sunnuntai 26. joulukuuta 2021

We'll be strong together!


LEAVE NO GARFIELD BEHIND
There's a rainbow inside your mind -mallisto
Kuvattu 9.12.2021


Vihdoinkin pääsemme ihan kunnolla rave-mallistoni pariin. There's a rainbow inside your mind sai alkunsa keväällä 2018 osana muodin ja puvustuksen opintoja, kun malliston suunnittelun ja toteutuksen koulukurssi tuli ajankohtaiseksi. Yhteinen teemamme oli musiikki ja koska minulla oli kutina tehdä jotakin värikästä, yksityiskohtaista ja ihan älytöntä, lopulliseksi teemakseni valikoitui happy hardcore -musiikki ja elektronisen musiikin juhlat reivit (eng. rave).

2019 keväällä mallistoni esiteltiin opiskelijoiden järjestämässä OUTRO -muotinäytöksessä. En ollut 100% tyytyväinen lopputulokseen ja siksi siirsin malliston virallista valokuvausta kuukaudesta toiseen. Malliston asuista on kyllä näkynyt valokuvia täällä blogissa, mutta ne ovat olleet yksittäisiä otoksia tapahtumista yms. Nyt oli pakko tarttua aiheeseen uudestaan ja nitistin itsekriittisyyteni. 9.12 järjestin tänne Kouvolaan malliston valokuvauksen malleilla ja valokuvaajalla, ja jopa lainasin vaaleanpunaisen taustapahvin Mikkelin kampukselta täydentämään värikästä visiotani. Nyt pääsemme näkemään  valokuvauksen onnistumisia kolmessa osassa. 

There's a rainbow inside your mind (Pääsi sisällä on sateenkaari) on saanut nimensä Praga Khanin kappaleesta Injected With A Poison. Malliston nimi kuvastaa reivien huumassa katoavaa todellisuudentajua. Valot välkkyvät, musiikki soi ja sydänmesi alkaa hakata samassa hysteerisessä tahdissa basson kanssa. Katoat pääsi sisäiseen maailmaan, missä oudot ihmiset tanssivat oudoissa vaatteissa. Mikä on enää totta?

Leave no garfield behind -asukokonaisuus syntyi keräilyvimmasta. Mitä hyötyä on keräillä järjetön määrä söpöjä pehmoleluja? Voisiko niihin pukeutua tarvittaessa? Karvinen-pehmoleluista koostuvaan muhkeaan takkiin on yhdistetty vartaloa mukaileva seksikäs keinonahkahaalari ja teemaan sopivia asusteita.

Mallien valokuvaus ja editointi: Petri Hurme, Vinkeä Design
Vaatteiden valokuvat: Päivi Asikainen
Vaatteiden suunnittelu ja valmistus: Päivi Asikainen
Malli: Merena
Mallin peruukki ja kuvausten avustaja: Satu Asikainen

Blogin valokuvia ja tekstejä ei saa kopioida ja julkaista muilla sivustoilla ulkopuolisten toimesta. Tarvittaessa ota yhteyttä paivi.asikainen89@gmail.com

Blog´s photos and texts may not be copied and published on the other websites etc. by outsiders. Please contact paivi.asikainen89@gmail.com and ask first before any actions.



Leave no Garfield behind

...on kokonaisista Karvinen -pehmoleluista valmistettu takki. Jokainen kissa on hankittu kierrätyksestä ja kiinnitetty käsin ompelemalla. Edestä avattavan turkiksen sisäpuolella on tukiliivi, mikä sitoo pehmolelujen painon tiukasti selkää vasten ja näin tekee takista hyvän käyttää. Takuuvarma huomionkaappaaja jos vain jaksaa kantaa 10 kg mukanaan tyylikkyyden nimessä! Parempi myös varautua silitettäväksi, sillä ihmisten on vaikea olla paijaamatta näitä veikeitä karvakasoja.





Mitä olisi kissapuku ilman kissantassuja? Karvistakkiin kuuluu mustat pörröiset tassulapaset, joiden kämmenpuolelta kurkistaa pyöreät silmät. Lapaset on vuoritettu fleecellä.


CatLady

…on joustavasta keinonahasta valmistettu seksikäs haalari. Leikkaukset muotoilevat vartaloa sulavasti ja eteen sijoitettu vetoketju tekee asusta helpon pukea. Haalari sopii luovaan vaatekaappiin ja sen ympärille voi rakentaa erilaisia yllättäviä asukokonaisuuksia. Haalarin toinen värivaihtoehto on sähkönsininen.




Kuvauspäivä oli todella mukana ja ihmiset taitavia <3. Kiitos paljon kaikille!

Kissamaisin terveisin,
Päivi