonna Comic Con tapahtuu Helsingissä Messukeskuksessa. Haku kilpailuun on avoinna ja pääset lukemaan lisää tästä linkistä. Toivottavasti tapaamme Comic Conissa!
Terveisin,
Päivi ja Satu