torstai 14. maaliskuuta 2019

Jessicake - The Cupcake Cutie osa 1

Hei ja tervetuloa blogiimme
HELMIÄ JA KETJUJA!

Satu tässä kuppikakkuilee!


Tänään tapaamme yhden vanhimmista Shoppies-hahmoista: Jessicake kuuluu kolmen alkuperäisen nuken joukkoon, ketkä tulivat ensimmäisinä lelumarkkinoille vuonna 2015. Hänen teemana toimii kuppikakut. Jessicaken värimaailma ei tuo minulle mieleen perinteistä kuppikakkua (ruskea leivos, vaalea kuorrute), mutta uskon tämän päätöksen olleen tarkoituksella tehty. Katsoessani alkuperäistä Jessicakea, en voi olla ajattelematta sinistä kuppikakkua vaaleanpunaisessa kipossa ja tämä kuulostaa päässäni ihan normaalilta kuppikakun värimaailmalta. Kirkkaan siniset hiukset ovat hyvin piristävän näköiset nukella.

Tässä päivityksessä nähtävät nuket olen tilannut suomalaisista lelukaupoista, tai lelukaupoista, jotka palvelevat asiakkaitansa myös suomeksi. Jokaisessa kaupassa asiointi sujui hyvin ja nuket saapuivat perille nopeimmillaan seuraavana päivänä (jos tilauksen tekee heti aamusta).


Minulla on vuoden 2016 Chef Club -versio Peppasta ja tämä nukke kuuluu ylivoimaisiin suosikkeihini, miksi saman sarjan versio Jessicakesta oli pienoinen pettymys. Koska nukkesarjan teema on chef club (kokkikerho), pakkauksen mukaan olisi voinut lisätä muutaman kokkausvälineen, kuten Jessicakelle pursottimen, jonka saa ihan oikeasti käteen kiinni (ks. kuva pakkauksen takana).

Nuken hattu ja esiliina olivat heikosti maalattuja ja näissä oli pieniä mustia tahroja. Maalin alta kuultaa pohjamaali, kaikki kohdat eivät ole edes maalautuneet tai sitten maalia on roiskunut vääriin kohtiin nukessa mm. hatussa on vaaleanpunaista maalia pitkin hatun lippaa. Tiedän, etteivät lapsille suunnatut lelut ole aina huippulaatua maalauksen suhteen, mutta verrattuna muihin nukkeihin tämä maalausjälki oli jo rimanalitus.

Olisin myös toivonut, että jos hahmolle suunnitellaan asuun hattu, niin tämä olisi oikeasti päähän laitettava hattu. Iso koriste hiuspannassa saa hiuspannan putoamaan helposti pois. Kaikkien nukkejen hiuspanta on kuitenkin kiinnitetty nukkejen päähän kuminauhoilla, eli jos ei halua pannan putoavan pois, kuminauhaa ei kannata leikata poikki poistaessaan nukkea pakkauksesta.

Jessicaken hiukset jäivät myös ärsyttämään, koska ne on liimalla käsitelty pysymään kuvan mukaisessa muodossa. Monien Shoppies-nukkejen etuhiukset pysyvät loistavasti kampauksella tällä tavalla, mutta Jessicaken hiuksissa tämä ei minusta toiminut. Etuhiukset on yksinkertaisesti liian pitkät, että ne olisi kannattanut liimata. Hiukset oli jäykät ja näyttivät sekä tuntuivat käsissä inhottavilta. Onneksi ongelmaan oli helppo ratkaisu: Pesin nuken etuhiukset hyvin, jotta liima lähti irti, ja jätin hiukset kuivumaan rullattuna lieriöiden ympärille. Kuivuttuaan hiukset jäivät tismalleen samaan asentoon kuin liimattuna. Paitsi että nyt hiukset olivat pehmeät ja ilmavan tuntuiset.

Miksi tästä nukesta tuli niin paljon valitettua johtuu siitä, että nuken parhaat osat olivat ne, mitkä oli toteutettu heikosti. Vakosamettihattu (joka voi myös olla train engineer hat) ja kuppikakun muotoinen esiliina ovat ne vaatteet, jotka tekevät nukesta persoonallisen. Kampaus on todella söpö niin malliltansa kuin väriltänsäkin. Minä pystyn vielä taputtelemaan hieman maalia mustien tahrojen päälle ja pesemään hiuksista liiman pois, mutta jos näin ei ole aikeissa tehdä, kakkoslaatua jää käteen.


Sitten positiivisempiin tunnelmiin: Vuoden 2017 World Vacation -versio Jessicakesta on aina kuulunut suosikkeihini värimaailmansa puolesta. Siniset hiukset kirkkaan punaisella raidalla kaappaavat huomion hetkessä!


Nuken määränpää on Iso-Britannia ja tämä käy heti selväksi katsomalla pakkausta. Shopkinsit ovat kuppikakku ja kuppikakun näköinen käsilaukku, miksi brittiläiset perinneherkut jäävät uupumaan tästä pakkauksesta. Iso-Britannian lipun värien lisäksi myös kuningaskunta näkyy teemana. Jessicaken päässä on kruunun ja kuppikakun yhdistelmä (jonka maalauksessa oli valitettavasti pihistelty, vaikka kyseessä on hauska yksityiskohta). Lippukuosi on myös hauska idea, mutta selvästi maalauksessa vaikea toteuttaa. English Rosen maalaus on heikkotasoisin, minkä olen ikinä nähnyt Shopkinseilla!

Aikaisemmin natisin siitä, miten nukkejen pakkauksissa ei aina tule mukana sellaisia tavaroita, jotka tukisivat pakkauksen teemaa. World Vacation -sarjassa pidän nukkejen tavaroista. Jokaisen nuken mukana tuleva vetolaukku on eri tavalla koristeltu ja niissä on oikeasti pyörivät pyörät ja eri korkeudelle nouseva kahva, jonka saa työnnettyä nuken käteen. Vetolaukku aukeaa, jolloin sinne voi säilöä nuken tavaroita, kuten passin, jos pelkää sen joutuvan hukkaan tai vahingoittuvan.

Kuvassa Jessicaken pään vieressä näkyvä, hahmon kuvalla varustettu lappu on laukkuun laitettava laukku-tagi. Jos löytää kadonneen laukun, voi sen omistajan yrittää etsiä tagin avulla. Laukku-tagi tai nimikyltti on lelupakkauksen mukana tulevaksi osaksi yllättävän vahvaa tekoa ja sen takaa löytyy kohta, johon voi kirjoittaa yhteystietonsa. Sellaisessa käytössä, jossa esimerkiksi vetolaukku laitetaan lentokoneen ruumaan, en uskoisi tagin selviävän läpi kaikista liukuhihnoista ja ahtaasta ruumasta. Vähintään heppoisen näköinen kiinnitysnaru kannattaa vaihtaa ennen tätä. Avaimenperänä tai laukun koristeena muoviläpyskä varmasti toimii hyvin.


Esittelemättä jäi vielä kaksi Jessicakea, miksi jatkan aiheesta seuraavassa päivityksessä. Näistä kahdesta nukesta on tullut kirjoitettua jo riittävästi tekstiä tähän yhteen päivitykseen. Mikäli Shoppies-nuket kiinnostavat ja haluat lukea niistä lisää, suosittelen tutustumaan seuraaviin päivityksiin:

Terveisin,
Satu