Matka Tallinnaan 2025

Tervetuloa! Tämä on blogi

HELMIÄ JA KETJUJA!

Päivi tässä! Tämän päivän päivityksessä lähdemme Tallinnaan.

Kesältä on vielä kaksi päivitystä jäljellä. Molempien julkaisua olen harkinnut, ja kuitenkin lopulta päättänyt pistää ne tänne blogiin. Tallinnassa kävimme kesäkuun alussa, eli noin viisi kuukautta sitten. Reissu oli ihan ok, mutta ei sellainen riemukas kokemus, jonka jakaisin täällä blogissa epäröimättä. Sain Tallinnasta pari sen verran kivaa valokuvaa, että ihan vain niiden kunniaksi päätin lopulta pyöräyttää päikyn valmiiksi. Tämän lisäksi kun kirjoitan tätä päivitystä, olen flunssassa ja vasen kämmeneni on hajalla. Löin siihen vahingossa vasaralla. En pysty ompelemaan, joten yhtä hyvin voin istua näpyttelemässä tekstiä seikkailuistani oikealla kädellä.

Päätimme lähteä Tallinnaan koska työni. Eräs tilaustyö on todellakin aiheuttanut minulle päänvaivaa. Ette voi uskoa, miten vaikeaa on ollut löytää vaatetuskeinonahkaa tarvitsemassani värissä! Tilasin verkkokaupasta – sain kankaan, joka ei ollut saman värinen näytepalan kanssa + surkean hyvityksen tästä värivirheestä. Ostin kaupasta – ja kun rullasin pakan kunnolla auki, kankaassa olikin pintakäsittely, jota en ollut huomannut. Ja näin päädyimme Tallinnaan. Tallinnassa sijaitsee useita isoja kangas- ja ompelutarvikeliikkeitä. Jos en löydä niistä tarvitsemaani, kyseistä ei ole olemassakaan!

Kauniina ja aurinkoisena kesäkuun aamuna minä ja siskoni Satu hyppäsimme junaan ja matkustimme Helsinkiin. Rautatieaseman edestä nousimme raitiovaunun kyytiin ja kohta olimme terminaaleilla... noin 2,5 tuntia ennen laivan lähtöä. Istuimme lähtöporttien edessä meikkaamassa ja oksapallo pyöri tuulessa. Olimme varautuneet kaikkiin mahdollisiin viivästyksiin ja siksi lähteneet liikkeelle aikaisin. Jos tämä kuulostaa hätävarjelulta, niin muistutan, että vain viikkoja aikaisemmin Turun matkamme meni pieleen junan teknisten ongelmien vuoksi. Tämän lisäksi vuonna 2016, kun kävimme Ruotsissa, linja-auto mateli Helsinkiin ja myöhästyimme jatkokuljetukselta terminaaliin. Loppujen lopuksi emme kuitenkaan myöhästyneet laivasta. Kyllä niitä ratikoita sen verran usein Katajanokkaan kulkee. Nykyään olen paikalla vaikka keskiyöllä jos se tarkoittaa, etten myöhästy mistään!

Pikku hiljaa lähtöterminaali täyttyi ihmisistä ja klo 10:40 laiva kohti Tallinnaa pääsi liikkeelle. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja Helsinki jäi taakse. Matka kestää kaksi ja puoli tuntia. Vaikka laivalla on viihdykettä, kannattaa varata jotakin tekemistä mukaan, koska kaupat ja pelihallit ovat nopeasti kierretty. Istumapaikat katoaa hetkessä.

Vietimme Tallinnassa kaksi päivää. Minulle yhden päivän reissu on liian lyhyt aika penkoa kauppoja etenkin, kun lautta on perillä vasta iltapäivästä ja lähtee jo parin tunnin kuluttua takaisin Helsinkiin (muistutan, että meidän täytyy päästä Helsingistä vielä takaisin Kouvolaankin). Näin ollen saapumispäivä oli pyhitetty Tallinnaan tutustumiselle ja lähtöpäivä kangasostoksille. Mainittakoon tässä kohdassa, että Virolla ja Suomella ei ole aikaeroa ja euro on molempien maiden rahayksikkö.

Majoituimme Sokos Hotel Virussa kävelymatkan päässä satamasta. Lyhyen matkan päässä sijaitsee myös Tallinna vanalinn, vanhakaupunki. Olemme käyneet Tallinnassa kerran aikaisemmin ja päivityksen aiheesta voi lukea tästä linkistä. Silloin liikuimme lähinnä ostoskeskuksissa ja kangaskaupoissa. Tällä kertaa meitä kutsui toinen puoli kaupungista.

Sokos Hotel Viru

Tiesittekö, että Tallinnan vanhakaupunki on Unescon maailmanperintökohde? Unescon kotisivulla sitä kuvaillaan ”poikkeuksellisen ehjä ja hyvin säilynyt keskiaikainen pohjoiseurooppalainen kauppakaupunki Itämeren rannikolla.” Jos ymmärsin oikein, kaupungin kiinnostavuuteen vaikuttaa mm. sen nouseva ja laskeva muoto. Seuraava valokuva havainnollistaa mitä tarkoitan. Ja jos mietitte mistä tuollaisen valokuvan saa, niin Sokos Hotel Virun päädyssä olevilta parvekkeilta näkee melkoiset maisemat!

Horisontissa rakennukset on ylempänä. Ne ei jää taakse piiloon, vaan nousevat näkyviin kuin haluten koko vanhakaupungin kauneuden näkyvän kerralla. Virun portit ja niiden edustan kukkakauppojen loisto suorastaan kutsuvat sisään alueelle!

Kivisiltä kaduilta, historiallisten rakennusten joukosta ja matkamuistomyymälöiden vilinästä etsimme sitä mitä aina: Teetä. Pysähdyimme mm. kahvi- ja teekauppaan Kohvieri. Teen ostelun lomassa saattoi näyttää karttaa ystävälliselle myyjälle ja kysyä missä kohdassa kaupunkia olemme. Rakennuksia on kylki kyljessä, tiet vilisevät ja osa yrityksistä sijaitsee pienillä kujilla. Etsimme kuplateekauppaa Long Tang Tea Bar. Vaikka kartta näytti ”Kohde on tässä”, siinä oli vain suljettu kulku kujalle. Täytyi kiertää rakennuksen ympäri ja sisään pääsi viereiseltä kadulta. Long Tang Tea Bar sijaitsee kivimuurien syleilyssä. Se on kuplateetä ja aasialaisia ruoka-annoksia ympäristössä, joka tuo mieleen keskiaikaisen linnoituksen.

Vanhoissa kaupungeissa minua viehättää se, miten kaikkialla on jotakin erikoista. Katu loppuu ja yhtäkkiä näet rakennusten takaa mahtipontisen kirkontornin. Vesiränni on muotoiltu muistuttamaan lohikäärmettä. Toisella puolella tietä vanhat puutalot seisovat nätissä rivissä ja toisella puolella on töhrittyjä kiviseiniä.

Koska olin Tallinnassa lähinnä kangasostoksilla, en ollut panostanut vaatetukseeni. Tämän lisäksi Satu muistutti, että jos pukeutuu näyttävästi, voi herättää vähän liikaakin kiinnostusta muissa turisteissa. Kyseisestä on kokemusta. Oli vaatteet millaiset tahansa, kesän alku on hyvää aikaa olla Tallinnassa. Kaupungissa riittää tohinaa, mutta sekaan mahtuu helposti. Itse tykkäsin Kiek in de Kökin linnoitusmuseon alueesta. Huppupäiset patsaat on mielettömiä!

Päivän aikana kävimme vielä paikallisessa animekaupassa, kiertelimme ostoskeskuksissa ja ostimme Prismasta suklaata tuliaisiksi. Tallinnassa leluja löytää tavaratalo Kaubamajasta. Sen yläkerrassa on iso leluosasto. Sitten ruokaa Hesburgerista ja lepäämään.

Seuraava päivä valkeni sateisena, mutta kehnosta säästä huolimatta kangaskaupat kutsuivat! Ostimme vähän evästä paluumatkaa varten ja lähdimme kipittämään kohti Tallinnan Stockmannia. Miksi Stockmannia, niin se on hyvä maamerkki. Kun on tavaratalon kohdalla, vilkku vasemmalle ja kadun varrelta löytyy yksi jos toinenkin kangaskauppa, kierrätysmyymälöitä ja vintagevaatekauppa!

Vaikka olen ihan samanlainen materiaalihamsteri kuin muutkin käsityöläiset, en koe, että Tallinnassa ostelu lähtisi helposti lapasesta. Kyllä, ihanuuksia on paljon, mutta joskus niin paljon, että taivaisiin asti kohoavat kangasokkelot saattavat alkaa ahdistamaan - etenkin jos et löydä sitä mitä etsit. Koska olin tiettyjen kankaiden perässä, ensimmäiseksi kiersimme kaikki kaupat lävitse. Kun valikoima oli hahmotettu, palasimme samaa reittiä takaisin ja ostin sen mitä sain. ”Sen mitä sain” tarkoittaa, että missään myymälässä ei ollut täydellistä keinonahkaa, mutta onneksi sentään jotakin keinonahkaa. Parempi se kuin ei mitään. Verkkokauppojen perusteella luulin valikoimissa olevan enemmän kangasta. Myymälöissä selvisi, että lähes kaikki keinonahat on tilaustuotteita ja hyllyissä on vain näytteet. Olin varautunut kantamaan kassitolkulla kangasta mukanani laivaan, mutta nyt poistuin lähinnä vain yhden surullisen rullan kanssa + vähän muuta ompelutilpehööriä. Tehtävä ei epäonnistunut täysin, mutta toivoin todella, että se olisi sujunut antoisammin.

Jos olet lähdössä materiaalien hakuun Tallinnaan, niin

1. Tee lista kaikesta mitä tarvitset tai haluat. Näin on helpompi navigoida valikoiman keskellä.

2. Ota kauppoihin mukaan kangasnäytteet, asun lähdekuvat, värikartat, inspiraatiokuvat yms. kaikki pukuprojektiasi koskeva data.

3. Katso koko alueen valikoima lävitse ja vasta sitten tee ostopäätökset. Vertaile.

4. Tiedä kuinka paljon tarvitset mitäkin kangasta tai nauhaa, kuinka pitkä vetoketju ja montako nappia.

Kangaskaupoilta siirryimme vielä hetkeksi Viru Keskukseen syömään ja sieltä takaisin klo 17 lähtevään laivaan. Olimme Helsingissä aikataulun mukaisesti klo 19.30. Ilta-aurinko paistoi kauniisti. Katajanokan raitiovaunupysäkki oli täynnä laivalta palaavia matkustajia, joten päätimme kävellä juna-asemalle. Meillä ei ollut mikään kiire – ja sen yhden kangasrullan jaksoi kantaa ihan hyvin junaan ja sieltä kotiin työhuoneelle.

Näin jälkikäteen ajateltuna siinä vaiheessa, kun jokin projekti on lyönnyt sinusta ilmat pihalle, päättäväisyys hullun lailla silmissä kiiltäen ei ole fiksua lähteä naapurivaltioon etsimään ratkaisuja. Pitäisi vetää henkeä, koota itsensä ja ajatuksensa kunnolla, ja sitten vasta toimia. Vakaa mieliala ei tuo yhtään enempää kangasta kauppoihin. Vakaa mieliala auttaa siihen, ettei kirvele niin pahasti kun tavoitteet eivät täyttyneetkään.

Terveisin,

Päivi

Nappimekossa Tykkimäkeen

Hei ja tervetuloa blogiin

HELMIÄ JA KETJUJA!

Satu tässä! Tämän päivän päivityksen aihe ei, nimestänsä huolimatta, ole Tykkimäki. Päivityksen aihe on nappimekko, jonka kävimme valokuvaamassa Tykkimäen huvipuistossa elokuussa!

Tarina saa alkunsa viime vuoden marraskuusta. Päivi katseli ylitsepursuavaa kangaskaappiaan ja totesi, että nyt jokin näistä saa luvan muuntua vaatteeksi ja mennä pursuamaan vaatekaappiin. Ostin värikkään nappikuvioisen puuvillakankaan Eurokankaasta silloin kun vielä asuimme Savonlinnassa, eli kangas on noin 10 vuotta vanha. Marraskuussa (vihdoin ja viimein) Päivi päätti ommella kankaasta neljästä kappaleesta koostuvan leveähelmaisen hameen. Koska kangasta jäi leikkuusta ylitse, hame muuntui haalarimekoksi. Olkaimiin hän kiinnitti mahtavat, kierrätyksestä ostetut jättinapit. Helma on käännetty värikkäällä satiinivinonauhalla.

Blogimme lukijat ovat saattaneet huomata nappimekon jo parissa aikaisemmassa päivityksessä. Kesän helliessä päätimme käydä kuvaamassa mekon ihan kunnolla itsellensä sopivasta ympäristöstä, eli värikkäästä ja iloisesta Tykkimäen huvipuistosta! Tykkimäen huvipuisto sijaitsee Kouvolassa ja meidän ajomatkamme sinne ei ole kovin pitkä. Puistossa voisi hengailla aina kun kaipaa piristystä arkeensa, koska alueelle ei ole sisäänpääsymaksua. Värikkäitä rakennuksia, mitä oudoimpia laitteita ja hauskoja pelejä välkkyvine valoineen. Nälkäkään ei pääsisi yllättämään, koska syötävää on koko ajan saatavilla. Mutta koska kyseessä on kaikille avoin huvipuisto, niin siellä on muitakin ihmisiä. Kuvat pitäisi ottaa nopeasti ja tehokkaasti ennen kuin innokkaat huvittelijat ryntäävät kamerasi eteen. Tiloja, kulkuväyliä ja laitteita ei missään nimessä saa varata omaa photoshootiaan varten. Toisin sanoen: Vaikka huvipuisto olisi maailman söpöin kuvausympäristö, kannattaa asukuvaukset suunnitella mieluummin johonkin rauhalliseen kohteeseen, missä ei ole muiden ihmisten tiellä.

Popparipehmis lakritsikastikkeella

Tietoisena julkisella paikalla valokuvaamisen haasteista, laitoimme mekot päälle ja lähdimme Tykkimäkeen. Päivä oli puolipilvinen ja kuvien välissä täytyi odotella, että aurinko menisi takaisin pilveen. Kirkkaassa auringonpaisteessa kuvaamisesta ei oikein tule mitään, koska vahva valo luo myös vahvoja varjoja. Varjot eivät oikein toimi kasvoissa, joten kirkas mutta pilvinen sää on ihanteellisempi henkilökuvaukseen. Tämä on se syy, miksi blogissamme auringonpaisteisissa kuvissa yleensä näkyy henkilön selkä eikä kasvot.

Tässä valokuvauksessa nappimekkoni tukena toimivat seuraavat vaatteet ja asusteet: Baskerin ostin kirpputorilta ja ompelin sen itse täyteen nappeja. Hatun takana tai päällä ei ole nappeja, koska muuten siitä tulisi liian painava. Värikäs kuumailmapalloilla kuvioitu paita on myöskin löytö kirppikseltä. Värikkäät sukat ja säärystimet ostin vuoden alussa Helsingistä. Keltaiset glitterkengät olen omistanut jo vuosien ajan. Helmikengännauhat pujottelin itse. Talolaukun olen esitellyt aikaisemmin blogissa ja kyseinen on Lalaloopsy-leikkisetti, jonka sisuspahvin olen vetänyt ulos. Päivi paranteli leikkisettiä sopimaan paremmin laukuksi mm. vuorittamalla sen ja lisäämällä olkahihnan. Minusta laukku sopii asuuni täydellisesti, koska Lalaloopsyt on nappisilmäisiä nukkeja, ja minun mekossani on nappeja. Korut, sormuksia lukuun ottamatta, olen pujotellut itse.

Taustalla näkyvän ajelun nimi on Satujuna. Tietenkin pitää ottaa kuva Satusta Satujunan edestä! Aika harva meistä omaa nimikkojunan. Monet etenkin syntyperäiset kouvolalaiset muistavat Satujunan lapsuudestaan lähinnä siitä syystä, että puu puhuu ja se on vähän karmivaa.

Loppujen lopuksi päädyimme viettämään Tykkimäessä noin neljä tuntia – kaksi tuntia suunniteltua pidempään. Odottelimme pilvien lipumista auringon eteen, söimme jäätelöä, kiertelimme alueella, kävimme kaupoissa, söimme lisää jäätelöä, ja ostimme liput yhteen huvipuistolaitteeseen. Tämä laite on varmasti Tykkimäen tunnetuimpia kohteita, ikoninen Väärinpäintalo.

Kuten näkyy, sohva on katossa

Se on jäätelöä, Minimelts

Huvipuiston sammakkomaskotit Kusti ja Kerttu

Pystytukkainen mekkomaakarimme Päivi oli pukeutunut Hell Bunnyn kurpitsahameeseen. Hän osti sen kierrätyksestä pikkurahalla, koska helma oli repeytynyt irti vyötärökaitaleesta. Sehän ei ole ongelma eikä mikään ompelijalle.

Vuosien ajan olemme keskittyneet täällä blogissa yhä vähenevissä määrin pelkästään asukokonaisuuksien kuvaamiseen. Enää emme pukeudu vain sitä varten, että menisimme jonnekin, ottaisimme asukuvia ja tulisimme sitten pois. Nykyään lähes aina lähdemme  käymään jossakin ja se, mitä meillä on päällämme, on vain osa kertomusta. Mutta jos oikeasti haluamme ottaa asukuvia, tällöin on parempi unohtaa muut aktiviteetit ja keskittyä puhtaasti vain kuvaamiseen. Toivottavasti pääsemme pian puhumaan yhdestä tällaisesta projektista ja esittelemään mihin valmiit valokuvat pääsivät!

Jos pidit tästä päivityksestä haluat ehkä myös lukea:

Tykkimäessä kiva päivä vietetään

Terveisin,

Satu

Tokiosta Tapiolaan, Museo Leikki 2025

Tervetuloa lukemaan blogia

HELMIÄ JA KETJUJA!

Olemme kiertäneet coneissa vuodesta 2009 lähtien. On tullut nähtyä kaikenlaista tapahtumaa niin Suomessa kuin vähän ulkomaillakin: Aasialaisen populaarikulttuurin tapahtumia, länsimaalaisen populaarikulttuurin tapahtumia, katumuotiin erikoistuneita tapahtumia, cosplayhin erikoistuneita tapahtumia, pieniä coneja, suuria coneja, messuja ja harrastuspäiviä. Näin yli 100 tapahtumaa myöhemmin meitä houkuttelee ennen kaikkea sellaiset kokemukset, joita emme ole vielä kokeneet.

Tästä pääsemme tämän päivän päivityksen aiheeseen! 30.8.2025 vietettiin Espoo-päivää. Tämän kunniaksi Espoossa sijaitsevassa Museo Leikissä oli avoimet ovet ja cosplay- ja katumuotiaiheista ohjelmaa.

Matala rakennus on Museo Leikki. Etualalla Pekka Jylhän veistos Nuorallatanssija.

Museo Leikki on leikin, lelujen ja lapsuuden erikoismuseo. Vierailimme siellä ensimmäistä kertaa keväällä 2023 ja postauksen aiheesta voi lukea tästä linkistä. 17.4.2024 Leikkiin avattiin uusi erikoisnäyttely Tokiosta Tapiolaan. Tämän näyttelyn aihe on japanilaisen populaarikulttuurin harrastaminen Suomessa. Näyttely on esillä 22.3.2026 asti.

Ja tämä on se syy, miksi Museo Leikin Espoo-päivän ohjelmaan kuului cosplayta ja japanilaista katumuotia. Näiden lisäksi museolla pääsi mm. rakentelemaan mangahahmoja legoista, näkemään ParaPara-tanssiesityksen ja pelaamaan Sailor Moon -aiheista hahmojahtia. Myynnissä oli myös hattaraa ja teemaan sopivia oheistuotteita, käsitöitä ja naposteltavaa. Olimme suunnitelleet Tokiosta Tapiolaan -näyttelyssä vierailua ja totesimme, että Espoo-päivän hulinat olisi hyvä syy matkustaa Leikkiin. Näyttelyn ohessa saisi myös tapahtumakokemuksen.

Espoo-päivän ohjelmaan kuului kaksi pukunäytöstä: Japan Pop Cosplay-pukunäytös ja Japan Pop -katumuotinäytös. Haimme mukaan Cosplay-pukunäytökseen esiintyjiksi. Näytöksiin täytyi ilmoittautua ennakkoon ja molempia kategorioita yhdisti ehto siitä, että asujen täytyy olla cosplay - japanilaisesta lähdeteoksesta ja katumuoti - asu edustaa japanilaista katumuotia. Valitsimme puvuiksemme hahmot Julia ja Raul Fernandez sarjasta Beyblade G-Revolution. Miksi päädyimme tähän kaksikkoon, niin hahmot ovat ihanan värikkäitä ja sopivat hyvin Museo Leikin kaltaiseen ympäristöön. Valmistimme puvut vuonna 2018, eli asut olivat jo valmiit emmekä tehneet niitä Espoota varten. Jos haluat lukea asujen yksityiskohdista tarkemmin, tästä linkistä pääset aihetta käsittelevään postaukseemme. 

Raul (Satu) ja Julia (Päivi)

Julia ja Raul ovat espanjalaiset beybladea pelaavat kaksoset. Hyrräpelin lisäksi he harrastavat sirkusta. Tästä syystä heidän esiintymiseensä kuuluu mm. voimistelunauhoja ja sirkuspukuja. Noin pari viikkoa ennen tapahtumaa kaivoimme asut säilytyksestä ja laitoimme ne esittelykuntoon. Julian paitaa täytyi suurentaa ja Raulin reisihihnojen maalaus tehdä uudestaan. Peruukit siistittiin kuntoon ja hiussuortuvat lakattiin oikeille paikoillensa. Etenkin Raulin peruukki oli romahtanut takaa, joten sinne syötettiin lisää retkipatjaa tueksi pitämään piikit ryhdissä. Asut olivat yllättävän hyvässä kunnossa huomioon ottaen niiden iän, mutta eivät kuitenkaan uudenveroisia. Annetaan vanhojen pukujen olla vanhoja! Kaiken ei tarvitse näyttää upouudelta tai käyttämättömältä, tai edustaa viimeisintä osaamistasi.

Lauantaina 30.8. sää oli sateinen. Toivottavasti merkittävää osaa Espoo-päivän ohjelmasta ei oltu suunniteltu ulos, koska keli oli ankea. Sellainen asia, mikä oli jäänyt meiltä huomaamatta, niin lauantaina museoon pääsivät KAIKKI kävijät ilmaiseksi. Eli kun noin klo 11 kurvasimme autolla Leikin eteen, parkkiruutu oli kaunis haave vain. Kuitenkin kun kävimme museon sisällä ilmoittamassa saapumisestamme ja jättämässä puvut, henkilökunta osasi neuvoa meille mistä löytyy ilmaista pysäköintitilaa. Kiitos! Tuo jos mikä on asiakaspalvelua!

Kaikille päivän esiintyjille oli varattu tila pukeutua ja meikata museon sosiaalitiloista. Sosiaalitiloista löytyi myös naposteltavaa ja mahdollisuus lämmittää ruokaa. Tämä oli todella hyvä! Olimme kyllä meikanneet jo ennen ajamaan lähtemistä, mutta puvut, peruukit ja piilolinssit halusimme laittaa vasta Espoossa. Tämän lisäksi ainakin meidän oli pakko syödä jotakin ennen pukunäytöksen alkamista.

Museokahvila Hyrrä

Sosiaalitilat oli myös erinomainen paikka tavata muita esiintyjiä. Mikään ei tuo samalla tavalla harrastajia yhteen, kuin pukuhuoneissa jaetut vaikeudet. Onko parempaa keskustelunavausta, kuin ”Voisitko sulkea vetoketjuni selästä?” ja siitä jatkaa ”Onpa puvussasi ihana kangas!”. Kaikki olivat oikein mukavia ja yksi päivän parhaista puolista olikin muut cosplayaajat ja heidän kanssaan juttelu. Lavan takana ollaan kaikki samassa veneessä.

Vähän ennen klo 13.30, cosplaypuvut vihdoin ja viimein päällä, kapusimme sosiaalitiloista museon puolelle katsomaan katumuotinäytöstä. Museossa oli niin paljon ihmisiä! Oletimme, että tapahtumaan tulisi myös cosplay- ja katumuotiharrastajia, mutta enemmistö kävijöistä oli lapsiperheitä.

Tapahtumassa oli pieni taidekuja. Kuvassa Kiserinn tuotteita.

Kaikki päivän näytökset tapahtuivat museon ”stagella”. Stagen eteen oli järjestetty tuoleja katsomoksi ja niiden väliin jätetty pieni catwalk. Katumuotinäytöksen jälkeen ei kannattanut kadota kauas, koska pian alkoi cosplayaajien vuoro tutustua lavaan. Meille kerrattiin miten näytös etenee ja mitä juontaja meiltä kysyy, mihin palaamme stagelta ja mitä musiikkia meille soitetaan. Sieltä vilahdimme takaisin sosiaalitiloihin harjoittelemaan näytöstämme. Kaikilla cosplayaajilla ja katumuotiharrastajilla oli mahdollisuus esiintyä itse valitun musiikin tahdissa. Miten tämä onnistui käytännössä, se on sitten ihan eri juttu. Järjestelyt eivät vastanneet conien cosplaykilpailuiden tai muotinäytösten tasoa, mutta on epärealistista verrata Museo Leikin Espoo-päivää coniin. Meidän ei tarvinnut suunnitella sen ihmeellisempiä Julialle ja Raulille, koska puvuille on jo näytös! Kilpailimme kyseisellä näytöksellä Pariisissa European Cosplay Gathering finaaleissa vuonna 2018. Espoossa esitimme kilpailunäytöksemme alun. Pyöritämme voimistelunauhoja ja napakalla pyörähdyksellä kuoriudumme sirkuskaavuista. Lisäsimme koreografiaan muutaman tanssiaskeleen ja loppuun poseeraukset. Espoossa koko näytöksemme kesti minuutin ajan. Tietenkin musiikkina soi Pasodobles – joka ei sovi japanilaiseen teemaan, mutta Juliaan ja Rauliin vallan hyvin. Näytöstä täydentämään juontaja kertoi yleisölle esiintyjän puvusta ja sarjasta.

Cosplaypukunäytös alkoi klo 15 ja mukana oli kahdeksan cosplayaajaa. Stage ei ollut erityisen suuri, mutta me olemme tottuneet esiintymään vähän kaikenlaisissa olosuhteissa. Tärkeintä on se, että katsomo on täynnä ja yleisö viihtyy! Ja että katto on riittävän korkea, niin voimistelunauha ei osu siihen pyöräytyksissä. Juontaja kysyi reippaasti yleisöltä kuinka moni tietää Beybladen? Vastaukseksi kuului sirkkojen siritystä. Melko odotettavaa ja vähän surkuhupaisaa. G-Revolution anime julkaistiin vuonna 2004, 21 vuotta sitten. Vaikka Beyblade X on tuore sarja, sitä tuskin katsotaan Suomessa. Tästä huolimatta hyppäsimme stagelle ja vedimme esityksemme läpi. Jännitti yllättävän paljon. Jahka kaikki cosplayaajat olivat käyneet lavalla, ryhmäkuva otettu yms. jäimme vielä stagelle pyörittelemään voimistelunauhoja siltä varalta, että jos joku haluaa lisää valokuvia tai kysyä jotakin. Yksi lapsi kysyi: Saako hän kokeilla millaista on heiluttaa voimistelunauhaa?

Cosplaypukunäytöksen jälkeen pääsimme ihan kunnolla tutustumaan museoon. Ensimmäiseksi kävimme katsomassa näyttelyn Transformers - Lelusta legendaksi.

Karkeasti selittynä Transformers-lelut ovat robotteja, joista pystyy taittelemaan esim. kulkuneuvoja, aseita tai eläimiä. Näyttely on esillä 25.1.2026 asti. Tiesittekö, että nuorempana olimme kovia Transformers faneja? Löysimme aiheeseen televisiosta näytettävän animen kautta. Meillä on ollut jopa Transformers-aiheisia cosplaypukuja! Vuosia sitten myimme lelukokoelmamme pois ja nykyään fanitusajoista muistuttaa enää vain yksi robotti vitriinissä ja pieni kokoelma sarjakuvia 80-luvulta. Tämä robotti on Primus. Hän viettää aikansa lähinnä planeettana. Tietäjät tietää.

Transformers Cybetron Primus

Tokiosta Tapiolaan -näyttely tuo huolellisesti esille japanilaisen populaarikulttuurin harrastamisen monipuolisuuden. Näyttelyn aihealueita ovat cosplay, conit, katumuoti, pelit, musiikki, anime, manga, fanitus ja keräilyesineet. Esillä on vaatteita ja asusteita, figuureja, cd-levyjä, pehmoleluja, kirjoja ja lehtiä. Joukosta löytyy myös mm. juomatölkkejä, conien rannekkeita ja ohjelmalehtisiä! Monet näistä jutuista on meille kovin tuttuja ja aiheesta tietämättömille hyvä kurkistusikkuna skenen sisäpuolelle. Näyttelyn esineet eivät (ainakaan suurin osa niistä) ole mitään todella harvinaisia tai historiallisesti merkittäviä keräilykappaleita – vaikeasti saatavia kylläkin. Ne on harrastajien arkisia tavaroita. Ensiaskeleita harrastukseen, huolella tehtyjä kokoelmia, rakkaita muistoja. Tunnearvoltaan korvaamattomia esineitä puhumattakaan niiden sosiaalisesta tai henkilökohtaisesta merkityksestä.

Näyttelyalueella ei ole pelkästään vitriinejä, vaan joka kulmassa voi myös leikkiä ja pelata! Siellä mm. piirretään, kuunnellaan musiikkia, luetaan lehtiä ja sarjakuvia, tutustutaan japanilaisiin herkkuihin sekä katsotaan videoita. Pidämme näyttelyä tärkeänä, koska se auttaa normalisoimaan japanilaisen populaarikulttuurin harrastamista ja sen eri osa-alueita. 

Tasaisin väliajoin mallinuken puku vaihdetaan edustamaan jotakin toista tyyliä

Satu osoittaa DJ Sisenin kuvaa. Puhuimme ajomatkalla siitä, miten 2009 näimme hänet livenä.

Näyttelyn maskotti on taikaketun pentu Kiko

Ja lapsia oli paljon! Joka puolella oli menoa ja meininkiä. Näyttelyn katsomista tämä ei haitannut, mutta valokuvaaminen täytyi jättää sulkemisaikaan. Mainittakoon tässä kohdassa, että aina kun olemme kohteessa, yritämme valokuvata - mutta emme niin, että blogipostaus avaa koko kohteen/näyttelyn. Haluamme lukijoidemme harkitsevan kiinnostavan näköisissä paikoissa vierailua. Miksi kukaan menisi mihinkään jos kohteessa/näyttelyssä pystyy ”vierailemaan” kokonaisuudessaan blogin kautta?

Huolimatta rooliasuistamme, lapset eivät olleet kiinnostuneita meistä eivätkä aikuisetkaan kävijät pysäytelleet cosplayaajia valokuviin. Tästä voisi päätellä, että jos saavut tällaiseen tapahtumaan, sinun ei tarvitse tuntea vastuuta olla viihdyttäjä tai vetonaula. Kun Päivi vahingossa pudotti pukuunsa kuuluvan beyblade-kiekon lattialle ja se hajosi paloihin… Se oli merkki siitä, että nyt on aika siirtyä takaisin pukuhuoneille vaihtamaan vaatteet. Noin 20 minuuttia ennen museon sulkemista siviilivaate-Päivi heitti kamat naulakkoon, nappasi Ryoman kainaloon ja syöksyi kameran kanssa takaisin näyttelysaliin. Kyllä, olimme raahanneet Ryoman mukanamme eikä Päivi aikonut poistua ennen kuin on saanut pari valokuvaa nukesta museon puolelta. Tämä on se syy, miksi valokuvissamme ei näy lapsia huolimatta siitä, että heitä oli todella paljon paikalla. Kuvat on otettu 10 minuuttia ennen sulkemisaikaa.

Kiitos tapahtumasta ja huolenpidosta Museo Leikki! Tässä kohdassa haluamme kertoa, että kun Tokiosta Tapiolaan -näyttelyä varten kerättiin tietoja harrastajilta ja haettiin yhteistyöhenkilöitä, niin olimme molemmat täyttäneet lomakkeet. Toivoimme kovasti, että Julian ja Raulin puvut pääsisivät esille. Pukujen lisäksi meillä olisi ollut paljon proppeja, kuten pegasus-lavasteet, joita käytimme Pariisin esityksessämme. Kuten tässä vaiheessa on jo selvää, eihän meiltä mitään näyttelyä varten tarvittu. Nyt Espoo-päivän jälkeen voimme sanoa, että kaikesta huolimatta Julian ja Raulin puvut pääsivät näyttelyyn – vitriinin toiselle puolelle.

Satu osti BongArtin kissahiussoljen tapahtumasta

Vaikka Leikki sulki ovensa klo 17, meidän Espoo-päivä jatkui vielä vähän aikaa. Jätimme tavarat autoon ja tihkusateessa kipitimme kauppakeskus Ainoaan. Siellä kävimme mm. Théhuoneessa ostamassa teetä sekä kiersimme pari aasialaisen muodin kauppaa. Ostosreissumme päättyi JK Shopiin, joka myy japanilaisia ja korealaisia keittiötuotteita. Kiitokset Michaelille oppaana toimimisesta!

Espoon ostoksia

Vesisateessa takaisin Kouvolaan liimailemaan Julian beyblade-kiekkoa takaisin kokoon. Tapahtuma oli todellakin jotakin, mitä emme olleet vielä kokeneet!

Terveisin,

Päivi ja Satu