torstai 1. marraskuuta 2018

Ensimmäinen postaus

Tervetuloa lukemaan blogiamme
HELMIÄ JA KETJUJA!

Me olemme Päivi ja Satu, 29-vuotiaat kaksoset Kouvolasta. Yhteinen intohimomme on vaatteet ja pukeutuminen ja oikeastaan kaikki näihin liittyvä: Oma tyyli, vaatteiden suunnittelu ja valmistus, rooliasut, kankaat, alakulttuurit, asusteet...

Helmiä ja ketjuja -blogissa esittelemme harrastuksiamme ja mielenkiinnon kohteitamme. Ennen kuin aloitamme, sallikaa meidän esitellä itsemme!

PÄIVI


Oli todella, todella vaikeaa valita kuva itsestään. Minulla kuulemma on selkeä tyyli, mutta sillä tyylillä on ääripäitä. Olen noin 10 vuotta puuhastellut vaatteiden parissa milloin työkseni, milloin harrastuksena. Tällä hetkellä istun toistamiseen koulun penkissä pänttäämässä vaatealan opintoja. Kaikki harrastukseni liittyvät tavalla tai toisella vaatteisiin. Totuus on, että minä rakastan vaatteita ja niiden valmistusta! Koska hyvännäköisiä vaatteita ja tapoja pukeutua on paljon, myös tyylilläni on ääripäitä. 

Olen ompelija. Monet vaatetekniset asiat sujuvat, mutta haluaisin oppia vielä paljon lisää. Pidempään kuin olen rakastanut ompelua ja vaatteita, olen rakastanut hyviä tarinoita ja hahmoja. Cosplayn aloitin vuonna 2009 ja muodostan Satun kanssa cosplayjoukkueen UruharaFC. Vaikka kasvoin Marvel yms. sarjakuvien parissa, nykyinen intohimoni on japanilaiset sarjakuvat ja animaatiot, perinteitä ja populaarikulttuuria unohtamatta. Japanilaiset vaikutteet näkyvät vahvasti työskentelyssäni.


Mitä muuta? Pidän punaisista vaatteista ja asusteista. Rakastan earl grey -teetä. Lempibändini on Twisted Sister. Olen onnellinen siitä, että olen elänyt kuin itse haluan ja kokenut mahtavia asioita. Paljon hyvää on vielä edessäpäin. Tervetuloa mukaan!

SATU


Olen kiinnostunut katumuodista ja cosplaysta. Nämä kaksi asiaa ovatkin olleet parasta elämässäni sen jälkeen, kun täytin 19 vuotta ja päätin aloittaa kyseiset harrastukset. Yritän mahduttaa vapaa-aikaani myös kirjojen lukemista, piirtämistä ja kaiken maailman askartelua. Tykkään pitkistä kävelyistä ja tarinoiden kertomisesta. Suurin vahvuuteni on vilkas mielikuvitus. Olen matkustanut siskoni kanssa Japaniin pari kertaa ja Tokio on edelleen paikka, jonne voisin matkustaa yhä uudelleen ja uudelleen.

Vuosien aikana tyylini on vaihdellut, mutta tietyt asiat ovat jääneet osaksi pukeutumistani: Rakastan värejä vaatteissa ja ensimmäisenä kaikessa näen aina värin. Oma lempivärini on turkoosi. Tyylini on tyttömäinen ja koostuu useista kerroksista ja yksityiskohdista. Kokonaisuus on harkittua värien yhteen sovittelua aina kengistä peruukkiin asti. Pääsääntöisesti hankin vaatteeni kirpputoreilta tai siskoni ompelee niitä minulle. Arvostan todella paljon yksilöllistä pukeutumista, mutta loppujen lopuksi mielestäni tärkeintä on olla ihan vaan oma itsensä - olitpa erikoisen näköinen tai tuiki tavallinen.

Sieluni lepää kauniissa kahviloissa ja teesalongeissa. Kupillisella hyvää teetä ja maukkaalla kakkupalalla jaksaa ahertaa arkea monta päivää. 


Terveisin,
Päivi & Satu