torstai 26. syyskuuta 2019

Kuka pelkää tiikereitä?

Tervetuloa blogiin
HELMIÄ JA KETJUJA!

Päivi tässä!


Hauskaa syksyä kaikille! Täällä blogissa on ollut hiljaista tämän kuukauden ajan. Menemistä ja tekemistä on riittänyt sen verran paljon, ettei sisältöä blogiin ole ehtinyt tuottamaan.

Tämän päivän artikkelin keskiössä on uusi tiikerikuvioinen hameeni. Sain kyseisen hameen siskoltani Satulta syntymäpäivälahjaksi. Vaatekaappini ei pelkää tiikereitä eikä hameen elinvoimaisia värejä! Hame sopii aasialaistyyliseen pukeutumiseeni saumattomasti. Tämänkertaisessa stailauksessa hameeseen on yhdistetty musta, olkapäistä avoin väljä kauluspaita, sekä leveä japanilaisesta kankaasta valmistettu vyö. Kuvaushetkellä tihutti vettä, mutta takista sain oivan sateensuojan muutaman valokuvan ajaksi. 





Terveisin,
Päivi

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Tracon 6.-8.9.2019, Tampere

Tervetuloa kaikki sankarit blogiin
HELMIÄ JA KETJUJA!

Tänään lähdemme sankarilliselle matkalle kohti Tamperetta ja Traconia.


Tänä vuonna 14. kertaa järjestettävä Tracon on roolipeli- ja animetapahtuma, joka kerää vuosittain yli 6000 sankarillista kävijää. Monipuolinen ohjelmatarjonta, kovatasoiset kilpailut ja upea tapahtumapaikka Tampere-talo tekevät Traconista monien conittavien sankarien ehdottoman vierailukohteen. Perjantaina 6.9 Tampere-talolla järjestettiin maksuton, peliaiheista puheohjelmaa sisältävä Friday Games Fest. Lauantaina ja sunnuntaina oli Traconin pääsymaksullinen päätapahtuma, jonka tämän vuotisena teemana toimi ”Sankarin matka”. Meidän pääsyymme osallistua Traconiin oli sunnuntaina kilpailtava pukudesignkilpailu, jonka sankarilliseen tuomaristoon Päivi oli valittu.

Ymmärrämme hyvin, miksi osa Traconin sankarikävijöistä matkustaa Tampereelle jo perjantaina. Lauantaina aikaisin herääminen ja autolla Tampereelle köröttely tuntuu koko päivän ajan. Päivi kysyi leikillään onko coneissa ja cosplayssa kyse a.) Hauskanpidosta vai b.) Omien rajojensa koettelemisesta jotta arki tuntuisi arvostettavammalta. Vastausta miettiessä kannattaa muistaa, että jokainen voi vaikuttaa omiin cosplay- ja conikokemuksiinsa. Päivi on myös sanonut, että ”cosplay antaa enemmän kuin ottaa”, ja ”jokainen reissu tarvitsee vaikeutensa ollakseen ikimuistoinen”. Mitä pahemmat vaikeudet, sitä ikimuistoisempi sankarin matka.

Vaikeuksitta saavuimme Tampere-talolle noin 9:00 aikoihin aamulla. Haimme rannekkeet tapahtumaan ja sisäistyimme naissankarien pukuhuoneeseen. Lauantain asumme olivat Julia ja Raul Fernandez sarjasta Beyblade G-Revolution. Hiukan kauhuissamme odotimme millainen sankariryntäys pukuhuoneisiin iskee, mutta loppujen lopuksi pukkareissa oli kohtuullisesti porukkaa. Siellä mahtui ihan hyvin meikkaamaan ja pukemaan.

Julia ja Raul Fernandez sarjasta Beyblade G-Revolution

Vietimme lauantain conissa hengaillen. Sää oli kovin sateinen, miksi ulkona liikkuminen ei oikein innostanut, vaikka piha-alueelle oli varattu paljon ohjelmaa. Tihkusateesta huolimatta kävelimme kauppakeskus Tullintorissa sijaitsevaan East Asia Martiin ostoksille. Tapahtuma-alueella vierailimme meidokahvila Café Hanamissa, kirpputorilla ja myyntipöytäsalissa. Pidimme pienen paussin pukuhuoneessa kun Päivin piti ottaa peruukki pois. Valokuvista ei ehkä hahmotu miten runsas Julian peruukki on. Se ei paina mahdottomasti, mutta jossakin kohtaa pitkää päivää on ihan kiva ottaa peruukki pois ja lepuuttaa päätään.

Café Hanami

Eniten odotimme lauantailta päivän sankarillisia cosplaykilpailuja, eli Nordic Cosplay Championship (Pohjoismaiden mestaruuskilpailu, kilpaillaan yksilönä) Suomen 1. karsintakierros ja World Cosplay Summit Suomen karsintakilpailu (Cosplayn maailmanmestaruuskilpailu, kilpaillaan kahden hengen joukkueena). Näitä sai ihan tosissaan odottaa, koska cosplaykilpailut alkoivat vasta 18:30. Pitkä päivä vaatii sankaricosplaykisaajilta todellista turnajaiskestävyyttä – toisaalta kaikki kansainväliset cosplaykilpailut ovat rankkoja koettelemuksia, joten parempi totutella olosuhteisiin jo semifinaaleissa. Mainittakoon, että olemme edustaneet Suomea WCS:ssä vuonna 2013, ja NCC finaaleissa Päivi kilpaili vuonna 2014. Tapana on, että joka vuosi Traconissa Suomen WCS edustajista pyritään ottamaan ryhmäkuva. Keskellä seisoo karsintakilpailun voittaneet tuoreet sankarit ja heidän ympärillään mahdollisimman paljon aikaisempien vuosien sankareita.

Jahka cosplaykilpailut oli nähty, voittajat julkistettu ja ryhmäkuva otettu, oli aika suunnata kohti majoitusta. Päivällä pukuhuoneista päästyämme olimme vieneet siviilivaatteemme yms. tavarat autoon. Vaihtoehdot olivat a.) Vaihda cosplayasu pois parkkipaikalla b.) Vie tihkusateessa tavarat takaisin pukuhuoneeseen, vaihda vaatteet siellä ja palaa autolle c.) Aja majoitukseen cosplayasussa. Koska päivä oli pitkä, emme jaksaneet enää palata Tampere-talolle pelkästään vaatteiden vaihdon vuoksi. Otimme peruukit pois ja lähdimme ajamaan kohti majoitusta cosplayasuissa.

Lattiamajoitus paikallisella koululla oli jälleen omanlaisensa sankarin matka. Päivi vannoi tietävänsä mihin olemme menossa. Hämärän laskeutuessa vesisateessa ajoimme hitaasti majoituskoulun ohitse lukien koulun nimen rakennuksen seinästä. Olimme nukkuneet kyseisessä koulussa kaksi aikaisempaa Traconia. Päivi oli muistanut reitin oikein - paitsi että tällä kertaa emme olleetkaan tässä koulussa majoittumassa. Muutama ajokilometri lisää ja 2019 majoituskoulumme löytyi. Jotta tästä ei tulisi liian helppoa, tietenkään koulun pihalle ei ollut ajoväylää eikä pysäköintiä. Jätimme auton kauemmas parkkiin ja kävelimme kouluun varmistamaan olevamme oikeassa paikassa. Tämän jälkeen jalkaisin etsimme 1. Ajoreitin koulun alueelle ja 2. Tyhjän tienlaidan pysäköintiä varten. Autolla on kiva siirtää itseään ja tavaroitaan coniin, mutta joskus parkkipaikan löytäminen… Jos joku paikallisista asukkaista katsoi ikkunasta, hän saattoi nähdä kaksi värikkäästi pukeutunutta animehihhulia tutkailemassa tienlaidan pysäköintiliikennemerkkejä pimeässä tihkusateessa. Milloin sankarillinen cosplayasusi muuttuu ”animehihhuli” puvuksi, niin siinä vaiheessa, kun olet omasta mielestäsi väärässä tilanteessa pukeutuneena cosplayasuun ja tunnet olosi typeräksi siinä. Kello oli yli 21:00 kun vihdoin ja viimein saimme tavaramme ja itsemme majoitukseen, cosplaypuvut pois päältä ja ruokaa.

Lauantaina illalla Tampereen taidemuseolla järjestettiin Mangan Yö -tapahtuma klo 18:00 – 24:00. Olimme suunnitelleet sinne menemistä, mutta ilta oli päässyt venymään aivan liian pitkäksi eikä voimia lähtemiseen enää löytynyt. Kuitenkin jos japanilainen sarjakuva kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti suunnata Tampereen taidemuseolle katsomaan näyttelyt Osamu Tezuka – Mangan jumala ja MangaMania!


Majoitus sujui rauhallisesti ja rutiininomaisesti. Sunnuntaina aamulla palasimme conipaikalle ennen yhdeksää. Painavan paketin kanssa suunnistimme pukuhuoneeseen meikkaamaan ja vaihtamaan päivät asut. Painavasta paketista kuoriutui Päivin asu, eli kevään 2019 There's a rainbow inside your mind -mallistosta Leave no Garfield behind -pehmolelutakki ja sen kanssa käytettävä keinonahkainen haalari. Takki painaa noin 10 kg. Pukudesignkilpailun tuomaroinnin kunniaksi Päivi halusi pukeutua viimeisimmän mallistonsa sankarilliseen luomukseen. Samoissa tunnelmissa myös Satun päivän asu oli There's a rainbow inside your mind -mallistosta kuplahame, Karkkikauppa-liivi ja korkeakauluksinen uimapuku.

Heti jahka puvut olivat päällä ja tavarat koossa, syöksyimme ottamaan muutaman valokuvan päivän asuista. Tämän jälkeen Päivi sulkeutui backstagelle hoitamaan pukudesignkilpailun tuomaroinnin tehtäviä, ja siihen kuluikin koko päivä. Satu vietti sunnuntain tapahtuma-alueen puolella.

Leave no Garfield behind -takki ja keinonahkainen haalari


Karkkikauppa -liivi, Kuplahame ja käännettävä, korkeakauluksinen uimapuku.


Pukudesignkilpailua on kilpailtu aikaisemminkin Traconissa. Mainittakoon, että 2014 Satu voitti kyseisen kilpailun, ja vuotta myöhemmin Päivi. Tällöin säännöt olivat hiukan erilaiset, mm. voittaja valittiin yleisöäänestyksellä ja lavalla sai esiintyä. Nyt 2019 kilpailun kolme parasta sankaria valitsi tuomaristo, puvun täytyi olla vähintään 80 % kilpailijan itsensä valmistama ja sen täytyi esittää jonkinlaista hahmoa (sankarillisuus ei ollut hahmolle pakollinen ominaisuus). Pukudesignkilpailuun sai osallistua omilla roolipeli-, larp- tai elävöittämishahmoilla, sekä hahmoilla omista sarjakuvista, tarinoista tai fan-fictioneista. Näiden lisäksi kilpailussa olivat sallittuja fursuit -persoonat ja muunnokset olemassa olevista hahmoista. Pukudesignkilpailun säännöt voi lukea täältä.

Koemme pukudesignkilpailun tärkeäksi osaksi Traconin kilpailuja, koska se tukee tapahtuman roolipeli puolta. 2019 pukudesignkilpailuun saapui yhdeksän sankaria. Tuomariston muodostivat Päivi, Dragoneri ja Snad. Päivi haki mukaan tuomaristoon, koska koki olevansa pätevä kyseiseen tehtävään. Hän on opiskellut teatteripuvustusta ammattikorkeakoulussa, ja cosplayasujen lisäksi Päivi suunnittelee ja valmistaa rooliasuja sekä vaatteita. Hän on tuomaroinut cosplaykilpailuja useita kertoja.

Pukudesignkilpailun tuomaristo: Dragoneri, Snad ja Päivi. Valokuva Pilar Rautiainen. Kuvan rajaus ja tekstit Helmiä ja ketjuja. Valokuvan lähde Conikuvat.fi

Pukudesignkilpailu sisälsi pukutuomaroinnin, valokuvauksen ja lavaosuuden ilman esitystä – eli kaikki sankarit kävivät lavalla pyörähtämässä jotta yleisökin näkee millaisia osallistujia on kisassa mukana. Valokuvia ja lavaosuutta ei arvosteltu. Sunnuntain lavaosuus alkoi klo 15:00 ja designpukujen lisäksi siellä nähtiin Traconin yksilöpukukilpailu (cosplay) ja esityskilpailu (cosplay). Jahka kilpailut oli paketissa ja palkinnot jaettu, tuomaristo antoi palautetta sitä pyytäneille kisaajille. Tämän jälkeen coni alkoi olla päätöksessä, joten lähdimme ottamaan asut pois ja ajelemaan kotia kohti.

Traconissa meiltä kysyttiin missä säilytämme asujamme. Kysymys tuntuu aina vähän hassulta, koska missä sitä nyt yleensä tavaroita säilytetään: Kaapeissa ja varastotiloissa. Avaten vastausta 

1. Emme säilytä kaikkia vuosien aikana kertyneitä rooliasujamme. Toisin sanoen meillä ei ole niin paljon pukuja, kun voisi luulla. Siinä vaiheessa, kun a.) Puvun käyttö ei enää kiinnosta tai b.) Asun kunto on mennyt niin huonoksi, että korjaus vaatisi koko puvun uusimisen, cosplay- tai rooliasu a.) Myydään tai b.) Käyttökelpoiset osat (napit, peruukit, kengät, isot kangaspalat…) otetaan talteen ja loput menee roskiin. 

Todella harvoin myymme vanhoja roolipukujamme, joten suurimman osan päätepysäkki löytyy roskakorista. Cosplayharrastuksemme alkuaikoina tuli tehtyä enemmän ”kertakäyttöasuja”, mutta 2014 lähtien olemme panostaneet yksittäisiin ja pitkäikäisiin projekteihin. Uusia cosplay- yms. rooliasuja tulee noin 1-4 kpl vuodessa. Monesti nämä eivät ole erityisen isoja pukuja -> vie paljoa tilaa.

2. Säilytämme kangaspukuja henkareissa pukupussien sisällä. Kovat osat, kuten kengät, propit ja peruukit, laitetaan nimettyihin pahvilaatikoihin asujen yhteyteen. Isot, henkareihin sopimattomat puvut, pakataan pahvilaatikoihin tai isoihin muovipusseihin.

3. Kangaspukuja säilytetään ullakolla. ”Pahvilaatikkopukuja” säilytetään varastoksi muunnetussa saunassa. Aikaisemmin, kun asuimme kerrostalossa, kaikki asut mahtuivat vinttikomeroon. Se ainoa puku, joka vaati auton siirtoa varten, sijaitsi siellä missä autokin, eli vanhempiemme talossa.


UruharaFC:n cosplayvuosi ei pääty tähän, joten stay tuned!
Kuvia Traconista löytyy Conikuvat.fi

Sankarillisin terveisin,
Päivi ja Satu

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

60-vuotias Barbie ja se 30-vuotias Barbie

Tervetuloa lukemaan blogia
HELMIÄ JA KETJUJA!

Satu tässä!

Tämän päivän päivityksessä jatkamme Savonlinnaa koskevien kuulumisten parissa. Yksi tämän kesän ehdottomia vierailukohteita oli Savonlinnan maakuntamuseon Riihisaaren Barbie 60 vuotta -näyttely!


Vaikka olemme kiinnostuneita leluista ja minä harrastan nukkekeräilyä, Barbie ei oikein merkitse meille mitään. Jaamme kuitenkin paljon yhteistä Barbien kanssa: Melkoisen valikoiman vaatteita, värikkäitä tavaroita ja (toisinaan) muoviset hiukset. Pienestä koostaan huolimatta näyttely oli runsas ja nostatti hymyn huulille. Suurin osan nukeista oli laitettu seisomaan jalustoille vitriineihin. Muutamaan vitriiniin oli rakennettu nukkejen vaatteiden teemaan sopiva ympäristö, esim. hiekkaranta, luminen laskettelurinne tai kotitalon keittiö. Barbien lisäksi näyttelyssä oli Ken-nukkeja, Barbien ystäviä ja perheenjäseniä, sekä lemmikkejä, tavaroita, vaatteita, huonekaluja ja auto. Näyttelyssä oli muutamia muitakin tunnettuja muotinukkeja, kuten Bratz- ja Monster High -nukkeja.


Lapsena meillä oli Barbie-nukkeja ja leikimme niillä mielellämme, mutta nykyään Barbiet eivät kuulu osaksi nukkekokoelmaani. Keräilen pääsääntöisesti Lalaloopsy- ja Shoppies-nukkeja. Monella meistä milleniaaleista on vähintään se yksi Barbie-nukke, jonka koemme omaksemme. Aina kun näemme kyseisen nuken jossakin, toteamme "Minulla oli/on tuo nukke!". Sitten on myös se Barbie, jota emme koskaan saaneet vaikka olisimme sen kovasti halunneet. Minun rakkainta Barbie-nukkeani ei näyttelystä löytynyt, mutta omani on kyllä yhä tallessa vanhempiemme talon vintillä.

Barbien lisäksi meitä kiinnosti pienoisnäyttely, joka sisälsi kaksi vitriiniä täynnä vanhoja japanilaisia lasten leluja ja koriste-esineitä. Museossa oli samaan aikaan esillä myös japanilaista paperitaidetta.

Muita muodikkaita nukkeja

Benetton Barbie

Totally hair Barbie ja Ken

Keskimmäisessä hyllyssä ylhäällä oli Veikka Gustafsson toimintafiguuri!

Barbielle ja Kenille on suunniteltu monenlaisia hääpukuja ja juhlamekkoja

Näyttelyn hienoin asu löytyi Troll Barbien päältä. Mitkä korvakorut!

Mitenkään tietoisesti yrittämättä onnistuin itsekin näyttämään Barbielta päivän aikana. Pitkällä keltaisella kiharaperuukilla on varmasti jotain tekemistä asian kanssa.



Ensi kertaan!

Terveisin,
Satu

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Wild style Candy Sweets ja Jessicake

Hei ja tervetuloa blogiimme
HELMIÄ JA KETJUJA!

Satu tässä!


Tässä päivityksessä on luvassa eläimellistä menoa, kun tapaamme Shoppies-nukkesarjasta Candy Sweetsin ja Jessicaken. Molemmat nuket kuuluvat vuonna 2018 julkaistuun Wild style -sarjaan, jossa Shoppies-nukeille on suunniteltu jokaiselle oma eläimellinen tyylinsä. Nukkejen lisäksi sarjaan kuuluu Shoppets-eläinhahmoja. Valitettavasti suurimmassa osassa pakkauksia eläinhahmo myydään erikseen. Sen sijaan jokaisen nuken mukana tulee perinteiset kaksi Shopkins-hahmoa. Pakkaukseen kuuluu tämän lisäksi kankainen rannekoru ja paperilappu, jonka toisella puolella on valokuvia, jotka näyttävät valokuva-automaatissa otetuilta. Lapun toiselta puolelta löytyy koodi älypuhelimella käytettävään Shopkins-sovellukseen. Mainittakoon vielä, että molemmat nuket olen saanut syntymäpäivälahjakseni.


Tapa, jolla valitsen hyllyni kulmalle päätyvät nuket, perustuu pitkälti niiden ulkonäköön. Etenkin nuken värimaailmalla on suuri merkitys sen suhteen, tykkäänkö nukesta vai en. Candy Sweets kuuluu näihin nukkeihin, jotka olen aina halunnut omistaa, koska nukella on aivan ihana ulkomuoto. Isot saparoilla olevat pulloharjakiharat yhdistettynä pastellinvärisiin vaatteisiin saivat minut ihastumaan nukkeen heti, kun näin nukesta kuvan. Koska läheskään kaikki ihanat nuket maailmassa, jotka tahtoisin omistaa, eivät syystä tai toisesta hyllyyni päädy, on ollut hienoa saada tämä nukke mukaan kokoelmaan. Candyn teemana toimii hattara ja hänen Wild style -eläimensä on lammas.


Candyn Shopkinsit ovat Sweetie Sips (pirtelökannu) ja Candicake (kuppipehmis). Tavanomaisista Shopkinseista poiketen nämä ovat nukkapintaisia erikoisversioita.


Wild style Jessicake on peräti viides Jessicake, jonka omistan. Nukke jaksaa aina puhutella minua ihastuttavalla sinisen ja punaisen yhdistävällä värimaailmalla. Tässä versiossa rakastan pieniä dalmatialaisen pilkkuja, joita on käytetty Jessicaken vaatteiden koristelussa. Nuken Wild style -teema onkin koira. Olisin kuitenkin toivonut, että pilkut löytyisivät mieluummin Jessicaken korvista, lapasista ja hännästä, jotka ovat nyt punaiset. Tassulapasista olisi voinut kehittää sellaiset, että ne saa käsistä pois. Kun Jessicaken silmiä katsoo, voi huomata niissä olevan söpöt pienet tassunjäljet koristeena.


Jessicaken Shopkinsit ovat Cupcake Fashionista (koristetyyny laukulla) ja Celine Cupcake Shoe (korkokenkä). Molemmissa pitäisi olla väriä vaihtava ominaisuus, jonka seurauksena Cupcake Fashionistan harmaat pilkut muuttuvat vaaleanpunaisiksi ja Celine Cupcake Shoe saa enemmän pilkkuja. Valitettavasti etenkin korkokengässä tämä ominaisuus hädin tuskin toimii huolimatta siitä, kuinka paljon kenkää dippasin sekä kylmään että kuumaan veteen.

Wild style -sarjasta tavoittelen itselleni erityisesti Peppa Mintistä tehtyä kissaversiota. Uutuutena Shoppies-nukkesarjaan on tullut tänä vuonna Kindi Kids -nuket. Nämä nuket muistuttavat mittasuhteiltaan enemmän taaperoikäisiä ja ovat huomattavasti isompia kuin perusnuket. Mielenkiinnolla jään odottelemaan nukkeja Suomeen.

Tutustu muihin artikkeleihin koskien Shoppies-nukkeja:

Ensi kertaan!

Terveisin,
Satu

torstai 22. elokuuta 2019

Lila baskeri ja Linnankadulla Savonlinnassa

Hei ja tervetuloa blogiimme
HELMIÄ JA KETJUJA!

Satu tässä!


Tämän päivityksen tähti on lila baskeri, jonka ostin itselleni vieraillessamme Kuopiossa heinäkuun alussa. Mikäli joku nyt miettii, kuinka paljon minulla näitä baskereita oikein on, niin kuusi kappaletta. Punainen, ruskea, turkoosi, vaaleanpunainen, pinkki ja lila. Yhdenkään hankkimista en ole katunut. Baskerilla on helppo täydentää asukokonaisuutta, johon ei ole ehtinyt kampausta sen kummemmin miettimään. Koska baskeri joustaa hieman, istuu se hyvin päähän eri kokoisten peruukkien kanssa kuin ilmankin. Baskeriin pystyy myös laittamaan erilaisia koristuksia kiinni ilman, että pintaan tulee heti näkyviä vaurioita.


Sitten virallisiin kuulumisiin: Elokuussa sain Savonlinnaan aivan erityisen vieraan, kun siskoni saapui rakkaaseen linnakaupunkiimme. Viikon mittaisen reissun aikana juhlimme mm. syntymäpäiviämme ja vierailimme kaikissa lempipaikoissamme Savonlinnassa. Yksi näistä paikoista on Olavinlinnalle johtava Linnankatu.

Saiman ulkoterassi

Linnankadulta löytyy lempikahvilamme Saima, ihania pieniä putiikkeja täynnä persoonallista tavaraa ja kauniita kuvausympäristöjä. Monet Savonlinnasta ottamamme katumuotikuvat ovat Linnankadulta. Jos Savonlinnaan saapuu heinäkuussa, kannattaa muistaa päivän oopperan alkavan klo 19. Tämä pitää Linnankadun kiireisenä etenkin pari tuntia ennen oopperan alkua ja sekaan on vaikea mahtua. Muuten Linnankatu on hyvin rauhallinen paikka satunnaisia turistiseurueita lukuunottamatta.

Käsityöläis- ja designkauppoja osoitteessa Linnankatu 10



Ensi kertaan!

Terveisin,
Satu

torstai 8. elokuuta 2019

Wiipurintien markkinat 3.-4.8.2019, Kouvola

Hei ja tervetuloa blogiin
HELMIÄ JA KETJUJA!

Päivi tässä!
Tänään vierailemme Wiipurintien markkinoilla.


Wiipurintien markkinat järjestettiin 3.-4.8.2019 Kouvolassa. Kyseinen on koko perheen keskiaikatapahtuma. 10 euron aluemaksua vastaan pääsi mm. tutustumaan teemaan sopiviin myyntikojuihin ja näytteilleasettajiin, katsomaan näytöksiä, kuuntelemaan musiikkiesityksiä ja nauttimaan historiallisesta ilmapiiristä. Tapahtumaympäristönä toimi entinen varuskunta-alue Kasarminmäki. Punatiilirakennukset ja luonnonläheinen ympäristö sopivat tunnelmaan kivasti. Markkinat olivat auki klo 10 - 18 molempina päivinä.

En ollut koskaan aikaisemmin vieraillut keskiaikatapahtumassa, joten lauantaina lähdin innolla katsomaan millaisesta menosta onkaan kyse. Ensin ajattelin osallistua ihan vain siviilivaatteissa. Huolimatta siitä, miten paljon ompelen vaatteita ja roolipukuja, historialliset asut eivät ole erikoisalaani – eivät etenkään keskiaikaiset. Kyselin keskiaikatapahtumista paremmin tietävältä opiskelijatoveriltani, ja hänen sanoista rohkaistuneena puin lauantaina ainoan omistamani historiallisen asun: Johannes Sture.

Johannes syntyi vuonna 2013 Olavinlinnan roolipeliä varten. Vielä silloin asuin Savonlinnassa, ja vielä silloin Savonlinnassa koulutettiin luokanopettajia. Satu oli mukana yliopiston opiskelijoiden järjestämässä roolipeli projektissa ja minut värvättiin puvustajaksi. Johannes Sture oli Satun rooli. Ruotsalaissyntyinen muskettisotilas, kuka nykyään majaili Olavinlinnassa. Johannes ei sijoitu ydinkeskiaikaan, mutta koska asu on hyvännäköinen, päätin pukea sen silti. Ja Johanneksen asu on sen verran väljä, että sen alle mahtuu vaatteita siltä varalta, että talvi iskee lauantaina.


Lauantaina tunsin itseni onnekkaaksi, kun löysin vapaan parkkipaikan kohtuullisen kävelymatkan päästä. Tapahtuma-alueen tunnelma nappasi heti mukaansa! Musiikki, historiallisesti pukeutuneet ihmiset, teltat… Aluksi kiertelin katselemassa myyntikojuja ja yritin tutustua leireihin ja yhteisöihin. Myynnissä oli koruja, kankaita, vaatteita, käsitöitä, ruokaa ja keskiaika harrastukseen sopivaa välineistöä. Puolessa väliä tapahtuma-aluetta olin jo pyöritellyt päässäni useita eri asuvaihtoehtoja seuraavaa kertaa varten.

Takomo Alkutuli


Taidetakomo Seppä Kahiluoto


Kävin katsomassa Miehonlinnan keskiaikaseuran muotinäytöksen, missä esiteltiin historiallisia asuja. Minua kiinnosti myös ei-niin-paljon aiheeseen liittyvät militaria- ja asemessut, jotka järjestettiin lauantaina Kasarmiravintolassa. Myynnissä oli kaikenlaista armeijaan liittyvää tavaraa, kuten ylijäämä varusteita, vaatteita, hattuja, aseita, merkkejä…

Miehonlinnan keskiaikaseura

Militaria ja asemessut

Ja tässä päivän asuvalinta, eli Johannes Sture:


2013 halusin valmistaa Johannekselle kokonaisen ruotsalaisen muskettisotilaan asun, mutta ajan ja budjetin nimissä oli tyydyttävä tähän. Paita ja housut ovat muunneltuja, kirpparilta ostettuja valmisvaatteita. Liivi on valmistettu kokonaan itse. Hyvin tyypillinen asuste muskettisotilaalle on lierihattu. Asuun kuuluu kaksi nahkavyötä, mutta koska ne eivät olleet erityisen hyvännäköisiä, aamulla päätin pukea sopivasti patinoituneen rähinäremmini. Kuka nyt niin tarkasti katsoo, että sen rähinäremmiksi tunnistaa? Militariamessuilla katsoivat. Mainittakoon, että päivän aikana minua käveli vastaan toinen muskettisotilas ja hymyili minulle. Siitä tuli hyvä mieli.

Minun keskiaikatapahtumani huipentui Rohan tallien järjestämiin turnajaisiin. Varasin paikan eturivistä jo yli puoli tuntia ennen ohjelmanumeron alkua. Samaan aikaan kokonaisvaltainen ja yksityiskohtiin panostava näytös oli mieletön!

Rohan tallit

Rohan tallit

Wiipurintien markkinoilla vierailu oli ehdottomasti kokemisen arvoinen elämys.

Terveisin,
Päivi 

torstai 25. heinäkuuta 2019

Nekocon 13.-14.7.2019, Kuopio

Miau!
Tervetuloa lukemaan blogia
HELMIÄ JA KETJUJA!

Tänään lähdemme kissamaiseen Nekoconiin!


Animeen, mangaan ja peleihin keskittyvä tapahtuma Nekocon järjestettiin 13.-14.7.2019 Kuopion Musiikkikeskuksessa. Tämän alan tapahtumille tyypillisesti luvassa oli cosplayta, japanilaista populaarikulttuuria koskevia luentoja, miittejä, hupimuotoista ohjelmaa kuin myös tosissaan mutta ei tosikkomaisesti otettavia kilpailuja. Lauantain kruunasi ensin Kuopion kaupunginorkesterin soittama Animekonsertti ja sitten iltabileet Night Rave. Mainittakoon tässä kohtaa, että japaninkielen sana ”neko” tarkoittaa kissaa. 

Meidän Nekocon oli huvin ja hyödyn yhdistelmä. Viikonloppu kävi näppärästä parin päivän lomasta sekä tarjosi mahdollisuuden markkinoida tulevaa Kumakumaconia. Aikaisin lauantai aamuna Päivi lähti ajamaan autolla kohti Kuopiota. Juvan kohdalla hän kaarsi linja-autoasemalle, johon pysähtyi Savonlinnasta tuleva linja-auto. Tästä autosta Satu astui ulos ja nousi Päivin kyytiin. Nekocon avasi ovensa 9:30, joten kun lähempänä kymmentä saavuimme Musiikkikeskukselle, luonnollisesti kaikki parkkipaikat oli jo viety. Jätimme auton toriparkkiin muutaman sadan metrin päähän. Oli täysin mahdoton ajatus, että olisimme yhdistyspöytäilemässä heti ovien auetessa, joten siirryimme rauhallisesti pukuhuoneeseen laittautumaan valmiiksi ja vasta sen jälkeen avasimme yhdistyspöydän. Ei stressiä, siitä saa tarpeeksi töissä.


Kesä on monelle ihanneaikaa valmistaa cosplayasuja, mutta meille kesä on paha paikka. Töitä on paljon ja vapaa-ajan haluaa mieluummin käyttää huvitteluun ja elämyksiin kuin ompeluun. Tästä syystä todella harvoin teemme uusia cosplayasuja kesäksi/kesällä. Muutenkin cosplayharrastuksemme on 10 vuoden jälkeen siirtynyt siihen tilaan, että panostamme yksittäisiin projekteihin paljon, emmekä koe tarvetta saada uusia cosplayasuja jatkuvasti. Muistetaan myös, että valmistamme paljon muitakin esittelemisen arvoisia rooli- ja esiintymisasuja.

Esittelemisen arvoisista asuista päästään lauantain pukuvalintoihin, jotka olivat Päivin kevään 2019 mallistosta There's a rainbow inside your mind Kuplapuku ja Wanting to get high -mekko.

Kuplapuku

Nekoconia varten Kuplapuvun korsetti tehtiin uudestaan. Alkuperäisessä yläosassa oli vähän kaikenlaista mikä vaivasi Päiviä, joten oli vain ajan kysymys, milloin korsetti pistetään paloihin ja kootaan huolellisemmin. Merkittävimpiä muutoksia ovat konfetin ja läpinäkyvän muovin lisääminen vihreiden osien päälle, nyöritys selkään ja silmukkaluut.

Wanting to get high -mekko

Silmänympärykset tummina ja glitter kyyneleet poskilla siirryimme yhdistyspöytien luokse. Kissoista karhuihin: Kumakumacon (jap. kuma = karhu, suom. kouvo = karhu) on yksipäiväinen ja pääsymaksuton aasialaisen ja länsimaalaisen populaarikulttuurin tapahtuma Kouvolassa. Kumakumacon järjestetään nyt kolmatta kertaa. Tapahtumapaikkana toimii Kouvolan ydinkeskustassa sijaitsevat upouudet NuPan tilat, joihin on asemalta lyhyt ja helppo kävelymatka. Tapahtuma on kokoluokkaa pieni ja aloittelijaystävällinen. Kumakumacon tehdään yhteistyössä Kouvolan nuorisopalveluiden kanssa. 

2019 Kumakumaconin teema on ”Paluu menneisyyteen”. Nostalgiahuuruisessa conissa fiilistellään mm. 90- ja 80-luvun juttuja ja miksei vanhempiakin asioita? Tästä syystä yhdistyspöydältämme löytyi menneiden vuosikymmenten populaarikulttuuriin liittyviä leluja ja sarjakuvia. Paluu menneisyyteen on ajankohtainen teema mm. siitä syystä, että monet nykypäivänä menestyvät sarjat (esim. Voltron) ovat uusittuja versioita alkuperäisistä klassikoista. Jos tämä herättelee ideoita puheohjelmasta tms., conin taidekuja- ja ohjelmahaku ovat auki elokuun loppuun asti. Vänkärihaku aukeaa elokuussa.


Lauantai sujui rauhallisesti yhdistyspöytää päivystäessä. Sillä aikaa kun toinen vahti pöytää, toisella oli hyvin aikaa kierrellä conissa. Emme tavoittaneet paljon ihmisiä, mutta he ketkä tavoitimme, olivat kiinnostuneita tulemaan coniin. Päivän päätteeksi otimme pari valokuvaa ja lähdimme kohti majoitusta. Vaikka majoitus sijaitsi ihan vieressä, onnistuimme silti ajamaan ohitse pari kertaa. Kuopio on vanha kaupunki. Monet tiet, joilla saa ajaa autolla, näyttävät kävelykaduilta, ja siksi kurvasimme oikeasta risteyksestä ohitse.

Majoituksessa löhösimme ja söimme mukanamme tuomaa ruokaa. Auto on turmiollinen väline coniin. Mukaan tulee pakattua kaikkea mahdollista ihan vain siitä ilosta, ettei tavaroita tarvitse kantaa ja niitä voi aina säilyttää autossa. Kuten kylmälaukullinen ruokaa, painava ilmapatja, peruukkipää (jota et sitten tarvitsekaan) ja suuri keltainen kylpyankka. Iltabileet kuulostivat kokemisen arvoiselta elämykseltä, mutta nähtävästi kolmikymppisen keho ja mieli eivät enää riitä sekä conin että bileiden yhdistelmään. Asiaan saattoi toki vaikuttaa myös pitkät työviikot. Majoituimme liikuntasalissa kourallisen muita conittajia kanssa. Yö sujui rauhallisesti.


Aamulla aikaisin hereille, kamat autoon, takaisin Musiikkikeskukseen ja pukuhuoneisiin. Sunnuntaina Satu oli pukeutunut pastellinvärisiin katumuotivaatteisiin ja Päivi edusti yhtenä Kumakumaconin maskoteista HimeKumana (prinsessa karhu). Jahka meikit oli naamassa ja puvut päällä, jatkamaan yhdistyspöytäilyä.


KouKuma ja HimeKuma

Nekoconissa oli vähemmän kävijöitä kuin mitä olimme odottaneet. Tapahtuman yleisilme oli kuitenkin miellyttävä ja olihan Nekocon perinteisellä kesäcon -paikalla heinäkuun puolessa väliä. Jossakin kohtaa päivää vain huomasi, ettei yhdistyspöydän ohitse kävellyt sellaista tyyppiä, ketä et olisi aikaisemmin saman päivän aikana jo nähnyt. Ennen cosplaykisojen alkua suljimme pöydän. Kävimme katsomassa kilpailut, ja tämän jälkeen otimme puvut pois. Lähdimme ajoissa kohti Juvaa, sillä Satun piti ehtiä linja-autoon. Myöhästymisestä seuraisi vain se, että Päivin pitäisi ajaa hänet Savonlinnaan asti.


Parasta conissa oli siskon kanssa yhdessä vietetty aika <3.

Terveisin,
Päivi ja Satu